Kyjyni punnertaa urheasti kohti puoliväliä ja samalla ensimmäinen joululahjakin valmistui. Punanuttuinen hemmo vie kutomani villanutun veljenpojalleni, sitten joskus muutaman kuukauden kuluttua. Vaikeinta oli valita nuttuun napit, mutta lopulta kolmesta vaihtoehdosta valikoitui hivenen petroolinsävyiset napit. Kamera näytti lähteneen futisturnaukseen isän ja tyttären matkaan, joten kuva jää vielä uupumaan yhdeksännestä valmistuneesta KyJy:stä.
Perjantaina oli kuukauden ensimmäinen perjantai, ja sehän tarkoitti iltaa hyvässä seurassa puikkoja heiluttaen. On mukavaa ja terapeuttista vaihtaa kuulumisia ja ajatuksia ystävien kanssa, jotka elävät samaa ruuhkakautta lasten, työn, harrastusten ja huushollauksen pyörteissä. Tämän kuun aivoriihi ideoi kuinka ruokkia perhe jääkaapin valolla ja raanavedellä, sekä yritimme keksiä tapaa hoitaa viikon ruokaostokset mahdollisimman vähällä hikimäärällä. Viikon pelastukseksi valikoitui einesmaksalaatikko: rautapitoista, helppoa, nopeaa, halpaa. Kelpasi parille perilliselle jopa kylmänä...
Olen taas ajautunut kauaksi kauniista ajatuksestani kutoa yhden KyJyn kerrallaan valmiiksi. Lahjaksi menevä Haruni alkoi aluksi tuntua lähinnä hanurilta, ja päästelin enimpiä savuja neidin kämmekkäisiin. Haruni on alkanut sujua kun siirryin lukemaan kaaviota enkä aukikirjoitettua ohjetta, olen A -kaavion toisessa toistossa menossa. Silmukat alkavat lisääntyä niin, että huivi ei enää olekaan nopea välipala, vaan sopii parhaiten pitkien odotusten työksi, jossa ei tarvitse seurata muuta. Eli sopii pianotunnille, uimakouluun, sählyyn ja illan päätteeksi. Jalkapalloharkkojen ajaksi pitää olla neule jota voi kutoa katsomatta, sillä kotimatkalla vaaditaan tiukkaa analyysiä harkoista. Tätä varten sopii neidin kämmekkäät, sopivan pieni työ kudottavaksi vaikka seisten. Läksyjen kuulusteluun, lukuläksyn kuunteluun ja koealueen kuulusteluun sopii isompi kudin, jota ei myöskään tarvitse juuri tarkkailla. Tähän tarkoitukseen valikoitui pojan villapaita. Eli lopputuloksena mikään ei juuri etene, mutta kovasti olen kyllä tekevinäni jotain ;-)
Esikoinen hoputtaa jo autokuskia jättämään tietokoneen ja kuskaamaan hänet päivän ekoihin harkkoihin. Joululahjarahoilla pitkän harkinnan jälkeen ostamansa nappikseen laitettava MiCoach on tuonut pojan treenaamiseen aivan uudenlaista puhtia, kentälle on kova kiire lämmittelemään jo puoli tuntia ennen joukkueen lämmittelyjen alkua, ja kotona on kiire tarkistamaan tuliko uusia enkkoja nopeimpaan kilometriin, juoksumatkaan tai tehoihin. Poika kuulostaa jo kärsimättömältä, nyt on äidin mentävä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.