Vuoden viimeinen: Satakieli

Tätä huivia on jo näkynyt kaikkialla, mutta kirjaanpa kuitenkin muistiin oman huivini vaiheita.

Viime vuonna meinasi tulla pettymys, kun Missäneuloimmekerran -blogi ei enää järjestänytkään -ihan ymmärrettävästä syystä- "jo perinteistä" jämälankavillasukkajoulukalenteria. Siinä tuskassa surffailin Ravelryssa etsimässä uutta kivaa kalenteria, sillä jotenkinhan tätä perinnettä halusi jatkaa. Titityyn sivuilla mainostettiin Heidi Alanderin Satakieli KAL:ia, ja johan nappas! Heidi Alander ja huivi, ei voi tulla kuin hyvää jälkeä. Tampereen messureissulla marssin suoraan Titityyn stagelle ja valikoin huolellisesti omat Tukuwoolini:

Niin, miksi niitä olisikaan kannattanut ostaa tuosta reilun kilometrin päästä työpaikaltani? Sitten jännitettiin ohjeen ilmestymistä, kerin langat ja päätin värijärjestyksen A:n, B:n ja C:n osalta ihan viime tipassa, ja sitten saikin vain posottaa.

Ohje ilmestyi joka toinen päivä, ja aluksi pysyin työreissuista huolimatta hyvin tahdissa. Kaksi päivää oli sopivan rauhallinen etenemä, jos ei ekana päivänä ihan ehtinyt niin toisena päivänä pääsi hyvin ajan tasalle. Kunnes seitsemännen vihjeen kohdalla reissut ja muu elämä laittoi tämän muutamaksi päiväksi sivuun, mutta eihän se sieltä minnekään karannut.

Ohje oli selkeästi kirjoitettu, rentoa posoteltavaa aina-oikeaa. Rytmiä katkaisi vaaleat pitsiosiot, jotka kevensivät huivin ilmettä mukavasti. Lankana Tuku on todella miellyttävää, hieman karheaa mutta lämmintä ja helppoa kutoa. Tätä täytyy kokeilla myös sukkalankana.

Satakieli, Tukuwool, 174 g 

Huivi valmistui joulun jälkeen, tein reunaan picot -päättelyn mutten pingottanut sitä voimakkaasti esiin. Muuten pingotin huivin niin, että sain pitsin aukeamaan kauniisti. Huivista tuli iso ja lämmin, värejä mietin ensin että vitsi mitkä mummon alushousut tästä tulikaan, mutta valmiina huivina tykkäänkin kovasti.


Heidi Alander ja huivi = hyvää jälkeä, m.o.t.

Kappa

Minä, päivänvalo ja kamera olemme tähän aikaan vuodesta kovin harvoin samaan aikaan kotona. Kamera täällä kyllä majailee vuorokauden ympäri, mutta minä ja päivänvalo tapaamme valitettavan harvoin. Niinpä kuvien ottaminen on jäänyt ja jäänyt, odottamaan aikaa parempaa. Tai sitten on ollut tyytyminen hämäriin räpsyihin, joista käy jotakuinkin ilmi onko kyseessä pipa vai lapanen, ja väri onkin sitten mielikuvituksen varassa.

Kappa hyppäsi syksyllä puikoilleni työmatkaneuleeksi. Erinomaista posoteltavaa istuessa autossa tai junassa, etenee huomaamatta silmukka kerrallaan ja työn voi jättää kesken juuri sillä hetkellä kuin tarve on.

Kappa, Luohittaren Luolan Ilmatar, 3 vyyhtiä. Puikot 3,00 mm.

Lanka oli hankittu vuosi sitten joululahjaksi saamallani lahjakortilla lähilankakaupasta, ja värit vähän yllättivät itsenikin. Sininen ei ole koskaan ollut mun juttu, mutta oranssi sen sijaan kyllä. Ajatus yhdistää Ruoste ja Valaan laulu Kapaksi tuntui ensin vieraalta, mutta Ruosteen oranssi vangitsi, ja teki valinnan lopulta helpoksi.

Koska olen mallinmitoissa ainoastaan painoni puolesta, päätin tehdä Kappaan pituutta vain kolmen vyyhdin verran. Ajatus ylipitkästä putkulasta ahdisti, ja näin jo itseni kompuroimassa Kappaan, tukehtuvani raskaaseen villakasaan kaulallani ja rimpuilemassa käsiä vapaaksi helman alta. Pituudesta tuli minulle juuri sopiva, ja Kappa laskeutuu kauniisti hartioille, ei valu, ei kiristä vaan on juuri sopivan kokoinen. 

