No olihan tauti!

Näinhän siinä taas kävi keväisesti, tauti tuli ja pyyhkäisi perheen kumoon. Viimeiset kaksi viikkoa meidän huushollissa on niistetty, yskitty, mitattu kuumetta ja vedenkeitin on porissut miltei nonstoppina. Ilmeisesti influenssa B käväisi ja kaatoi petiin kaikki rokotuksen saaneet. Ainoastaan rokotuksesta kieltäytynyt teinimonsteri näyttäisi selvinneen päivän kurkkukivulla. Vähänks epää, noin teinikielellä ilmaisten.

Juuri ennen petiin kaatumistani sain valmiiksi jotain riemunkirjavaa ylläripyllärilangoista, ja ehdin jopa napata kuvankin todisteeksi. Minkään valtakunnan mallia ei ole ollut tähän lähimaillakaan, vain 700g iloisenkirjavia lankakeriä ja kutosen koukku. Virkkailin ensin suorakaiteehkoa pohjakaistaletta vähän fiiliksen mukaan, sitten lähdin kiertämään kaitaletta pylväillä niin kauan kuin lankaa riitti. Reunuksen tein jollain epämääräisellä valkoisella keränlopulla, ja virkkailinvärkkäilin myös kahvat jotka näkyvät kuvassa hieman huonosti.

Kassi yllärilangoista, 700 g, koukku n:o 6

Olinpa näköjään myös ikuistanut Taimitarhan kukkasukkienkin teräosan tekoa. Tähän käytän sekalaisia fingering-paksuisia jämäkeriä ja päävärinä on beige Fabel.  Ohje on oikeasti Nallelle ja kokoa 38/39, mutta pienensin tämän suoraviivaisesti vaihtamalla vain ohuempaan lankaan ja ohuempiin puikkoihin ja hyvä näyttäisi tulevan. 

Suunnilleen tähän kohtaan se sitten jäi, kun kuume kihahti yli 39 asteen eikä puikot tahtoneet enää pysyä näpeissä. 

Siitä tiesi olleensa oikeasti kipeä, kun ei edes sukkaa pystynyt kutomaan, pihatöistä nyt puhumattakaan. Nyt varret ovat jo hyvää vauhtia yli puolen välin, joten selkeää parantumista on tapahtunut. Yskä on vielä jäänyt vähän päälle, ja pihatyöt odottavat edelleen. 

Vielä on yksi tunnustettava juttu, olen nimittäin aikeissa osallistua Tour de Sockiin. En todellakaan missään speedy-joukkueessa, en edes haaveile kaikkien sukkien tekemistä aikarajojen puitteissa, mutta kokeilenpahan kuitenkin jos oppisin jotain uutta ennenkokematonta. Ja ennen kaikkea hyvän asian puolestahan tässä ollaan liikkeellä!

Voiko lanka lisääntyä partenogeneettisesti?

Nyt olen hyvin hämilläni, insinööriaivot eivät kykene käsittämään tällaista matemaattista mahdottomuutta. Kun kudon villatakin, lankamäärä stashissani lisääntyy?

Alkutilanteessa kyseistä villatakkilankaa oli stashissa 1100 g. Aloitin tekemään villatakkia, jonka edistymisen turvaamiseksi stashiin tupsahti 410 g lisää lankaa. Takki valmistui, punnituksessa painoi 484 g. Takki luovutettiin omistajalleen todistajien läsnäollessa valkoisessa paperikassissa sunnuntaina. Kotiin päästyäni tavaroissani oli ruskea paperikassi, jossa oli 400 g samaa villatakkilankaa. Eli alkutilanteen 1100 g onkin nyt villatakin jälkeen muuttunut 1426 grammaksi!

Omituista lankaa: lisääntyy itsekseen. Mutta mukavaa kutoa!

Niinpä iskikin pieni hätä saada jotain valmiiksi, ja pyöräytin takinluovutusmatkalla pipan valmiiksi. Tästä langasta tekemäni sukat ovat jo muuttuneet sandaalimalliksi, kantapäissä on isot reiät. Jospa pipa kestäisi vähän pidempään, varsinkin kun valmistui oikein mukavasti näiden lämpöisten päivien aikaan ;P

Pipa Regia 4-fädig, väri Kaffe Fasset. Puikot 2½, 120 s, 34 g

Lähinnä tällä on vain henkinen vaikutus lankavaraston vajenemisen suhteen, ja olenkin heilutellut ahkerasti koukkua ylläripyllärilankojen parissa. Jotain omituista ja iloisenkirjavaa odottelee nyt päättelykeijua, ja pääsen taas kohta punnitsemaan aikaansaannoksia.

