Nuoren herran hurmaava hymy

Eilen oli taas aika käyttää koiraherra hammaskiven poistossa. Harry on vauhdikas tyyppi joka tavalla, ja valitettavasti samalla energialla lisääntyy myös hammaskivi herran purukalustossa. Huolimatta hampaiden harjauksesta, joka päivä pureskeltavista tikuista ja luista sekä ruokaan lisättävästä jauheesta hampaat pitää käydä putsauttamassa aika ajoin. Koska homma hoidetaan nukutuksessa, pitää paastota (tyyylsäää sanoo ahne spanieli) ja kun loppupäiväkin menee hieman puolivaloilla ja edelleen ilman ruokaa, fiilikset voitte aistia kuvasta:

Kuvasta rajautui pois koiruuden päällä leijunut uhkaava ukkospilvi ;)

Sillä aikaa kun koirapoika oli hoidettavana, kulutin aikaani tekemällä tärkeitä hankintoja. Ensin piti tietenkin huolehtia joulukorteista, postimerkit puuttuivat ja punaisia kuoria piti hakea lisää. Tämän vuoden merkit ovat mielestäni tosi kauniita, niinpä ne piti kuvata kynttilän valossa.

Seuraavaksi piti hakea hieman täydennystä salaiseen pakettiin, jota olen koonnut Salaiselle Jouluystävälleni. Tämän paketin myötä salaisuudet tulevat julki, tässä kuitenkin jo pieni kurkistus hankinnoista, kulma näkyy!

Vähän vielä täydennystä niin saan viimeisen paketin postiin. Toivottavasti lakko ei sotke pahasti tätä viimeistä kierrosta.

Tärkeimpänä hankintana oli katsaus tulevaan, eli töihin seinäkalenteri ensi vuodelle. Yhteistyökumppanien puolesta olisi kyllä tarjolla kauniita kuvia rekoista tai köyhistä naisparoista (ei ole varaa edes vaatteisiin...) mutta tämä on ollut oma henk. koht. vastaiskuni miehisessä työympäristössä jo kahden vuoden ajan. Nyt jo rohkeimmat miehet pystyvät katsomaan päivämääriä seinäkalenteristani, ja reippain käy jopa kääntämässä minulle oikean kuukauden esiin, jos en ole itse sitä ehtinyt tehdä. Tällaisesta järkytyksestä on siis kyse:

Virkkukoukkusen virkee vuosikalenteri, tervetuloa vuosi 2014!

 

Ensi vuoden kalenterissa on näköjään lokakuun kuvana suosikkini, joka on töissä magneettina ilahduttanut minua muutaman vuoden,

Tätä ei silloinen esimieheni ymmärtänyt ollenkaan, vaan piti sitä asenneongelmana. Ja minä kun olen opetellut -ja opettelen yhä- löysäämään pinnejä, luottamaan siihen että vähemmälläkin stressaamisella hommat kyllä hoituu, ja kaiken ei tarvitse olla viimeisilleen viilattua. Ihan virkkukoukkusen tasolle en ole päässyt, lähellekään, mutta suunta on oikea. Erinomaisena oppaana toimii vasen käteni, jonka hermovaurio kyllä muistuttaa välittömästi jos kierrokset kohoaa ohi vihreän alueen tai kun loputon to do -listani pyörii nonstopina korvien välissä. Aikaahan minulla on koko loppuelämä, 24 h päivässä ja joka päivä saan saman satsin uutta aikaa.

Vielä on ilo toivottaa tervetulleeksi uusi lukija, Tyttö sinä olet vahva. Oli ilo löytää sinunkin blogisi, se on todella hauska, mutta myös ajatuksia herättävä. Mukava löytö!