Eka ufo tuhottu!

Nyt on helppo hymyillä, lauantaina kävimme tapaamassa vanhempiani, ja sillä reissulla virkkasin apinan raivolla verhokappaa. Mutta se valmistui! Tässä molemmat verhot ovat pingotuksessa päällekäin hienolla Biltema-alustalla:

malli: Lea virkkausideat n:o 2/2013

Novita Kotiväki 248 g, koukku n:o 2

 

 

Ehkä on vähän liiankin voittajaolo, sillä ajattelin (tästä ei koskaan hyvä heilu) että jokaista tuhoamaani ufoa kohti voisin aloittaa pienen  välikäsityön itselleni, ja verhokapan projektipussiin hyppäsi heti punaista seiskaveikkaa ja valkoista Rose Mohairia sekä vitosen pyöröt. Näistä tulee mulle lapaset kunhan saan silmukat luotua. Eli ehkä joskus ens kesänä...

Muista ufoista ei sitten olekaan juuri lapsille kerrottavaa, peittolappuja on nyt 19 kpl ja 11 puuttuu. Langan riittävyys vähän jännittää, mutta epätoivo ja kuumeinen loppukiri on todettu usein mainioksi ideamankeliksi. Siispä ei huolehdita siitä vielä.

Sen sijaan voisin lueskella tilaamaani kirjaa, Raitalammas vinkkasi kirjaa joulukuussa blogissaan, ja pitihän se sitten itsellekin tilata. Oma viime vuosituhannella hankittu C-saksan kielitaito on hieman päässyt ruostumaan, olen yrittänyt pitää sitä yllä katselemalla nostalgisia saksalaisdekkareita (murhasanasto on hyvin hallussa), kuuntelemalla Rammsteinia (turistisaksaa vasta-alkajille, heh heh) ja lukemalla oman alani ammattilehtiä (Werkstatt und Betrieb, tällä kiusaan liian sitkeitä lehtimyyjäpoloisia). Mikään näistä ei ole oikeastaan valmistanut tähän lukukokemukseen, saksalaisen neulesuunnittelija Martina Behm:n kirjoittamia lyhyitä tarinoita käsitöiden ympäriltä. Kirjaa ei ole suomennettu ainakaan vielä, joten ei auta kuin hypätä ja opetella uimaan.

Kännykkäkuvat näyttävät tykkäävän pötköttää, joten olkoon siinä sitten.

 

Huomenna alkaa taas arki, loma tuli kyllä tarpeeseen ja tällä taas jaksaa kohti kevättä. Hyvää alkanutta viikkoa!

Vuosi 2013 pakettiin numeroina

Mutta ensin toki toivotetaan herkullista tätä vuotta 2014, vaihdoimme vuoden taas perinteisesti hyvässä seurassa syöden ja raketteja ampuen. Jälkiruokana oli neitomme leipoma kakku:

Maistui yhtä hyvälle miltä näyttikin, ja kakku katosi juhlijoiden suihin.
Aamulla perheen vielä nukkuessa ja koiran tuhistessa tyytyväisenä aamulenkin jälkeen maha täynnä nappuloita otin ruutupaperia ja kynän tehdäkseni tiliä edellisen vuoden lankaisuudesta. Tilinpäätöksen jälkeen olin salaa tyytyväinen että tämän vuoden rakettidiilini sai täystyrmäyksen, sillä numerot olivat karua luettavaa. Kas tässä samaan malliin kuin viime vuonna:

vuoden alussa minulla oli reilu 5 kg lankaa, josta

• kudoin 752 g
• ostin lisää 2900 g
• tehtyjä töitä 7 kpl
• suurin yksittäinen työ oli jämälankatunika 339 g
• pienin yksittäinen työ oli vauvan tossut 19 g
• eniten lankaa rohmusin tammikuussa, 1250 g
• eniten lankaa kulutin syyskuussa, 339 g
• vähiten valmista syntyi maalis-, huhti- touko- kesä-, heinä- ja elokuussa; 0 g
• lankaa ei hypännyt ostoskoriini maalis-, huhti- touko- kesä-, heinä- ja syyskuussa
• lankavarastoni kasvoi 2000 g

Eli olen samassa lankamäärässä kuin kaksi vuotta sitten. Eihän tuota toki ihan määrättömästi ole parhaimpiin hamstereihin verrattuna, mutta pitäisin mielelläni varaston yhteen koiranruokatynnyriin mahtuvana. Olkoon siinä siis tavoitetta tälle vuodelle, kudottavaa on noin puoli tynnyrillistä ;-) Toivottavasti käsi kestää, viime vuoden puolen vuoden kipujakso näkyy kyllä tuossa tilastossa muualla paitsi lankaostoksissa.

