Arjen kauneutta

Olen tänään siirrellyt kännykästäni kuvia talteen kotikoneelle jotta saisin vihdoin bootattua puhelimeni. Windows-päivityksen jälkeen känny alkoi kyselemään joka mutkassa microsoftin salasanaa, jonka olin luonut kännykkääni asennellessani puolitoista vuotta sitten. Mikään arvauksista ei tuottanut tulosta, ei myöskään salasanan palautus mitään kautta. Työpaikan IT-pojat yrittivät lohdutella etten suinkaan ollut ainoa, mutta eipä se tuskaani helpottanut. Piti luoda uusi nettitili ja uusi salasana (tällä kertaa kirjoitin sen kaikkien neuvojen vastaisesti muistiin, mutta en sentään keltaiselle lapulle näppiksen alle :-)) ja palauttaa vempele tehdasasetuksille. Puhelin alkaa olla niin jumissa, että sen saa käyttöön vain kameran napista tai kytkemällä laturiin...

Puhelimen muistiin oli tarttunut kaikenlaisia kuvia, ja vasta isolla näytöllä nähtynä huomasin että työympäristössäni on jopa ihan karunkauniita yksityiskohtia, kuten tämä harmaantunut puulaatikko:

Storage indoors... mutta mistä nuo männynneulaset oikein tulivat???

 

Palautteeni pesevästä lattianpesukoneesta meni vihdoin perille, kun eräänä aamuna sain napattua kuvan pesukoneen perässä tallustelleista miehistä -tai heidän kuraisista jalanjäljistään.



 

 

Muistilappuina itselleni, 

Tästä kauha kaapaisi kaapelin poikki

-muista korjauttaa ennen lattiavalua!

 
tai naapurille

Ruostunut susi viiden vuoden takaa, joko raaskit luopua?

Samalla tässä käyn pientä luopumisen tuskaa, olen nyt yhdeksättä vuotta samoissa hommissa, ja halu olisi tehdä jo jotain muuta -mutta mitä? Ja kuinka osaan viidentoista vuoden jälkeen luopua noista rakkaista rautamötiköistä ja työkavereista? Olen lähiaikoina menossa työnohjaukseen, jotta saan hieman sparrausta ajatusteni järjestelyyn ja hieman purettua tätä lukkoa, sitä kautta toivoakseni myös uusia ajatuksia. Tunnen itseni erittäin etuoikeutetuksi kun työnantaja haluaa nähdä näin paljon vaivaa vuokseni, eikä vain laita tätä pähkäilyä neljänkympin kriisin piikkiin.

Eilen sain taas vertaistukea ystäviltäni perinteisen neuleillan puitteissa. Kälyn jakku edistyi senttitolkulla, maailma on jälleen parempi paikka elää ja huojentuneina totesimme että perhe-elämän kiemurat ovat hämmästyttävän samanlaiset osoitteesta huolimatta. Eiköhän näillä eväillä porskuteta marraskuu läpi!

Ja joulukuuta odotan taas entistä innokkaampana, sillä bongasin jämälankavillasukkajoulukalenterin taas starttaavan! Viime vuonna seurasin tuota naama kateudesta vihreänä, tuo on juuri Se Oikea juttu yllytyshullulle tempausfriikille knit-along -addiktille jouluhullulle joka hamstraa lankoja. Suoritin jo ensi sukelluksen lankatynnyriini että kantapäät vain vilkkuivat laidalta, ja lajittelin fingering -vahvuisia sukkalankoja erilleen. Hyvästi Kyjy ja puolivalmiit työt, jämälankavillasukkajoulukalenteri kutsuu!