Olen myös mukana Lankalaatikon suuripienisukkalapashaasteessa, mutta mitään ei ole vielä ollut ajatuksissakaan tuon haasteen tiimoilta. Blogimaailma tuntuu vilisevän nyt erilaisia mysteerikirjoneulesukkia, ja kun peukalo vihertyy aina näin lumien sulaessa, laitoin puikoille Taimitarhan kukkasukat. Sukkaohje on Nalle-langalle kokoon 38/39, mutta kun oma räpylä on vähän eri kokoinen, päädyin tekemään omat sukkani fingering-jämistä. Luonnollisesti loopaten ja kärjestä aloittaen, niin saan soviteltua kantapään kohdalleen.

Nämä tulppaanit edustakoot nyt sitten sekä sukkia että kukkia. Seuraavaksi otan varmaankin puikoille taas tuota merkillistä lisääntyvää lankaa, mutta ensin pitää selvittää sen lisääntymismekanismi ;)

Huomenna onkin sopivasti Aprillipäivä...

Park Ave Cardigan

Kevätaurinko tekee ihmeitä näköjään käsityöpuolellakin, langanpätkät tuli pääteltyä jo viikon kuluttua neuleen valmistumisesta. Kyseessä on siis adoptiolangoista kälylle kutomani villatakki, Park Ave Cardigan. 

Takki kudottiin yhtenä kappaleena ylhäältä alas, ja lopuksi tehtiin kaulus. Ciabatta -paidassa opin, että hihat on kätevintä tehdä ensin, ja sitten vasta posotella vartalo-osa helmaa kohden, ja samaa taktiikkaa sovelsin tähänkin. Lankojen rajallisen määrän vuoksi pyysin kälyä valitsemaan takkiin kolme väriä joilla takki tehdään tai raidoitetaan. 

Hänen toiveensa oli, että harmaa olisi vallitseva väri, ja hyväksyi esitykseni raidoituksesta. Harmaata lankaa piti siten taikoa jostain lisää, ja työ hieman odotteli lankalöydösten varmistumista. Tämän takin vuoksi siis adoptiostashini lihoi 400 g lisää, kun harmaata lankaa toimitettiin "varmuuden varalle" vähän enemmänkin. 

Tässä takki on kuvattu meidän neidin, koko XXS, yllä, joten takki roikkuu säkkimäisenä ja raskaana kaikesta ylimääräisen piilotteluyrityksestä huolimatta. Takkia on kerran tekovaiheessa sovitettu saajalleen, ja istuvuus on todettu hyväksi. 

Park Ave Cardigan, lampaanvilla 484 g, puikot 3½

koko M

Sunnuntaina odoteltiin virpojia asianmukaisin varustein, mutta päivä oli yllättävän hiljainen. Taidan alkaa vähitellen uskoa kentänlaidalla kuulemaani teoriaa "virpojien peläteistä" eli 13+ -ikäisistä nuorista miehistä. Tällaisissa taloissa ei kuulemma virpojat vieraile. 

Testasimme teoriaa kyselemällä neidon virpomakomppanian reittiä, ja poikkeuksetta reitti oli ohittanut talot, jossa oli yläkouluikäinen poika. m.o.t.

Nyt houkuttelisi kovasti aloittaa jotkut kivat kirjoneulesukat, kaikenlaisia ohjeita olisi jo listattuna jonoon kun vain valitsisi sen toteutettavan. Toisaalta voisi edistää myös jo aloitettuja töitä, varsinkin sitä kassia josta on muotoutumassa ehkä kenties enemmänkin kori, ja söisi mukavasti stashia tyhjemmäksi. Maanantain työreissua varten piti aloittaa pipa, kun piti saada jotain pientä ilman ohjetta tehtävää matkaan. Se olisi nyt noin puolessa välissä, joten siitä saisi nopeasti pään peittoa kevätaurinkoa vastaan. 

Taidanpa tuumata kuitenkin hetken, ja vastaan tyttären kutsuun lautapelikierrokselle. 

Aurinkoista Pääsiäistä!