Sitten katsaus toiseen tavoitteeseeni, kävellä heinä-joulukuun välisenä aikana 600 km eli 100 km kuussa. Tältä näytti trackerini eilisen koiralenkin jälkeen:

Kilometrejä oli tallentunut 674,95 km, ja noin 40 km on jäänyt tallentumatta joko oman tai puhelimen sähläilyjen vuoksi. Tämä tavoite täyttyi kirkkaasti, ja uskaltaudunkin nyt asettamaan ensi vuodelle saman tavoitteen, 100 km kuussa eli 1200 km vuodessa. Katsotaan miten akalle tässä käy!

Nyt on sitten vuosi avattu, tavoitteet asetettu ja jopa julkistettu. On aika asettua telkkarin ääreen seuraamaan vuoden ensimmäistä Valioliigakierrosta ja aloittaa ufojen tuhoaminen.

Lankaisaa ja ufotonta vuotta 2014!

Ufotarinoita ja selittelyn makua

Rohkaisin viimein mieleni, ja suuntasin kameran kanssa kohti ufolaatikkoa. Listaan nyt ufojen tuhoamisurakkani Neulomon ufoton uusi vuosi -tempaukseen:

Palmikkopeitto lampaanvillasta. Lanka saatu tädiltäni, joka on jo kuollut viisitoista vuotta sitten. Langasta on kyllä tehty jo villapaita ja takki, mutta vielä on jämiä jäljellä reilu kilo. Lappusia on valmiina 12, ja tarkoitus olisi tehdä niin paljon kuin lankaa riittää. Ja sitä riittää... Tätä aloittelin viime keväänä, kun yritin pitää itseni erossa UWA:sta. Sen tuloksena siis ei tullut kahtatoista pientä ufoa vaan yksi iso.

Tämä on taas edellisvuoden KyJy:n satoa. Kirjoneuleliivi itsevärjätystä Woolista. Mahtava idea ottaa tällainen KyJy -työksi minun kutomistahdilla... varsinkin kun mukana listalla oli muutama muukin yhtä kunnianhimoinen tekele. Nyt tämä pääsee sitten numero kakkoseksi ufojen tuhoamislistaukseen.

Seuraavaksi on vuorossa koiranulkoilutuspipo, samaa alkuperää ja materiaalia kuin edellinenkin. Tämä odottaa liivin valmistumista, jos lanka ei riitä liiviin, pipa uhrataan jalompaan käyttötarkoitukseen. Kuten kuvasta näkyy, uhraus ei ole suuren suuri:

Tämä kasa on myös viime keväältä, kun käsi ei kestänyt kutomista ja piti keksiä jotain virkattavaa uimahalliin tyttären uimakoulun ajaksi. Olin kovasti kadehtinut kaverini tekemää siksak -neulehametta, ja satuin löytämään Dropsin sivuilta vastaavan virkatun version. Ah onnea! Lankojahan löytyi, ja aloin intoa puhkuen virkkaamaan omaa siksakhametta. Ehkä olisi pitänyt puhua vähemmän ja seurata ohjetta enemmän, tai ainakin laskea kerroksia, mutta hametta ei tästä sotkusta kyllä tule. Pitäisi vain reipastua ja purkaa koko roska.

Viimeiseksi myös jotain virkattua,

 

tämä on kuva valmiista versiosta pitsikappaa. Aloitettu alkukesästä työmatkalla, kun piti saada jotain kätevää lentokoneessa tehtäväksi. Tämän verhon pari pitäisi saada vielä valmiiksi, etenee etanan vauhtia kun huomasin vasta virheen jonka korjaamiseksi piti purkaa 1½ mallikertaa.

Nyt on ufot päästetty lentelemään julkisuuteen, ja tuhoaminen voi alkaa uudenvuoden aattona. Tällä välin tytär oli leiponut perhettä ilahduttaakseen Mississipin mutakakun, ohje oli joululahjaksi isoveljeltä saamastaan kirjasta. Kakku oli erittäin suklainen, ja erityisesti perheen suklaahiirien mieleen.