Valinta toki aikaansai sen että minun Kappaani ei voi käyttää huivin tapaan, mutta tämä ei harmita lainkaan. Mutta se lanka. Parasta terapiaa karheille ja kipeille käsille. Ihanan pehmeää, sileää, lämmintä, ja ne värit! Raidoittuvassa Ruosteessa värit liukuivat pehmeästi poltetusta oranssista syvään petrooliin ja takaisin, ja puikkoja heilutti oikein vimmassa, että pääsi nauttimaan värien vaihtelusta. Valaan laulun petroolin sävy syveni ja vaaleni vuorotellen, ja vaikka ikinä en ole valaan laulua kuullut, voin täysin kuvitella että se on juuri tällaista.

Tästä tuli suosikkini välittömästi valmistuttuaan, ja on ollut jo kovassa käytössä. En pidä lainkaan mahdottomana ajatuksena että jonain päivänä minulla olisi toinenkin Kappa. Ja ehkä kolmas. Eikä se kutominen tuntunut ollenkaan työläältä tai pitkästyttävältä tällä lankavalinnalla. Suosittelen!

Varastosta villapaita, osa 1

Olen ikuinen innostuja ja rakastan haasteita. Niinpä Ravelryn KAListelumaailma on saanut minusta vakio-osallistujan mitä ihmeellisimpiin KALeihin, ja mitä omituisempi tai mysteerimpi, sen parempi.

Loppuvuodesta Lankalaatikossa starttasi "Varastosta villapaita" KAL, tuttavallisemmin VarViKAL jossa ideana on kutoa vihdoinkin varastoista pois ne lukuisat sinne lankojen muodossa hillotut villapaidat, takit, tunikat... Arvatkaapa vain kuka oli ensimmäisenä osallistujien joukossa? Materiaalia riittää, ja tässä on kiva yllyke pyöräyttää villapaitatehdas käyntiin. Jaa minäkö optimisti?

Tytär haaveili samaan aikaan villapaidasta, ja kaikki hänen esittelemänsä akryylinitkutteet eivät todellakaan läpäisseet äidin tiukkaa seulaa, ja tulipa taas lausuttua ne kuolemattomat sanat "tämmöisiä ei kannata ostaa, minä teen sulle paidan". Tytär esitteli netistä "simppeliä Suria" ja taas äidin ääni kuului sanovan "ei kyllä noin kalliista langasta, kun kasvat kuin pavunvarsi ja jää heti pieneksi (eikä vielä mahdu äidille). Minun varastosta löytyy Rosea varmasti sopiva määrä".

Melimiehenkummitytönpaita  kalastajanvaimon ohjetta mukaillen,

Novita Rose, puikot 5 mm, 154 g

Ja kun sitä Rosea ei ihan ollutkaan yhtä väriä varmasti tarpeeksi, tytär sai valita raitavärin samaisista Rose-varastoista. Hän myös suunnitteli raidoituksen ja mittojen oton jälkeen äiti posotti suoraa putkea aloittaen valkoisesta helman resorista. Kyllä, resori oli alun perin valkoinen. Näin saatiin korkattua ensimmäinen työ VarViKALiin.

Laiskimus-äiti päätti minimoida saumojen ompelun, ja silmukoi olkasaumat vartaloputkulan valmistuttua. Hihojen silmukat sai kätevästi poimittua näin muodostuneista hiha-aukoista, ja kas, neulaa ei tarvinnut kuin päättelyyn. Kun paita valmistui, tytär kiskoi helmaa alaspäin ja näytti myrtyneeltä, samoin äiti. Paita olikin liian lyhyt.

Oliko pavunvarsi venynyt paidan teon aikana -noin 3 viikkoa- todellakin viitisen senttiä, oliko äidille sattunut mittavirhe, vai oliko paita ajateltu oikeasti noin lyhyeksi? Äidin säästeliään lankavalinnan ja nerokkaan toteutuksen vuoksi pituuden jatkaminen olikin mutkikkaampi juttu, Rose ei oikein purkaannu ilman saksia. Pienen Ravelry-konsultaation jälkeen räätäli päätti jatkaa paitaa helmasta, eri värillä, vähän eri joustimella poimien silmukat luontireunasta. Jäihän siihen epäjatkuvuuskohta ja tuollainen värikummallisus helmaan, mutta paita tuli valmiiksi ja saatiin kuvattua omistajansa päällä. Sen koommin en ole tätä paitaa nähnyt.

Perinteinen vuosikatsaus ja uusia suunnitelmia

Viime vuoden alussa totesin olevani 6626 g:n stashin omistaja, kun tynnyreitäni tuli täyttämään pari kiloa lampaanvillaa. Kaunis tarkoitukseni oli keskittyä vain näiden kerien käyttöön mutta kuinkas kävikään. Heti tammikuussa tuli tarve kotiuttaa 750 g lankaa että lapsikulta saa villapaidan.

