maanantai 30. heinäkuuta 2012

Takaisin arkeen

Lomat on nyt sitten ensi vuonna taas edessäpäin, tänä aamuna kello herätti 5:00 takaisin arkeen. Muu perhe jäi vielä nukkumaan kesälomalaisten oikeudella, minä ja koirat nautimme viileästä ja märästä aamusta aamuöisen ukkosen jäljiltä.

Eilen palailimme kesälomareissulta pääkaupunkiseudulta, ja matkallahan pitää tunnetusti olla käsityö, parhaalla kaksi. Siispä menomatkalla aloittelin vihdoin virkattua kappaa, malli modattuna Modasta ja toki lanka ja koukkukin ovat ihan jotain muuta kuin ohjeessa:
Tuli todettua, että ruutuvirkkaus (varsinkaan omavaltaisesti työn edetessä muunnellusta mallista) yhdistettynä navigaattorina olemiseen Helsingin seudulla ei ole hyvä yhdistelmä. Silläpä virkkauskaan ei edennyt tuon pitemmälle, ja vielä on vakavasti harkinnassa aikaansaannoksen purkaminen. Pitänee ensin antaa pulssin tasaantua ja vähän mittailla tarkemmin. Toimintani navigaattorina ei onnistunut sen loisteliaammin, vaan loppumatkan kuuntelimme tasaista rauhallista naisääntä joka käski kääntymään risteyksistä aina 10 m risteyksen jälkeen. Tämä työ on muuten myös ensimmäinen Olympialajini.

Onneksi jälleen kerran repusta löytyi matkan pelastava kerä 7veikkaa ja soveliaat puikot, joten paluumatkalla aloittelin säärystimiä takapenkin pitkäsääriselle neidille.
Jälleen kerran magic loop, ja 2o2n joustinta väännetään kunnes pillikinttu pikkuiseni sanoo että riittää. Raitoja ei saanut täsmätä, joten aloituskohta on helppo tunnistaa. Tässä olkoon toinen Olympialajini.

Kotona aloittelin vielä pipaa itselleni itsevärjätystä Woolista, mallineule on Dropsin sivuilta, mutta toteutus riippuu langan riittävyydestä. Toistaiseksi lankaa ei ole kulunut vielä paljoa:
Kolmas Olympialajikin julistetaan täten siis avatuksi. Elokuun kuudes lähestyy aivan liian nopeasti, pientä paniikinpoikasta on jo havaittavissa tämän KyJyilijän lankakopassa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.