Nyt kiiruhdan puikkojen pariin, tämän päivän käsityö on ollut tähän asti koiran turkin hoito. Pesin koiran eilen, hiekkaa tuli turkista sen verran että sillä olisi hiekottanut koko meidän pihan. Mahan alus oli pestävä kolmeen kertaan, ja ilta menikin kuivatellessa. Tänään aloitin urakkani kymmeneltä,  takut oli selvitelty ja alalinja saksittu kolmelta. Kostea ilma ja reipas turkin lähtö tekee nopeasti mahan alusen täyteen rastoja, tällä kertaa ei takkujen sisältä löytynyt mitään oksanpätkiä isompaa. Jännin ylläri aikojen saatossa oli koiran korvakarvojen sisältä löytynyt iso kuusenkäpy :D



Lannelämmitin vai lisää sukkia?

Pitipä vielä ennen joululomaa käväistä pikaisella työreissulla Hyvinkäällä. Matkan aiheena oli erään työntekijäni insinöörityöhön liittyvä benchmarking, ja mukaan lähti myös yksi työnjohtajani sekä suunnittelija mieheni tiimistä. Tämä suunnittelija ei tuntenut meidän porukkaa vielä kovin hyvin, ja meidän kierohko sisäpiirihuumorikin aukeni hänelle vähitellen. Reissu oli oikein antoisa, ja kotimatkalle lähdimme ideoita pursuten.

Aamulla päivä valkeni niin myöhään, että jouduin istumaan ihan tyhjin käsin, mutta kotimatkalla heti takapenkille päästyäni polkaisin tuotannon käyntiin eli kaivoin kassistani kutimet. Etupenkillä kartturin paikalla istunut nuorimies rääkäisi spontaanisti: jaa, alaiset saa taas joululahjaksi sukkia! Vieressäni istunut suunnittelijamies näytti kysymysmerkiltä, hän näytti miettivän kuumeisesti kudonko vuosittain todella sukat joululahjaksi alaisilleni... Näytin hänelle, että tällaisesta kutimesta ei synny kyllä sukkia:





 "Se on lannelämmitin", kuului nyrpeä ääni etupenkiltä. "Me saadaan lannelämmittimet." Totesin, että tämän kokoinen lappu ei kyllä peitä ainakaan minun lannettani. Ja valitettavasti tästä ei tule mitään teihin liittyvää, mikä todellakin on suuri ihme. Tässä vaiheessa suunnittelijakaverikin alkoi hoksaamaan, että nyt taas mennään vahvasti puutaheinää -osastolla, samoin insidereiksi paljastui "te ootte niin ihania" ja "lisää huolellisuutta ja tarkkuutta". Kotona taas paremmassa valossa huomasin, että pitäisi tosiaan olla "lisää huolellisuutta ja tarkkuutta", sillä keskellä lappua komeili karmea virhe. Purkuunhan se meni sitten tämäkin tuotos.

Mutta ei tule siis sukkia eikä lannelämmittimiä, tämä on lappu palmikkopeittoon, alla pari onnistuneempaa lappusta:

 

Eilen sain palautetta työkaverini vauvalle väsäämistä tossuista: hän tuli työpaikan joulutilaisuudessa kiittämään vielä tossuista, ne ovat kuulemma ainoat jotka pysyvät pojan jaloissa ja näin ollen ovat jatkuvasti käytössä jo laitokselta asti. Poika on jo kuluttanut ne kuulemma melkein puhki, ja tossujen mallia on ihmetelleet useammatkin. Malli oli kyllä tosi ihmeellinen, etten sanoisi susiruma, mutta hyvä jos ovat pitäneet. Lupasin tossuille takuun, kudon uudet jos entiset kuluvat puhki :D

 

Nyt pitäisi kerätä rohkeutta ja sukeltaa ufolaatikkoon inventaarion tekoon. Olen mukana Neulomossa starttaavassa ufo-tempauksessa mukana, materiaalia ainakin riittää. Muut langat huutelevat olemassaolostaan, ja taas olen tekemässä rakettidiiliä mieheni kanssa, jostain pitäisi vain saada aikaa ;D

 

Joulumieltä vesisateesta huolimatta, edessä on historiallinen kahden viikon joululoma. Tulee erittäin tarpeeseen!

 

Äiti Julma ja Joulun Ihme

Nyt on taas tunnustusten aika. Valitettavasti ei ole kyse mistään mukavista blogitunnustuksista, vaan ihan omia tekosiani tilitän. Joulun tulon kierrokset näkyvät nousevan kotona huimiin lukemiin, töissä hyrrää vähän toisenlaiset kierrokset, joten tällä äipällä on taas vähän nuttura tiukalla ja pinnit pistelee.