Koska omasta stashistani suurin osa on erinäisiä hajakeriä tai niiden jäänteitä, ilmottauduin Kaheleiden suureenpieneensukkalapashaasteeseen. Siinä paalutin tavoitteitani näin:

En osta uutta lankaa tätä tempausta varten. Jos saan lankaa, niin sehän on ihan eri asia! No teknisesti ottaen en tainnut ostaa lankaa juuri tähän liittyviin sukkiin tai lapasiin...

ainakin yksi kirjoneule (tätä olen karttanut kuin ruttoa) Taimitarhan kukkasukat tehty!

ainakin yhdet sukat ja lapaset itselle No ne kukkasukat plus parit TdS -sukat. Lapaset lähti kaikki kiertoon.

ainakin yhdet polvisukat No ne kukkasukat. On tämä jo noloa.

ainakin yhdet sukat uudella ohjeella Voi vaikka kuinka ja paljon, neljä TdS -sukkaa ja pari muuta päälle.

Lukumääräisesti sukkia, lapasia, kämmekkäitä sun muita raajanpeittoasioita saa tulla niin paljon kuin on tullakseen. Onneksi olin reilulla päällä, 9 sukat ja 4 lapaset tuli.

Sain lankavarastoa vajutettua rapiat 4 kg, mutta kun ostokset oli reilut 3 kiloa ja siivotessa lankakeriä tuntui löytyvän mitä ihmeellisimmistä nurkista, kokonaissaldo jäi lopulta vain 230 g miinukselle. Mutta väheni siis kuitenkin! Tässä kyseenalainen kunniataulukkoni vuodelta 2016:

Stash vuoden alussa				6626	g
	kudoin			4205	g
	ostin lisää			3360	g
	tehtyjä töitä			29	kpl
	suurin yksittäinen työ			700	g	kassi
	pienin yksittäinen työ			34	g	pipa
	eniten lankaa rohmusin			1400	g	marraskuu
	eniten lankaa kulutin			989	g	maaliskuussa
	vähiten valmista syntyi			0	g	huhti- kesä- ja syyskuussa
	lankaa ei hypännyt ostoskoriini helmi-, huhti-, kesä-, heinä-, elo-, loka-, ja joulukuussa
	lankavarastoni pieneni			230	g

Eli näin ollaan taas takaisin lähtöpisteessä. Stashin sisältö on hienokseltaan muuttunut mukavimpiin lankoihin päin, mutta ne samat peikot majailee edelleen tynnyrin uumenissa. Yksi sukkalapashaaste ei riittänyt kuin vähän rajoittamaan peikkojen lisääntymistä, sen voin kyllä todeta että yhtään uutta seiskapeikkokerää ei meille muuttanut vuonna 2016.

Tälle vuodelle on siis otettava käyttöön vähän järeämmät aseet. Lampaanvilloja ajatellen ilmottauduin jo loppuvuodesta Lankalaatikon Varastosta Villapaita -KALiin.

Niinikään Lankalaatikon "tavotteita vuodelle 2017" -ketjuun kävin julistamassa seuraavaa:

• Stash jälleen mahduttava yhteen koiranruokatynnyriin ilman vippaskonsteja
• Varastosta villapaita KAL:iin syntyy vielä ainakin kaksi villistä
• Ällerölangan hävitys jatkuu, tilalle saa ostaa vain kivaa sukkalankaa jos on ihan pakko.
• Tiukka katse myös käsityökirjoihin ja -lehtiin: teenkö ihan oikeasti jättivillapaitoja vuoden 1995 Novitasta?

Samaa linjaa sivuten Mummoissa mukana 17 in 2017 KAL:

17 projektia varastoiduista ohjeista. Joko Ravelry, kirja, lehti tai printti, joka on hillottu tähän huusholliin ennen 1.1.2017. Toiveena siinä sivussa vähentää ainakin lehtien määrää.

Ja onnistuminen peikkojahdissa varmistetaan vielä Lankalaatikon Tilantekijöissä seuraavalla julistuksella:

Minäkin liityn pussihaasteeseen, kohteena stashin ongelmanuoret eli pimeydessä partenogeneettisesti lisääntyvät seiskaveikat. Edes viime vuonna tekemäni uudenvuodenlupaus olla ostamatta veikkaa ei auttanut, sitä tuntui löytyvän joka laatikosta jonka veti auki ja penkaisi vähän syvemmältä.
Nyt olen kaivellut tynnyrin pohjalta kaikki veikkapallerot kahteen pieneen paperikassiin olkkariin pianon päälle, yhteensä noin 800 g. Siinä ne ovat jatkuvan silmälläpidon alla, ja jalostuvat räpylänlämmittimiksi kerä kerrallaan. Suurin osa langasta on todella sekalaisia jämiä. Lisään pussiin vielä loput vastaavan vahvuiset villajämät, neuloutuvat sitten vaikka sukanvarsiin.

Visio on kirkas ja laadittu strategia aukoton. Se on siis yhtä kalistelua tämä vuosi, ja johan on ihme jos vielä ensivuonnakin pitää istua lankatynnyrin kannen päällä ;D