tiistai 28. lokakuuta 2014

Kovan onnen tumput

Omatunto kolkutti kovasti lauantaina kun viimeistelin omia koiranulkoilutustumppujani. Olinhan luvannut tehdä kälylle lämpimät lapaset joilla tarkenisi ulkoilla pikkupoikien kanssa, ja ne yksilöt olivat edelleen aloituksena puikoilla - kaiken kukkuraksi 20 s liian suurina.

Lauantaina siis omien lapasten valmistuttua vetäisin puikot pois jättilapasten aluista ja purin koko tekeleen. Ulkona ilma oli harmaa kuin likainen sukka, ja lapasen harmaa-petrooli värimaailma alkoi tympiä. Kerin harmaan veikan kerälle ja sukelsin tynnyriin etsimään jotain iloisempaa. Alkusyksystä tilailin Novitalta lankoja into pinkeänä, ja näistä ostoksista löytyi erittäin riemunkirjava raitalanka. Nyt ei toteutus ole ainakaan värien puutteesta kiinni, tälläisella setillä lähdetään katsomaan millaista jälkeä tulee:

 
Sunnuntaina sain päätellä langanpätkät ja punnita valmiit lapaset. 
Kyjy#18 lapaset 7veikka + Rose
32 s, puikot n:o 5, 76 g
 
Tässä kuvassa värit toistuvat parhaiten oikeina.
 
Edessä on enää lapasten toimitus omistajalleen. Taidan mennä postiin kaupan kautta ja sujauttaa lapasen sisään suklaalevyn, sillä kahden vilkkaan pikkumiehen äiti on kyllä herkutteluhetkensä ansainnut.


6 kommenttia:

  1. Nuo onkin iloisen ja lämpöisen näköiset tumput.Eiköhän ala sormet pysymään lämpiminä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo malli on hyväksi todettu ulkoiluun, nyt ei puutu enää kuin pakkanen ;-)

      Poista
  2. Iloisen väriset ja lämpimät lapaset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Sininen Rose tasasi hyvin veikan kirjavuutta, toivottavasti sopivat myös saajalleen.

      Poista
  3. No mutta hauskat lapasethan sieltä tuli. Ja sitten niitä pakkasia odotteleman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkasia saisi tosiaan tulla, tämä kura-aika on niiiiiin ihanaa;-)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.