Kyllästyinpä sitten jälleen kerran loikkimaan kamakaaoksen yli, kahlaamaan sen läpi ja yrittää toimia sen keskellä. Normaalisti viikkosiivous on sujunut kevyellä tai keskiraskaasti vääpelöimällä mutta yhteistuumin kuitenkin. Perjantaina ilmoitin, että lauantain harkattoman päivän kunniaksi viikkosiivouksen hoitavatkin lapset. Iskä keskittyy raivaamaan vaatehuoneessa, minä kuuraan keittiössä, pesen pyykkiä ja laitan ruoan. Jos siivous sujuu mallikkaasti, päivällinen nautitaan American Dinerissa. Siivous alkaa sillä, että jokainen kerää omat kamppeensa paikoilleen. Tehtävälista laitettiin tussitaululle, ja opastusta luvattiin aina tarvittaessa. Pienen mussutuksen jälkeen piltit 12 ja 9 vee tarttuivat kuitenkin kiltisti toimeen, ja aloitettiin raivaustoimenpiteet. Kesti noin puolitoista tuntia, että koti oli siinä kunnossa että imuroinnin pystyi aloittamaan!

Oli hauskaa kuunnella sisarusten sanailua, kuinka he jakoivat tehtävät ja sovittelivat. Noloimmat hetket oli kuunnella omia kestofraasejani heleällä lapsen äänellä esitettynä. Suurena ideana tässä oli, että lapset havahtuisivat siihen, miten paljon turhaa työtä tavaroiden keräily oikein aiheuttaa. Siivousurakka saatiin päätökseen iltapäivällä, ja sovimme että ManCityn matsin jälkeen lähdetään kaupungille syömään. Tässä vaiheessa siis nurkat kiilsivät ja lapsoset olivat kuin Suomisen perheestä. Lähdin vielä ennen matsia esikoisen kanssa lenkittämään koiraa, hän juoksi ja minä harpoin perässä.

Sitten tapahtui jotain outoa: esikko mökötti kun olin korjannut hänen juoksutekniikkaansa. Neito riehui kuin hurrikaani, syytä ei tiennyt kukaan, mutta oletettavasti se, ettei hänellä ollut mitään päälle puettavaa (kirjaimellisesti vain pitkät kalsarit jalassa) aiheutti hysteeristä huutoa ja ovien paiskomista. Uhkaillen ja kiristäen saimme porukan pihalle ja autoon, viime hetkellä mies päättikin vaihtaa menopeliä ja siinä vaiheessa homma repesi lopullisesti. Esikko mökötti taas ja syytti siskoaan kaikesta. Isä ja tytär kokeilivat kumpi huutaa kovempaa, ja minä karjuin olevani nälissäni ja tahtovani ruokaa. Nyt. Heti.

Lopputulemana herkutteluhetki Dinerissa vaihtuikin mättöhetkeen lähimmän marketin Mäkkärissä, missä joululaulut ja lasten äänet kilpailivat teinien kovaäänisen keskustelun kanssa. Ah rauhaisaa joulun tunnelmaa.

Joulun Ihme muuten tapahtui jo perjantaina, eli se, että sain taas Juuri  Oikeaan Aikaan (=viime tingassa) 40 joulukorttia valmiiksi ja postiin. Aikataulutus meni sen verran tiukalle, etten ehtinyt edes napata kuvaa. Sen sijaan laitetaan kuva tonttuparista, joka on löytänyt istumapaikan meidän takan kulmalta. Siitä onkin näköalapaikka seurata kuinka kilttejä meillä oikeasti ollaankaan.

Salaisuudet paljastuu...

Juuri ennen itsenäisyyspäivää sain postista paketin, jonka arvelin vahvasti olevan Salaisen Jouluystäväni lähettämä.

Niinpä odotin sitkeästi sitä rauhaisaa hetkeä, kun olisin yksin ja saisin rauhassa tutustua paketin sisältöön. Koska kyseessä oli SJY -kierroksen viimeinen paketti, lopulta selviäisi myös kuka on tämä Salainen Jouluystäväni! Olen seurannut Joulureen kautta pakettien saajia, ja yritellyt arvuutella -surkealla menestyksellä- myös omaa Jouluystävääni.

 

Vihdoin eilen pääsin paketin kimppuun, sieltä tuli esiin jouluinen kassi, joka pursuili yllätyksiä!

Mukana oli kortti, jossa sanottiin paketin menevän varman päälle: "Bingo!" kiljaisi tämä rouva nähdessään sisällön, sillä päällimmäisenä oli kerä samaa upeanpunaista 7veikkaa, jota sain jo edellisessä paketissa. Nyt saan sekä lapaset että  sukat tästä, jes! Tässä kuvassa jo värikin toistuu vähän paremmin oikeanlaisena. Sukkamalli jo kummittelee takaraivossa, tähän täytyy tulla palmikoita... eli kyllä, langalle on aina käyttöä! Neito omi kassin käyttöönsä, siihen majoittui hänen meille tekemänsä joulukalenteri, 24 salaperäistä lappusta joissa on erilaisia tehtäviä. Tänään oli vuorossa tonttujumppaa.

Ja kyllä, glögiä on juotu, ja tytär kattoi heti uudet glögimukin aluset lauantai-illan glögille ja hauskan tonttulusikan rusina-manteleille. Esikoinen kyllä kaivoi jo kerran lusikan pois tiskikoneesta ja luennoi äidilleen miten se ei kestä konepesua. Ja höpö höpö, pakkaus oli onneksi tallella ja poitsukin lopulta uskoi äitiään. Glühwein-fix on minulle uusi tuttavuus, Glühweinia olen kyllä juonut mutta tällainen teepussi -tyyppinen mausteseos uitettavaksi lämmitetyssä viinissä on jotain ihan uutta. Tämä pitää kokeilla jouluiltana ukkokullan kanssa, kun on saatu jälkikasvu nukkumatin seuraksi.

Jahas, ja kuva ei suostu kääntymään... olkoon sitten kyljellään.

 



 Paketin lähettäjäksi paljastui Terhi Vaikka mitä! -blogista, kiitokset ihanista paketeista joilla olet ilahduttanut. Koiruus kiittää haleista, ja blogisi perusteella lähtee isot halit takaisin sinunkin lenkkikaverillesi. Hyvin olit vakoilut suorittanut, ja lisäsin sinun blogisi seurattavien listalle.

Tämä oli ensimmäinen SJY -kierrokseni, ja olen pitänyt siitä kovasti. Harmittaa, että kaikkien kohdalla ei ole mennyt ihan yhtä putkeen, kiitokset Wiltsulle tämän ringin organisoinnista, tässä on ollut kyllä hurja työ!



 

 Lopuksi kuva puolen vuoden urakasta, olen saanut anopiltani lahjaksi jouluna ja nyt kesällä synttäreillä tällaisia tuikkukuppeja (miksikä näitä sanoisi...), neljä kaiken kaikkiaan. Ajatus oli laittaa ne kuistin ikkunoihin, ja suurin urakka oli saada ruuvattua seinään kiinni neljä kiinnikettä, joihin nämä sitten ripustettaisiin. Eino-myrskyn jälkimainingeissa sain tänään vihdoin pienehköllä kiristyksellä ukkokullan antamaan periksi ja tarttumaan akkuporakoneeseen. Paikoillaan ovat, tässä todiste!

Vuoden Äiti -titteliä tarjolla?

Juu ei... mahdollisuudet tuohon titteliin taisivat romahtaa juuri viikonloppuna.

Poika on valitellut sisäpelikenkiään, painaa varpaita ja hiertää ja ei oo kivat. Tämä Vuoden Äiti -ehdokas päätteli, että viime vuonna marketin alekorista ongittu malli ei vain miellytä nuorta herraa ja antoikin tiukkasävyisen komennon tunkea kengät jalkaan narinoitta. Kiltti poikani totteli koko syksyn, mutta nyt loppuviikosta esitteli isoja rakkoja, jotka olivat hiertyneet varpaisiin fyssatreeneissä. Hento puna poskilla kysäisin noin puolihuolimattomasti, että minkähän kokoiset herran kengät oikein ovat. Pienen selvittelyn jälkeen kuului: "nää on 38½". Apua! Juuri ostimme talvikengät kokoa 41... ei muuta kuin lauantai-aamuna poju autoon, äippä rattiin ja lumipyryn halki urheilukauppaan etsimään hieman oikeamman kokoisia kenkiä.

Nyt on pojalla Nitrot kokoa 42. Ei ole enää pieni poika :-(

Asettelin rappusille kynttilöitä kanervien keskelle, jostain syystä harakat tuntevat suunnatonta vetoa näihin öljykynttilöihin?

Lumipyry oli myös tehnyt rappukiveyksen liukkaaksi, ja pyysin poikaa putsaamaan jäät pois. Mummo oli tulossa noutamaan pesuaineita, joita poika oli (pakko)myynyt luokkaretken hyväksi. Tehtävä liene toivoton, pojan innovatiivinen ratkaisumalli alla:

Lopuksi viimeinen kuva sukkaurakastani, sukat lähtevät huomenna Venäjälle ja ehdin korjata kahdeksasta parista vain kuusi.

Nämä päättelin odotellessani neitoa pianotunnilta. Nyt pitää taas palata omien ufojen pariin, vauhdikasta viikkoa teillekin!