Magical Mystery Shawl Tour

Joskus vaan asioiden loppuun vieminen ottaa vähän enemmän aikaa kuin tavallisesti. Näin kävi näiden mysteerihuivien kohdalla: molemmat ovat olleet valmiita jo aikapäivää sitten ja kovassa käytössä, mutta kuvaaminen vaan puuttui. Viime sunnuntaina sain sen viimein hoidettua edes välttävällä tasolla, ja tänään sain kuvat siirrettyä kamerasta koneelle. Työläämpää kuin yhden langanpään päättely!

Viime syksynä ilmottauduin varmaan ensimmäisten joukossa Titityyn  järjestämään Veeran "the Other One" -mysteerihuivi KAL:iin, lankana Louhittaren Luolan Tuulen tytär. Vihjeet saapuivat sopivasti ennen työreissulle lähtöä, joten tällä kertaa lentokoneeseen lähti bambupyöröt ja 200 g merinolankaa. Koska huivista tuli ohjeesta (ja pikkuisen kurkin spoilerikuviakin) päätellen raidallinen, langan katkaisu lentokoneessa (= ei saksia) aiheutti hieman päänvaivaa. Lankaleikkureita ei tähän hätään löytynyt mistään, mutta kampaajani idea kynsileikkureista osottautui erittäin päteväksi, kiitos Maija!

Rohkeus ei riittänyt kokeilla kutimen kuljetusta käsitavaroissa Kiinan sisäisillä lennoilla, mutta sinivalkoisin siivin sekä kotimaassa että Kiinaan puikot eivät herättäneet mitään ihmettelyjä turvatarkastuksessa. Huivi eteni joutuisasti, ja kotiin palatessani itsenäisyyspäivänä edessä oli enää päättelyreunuksen teko. Kaikesta kauneudestaan huolimatta olipa turskainen vääntö! Kierretty joustinneule sattui jo ennestään kipeään käteen, mutta muiden lopputuloksen nähtyäni päätin vääntää reunuksen loppuun vaikka henki menisi. Jouluaaton aaton aattona oli sitten juhlahetki vetää langanpätkä viimeisen silmukan läpi ja viritellä koko komeus pingotukseen. Titityyn Ravelryketjusta seurailin kuinka jotkut tuskailivat langan riittävyyttä, minulla molempia värejä jäi vajaat 20 g kerät.

The Other One: Louhettaren Luola/Tuulen tytär. 167 g

Ihastuin mysteerikalisteluun niin kovin, että alkuvuodesta etsin Ravelrystä seuraavaa mysteeriä ratkottavaksi. Kuin tilauksesta löysin alkamassa olevan Susanna IC:n Winter Mystery Shawl:n ja liityin oitis mukaan. Arvoin jonkin aikaa lankavalinnan kanssa, ja koska ohje oli kovin vapaamuotoinen käytettävän langanpaksuuden suhteen päädyin itsevärjäämääni Wooliin. Ohje ilmestyi kahdeksassa osassa, ja sain helposti kudottua viikon vihjeen ennen seuraavan ilmestymistä. Fiksumpi olisi käyttänyt silmukkamerkkejä pitsiosiossa, mutta minä ja tyydyin vain manailemaan niiden puutetta. Tein S-koon ilman helmiä, ja huivista tuli minulle oikein sopivan kokoinen. Kun pituus on 160 cm sulka päässä niin kääriytyneenä suureen huiviin muistuttaa lähinnä kaalikäärylettä.

Tässä mysteerissä valitsemani lanka loppui kiusallisesti kesken, ja valitsin reunukseen selvästi vaaleamman vihreän sävyn. Itsevärjäämää Woolia sekin.

Winter Mystery Shawl, itsevärjätty Wool 

(pujo+rautavihtrilli sekä lehtokuusama+rautavihtrilli), 

121 g

Nyt on vihdoin nämä mysteerit saatettu raportointiin asti, ja voin keskittyä seuraavan työn viimeistelyyn. Muutama langanpätkä on odotellut päättelijää jo lauantaista asti, ja käly varmaan toivoisi villatakkiaan ennen hellekauden alkamista. Nyt alkaisi kovasti olla sukankutomisolo, sillä kaipaisin välillä jotain vähän pienempää ja nopeammin valmistuvaa. Tai ainahan voisi laittaa puikoille yhden huivin...

Rouva Koo shoppailun lumoissa

Jopas on aika vierähtänyt edellisestä postauksesta. Villapaita vaihtui puikoilla neuletakkiin kälylle, mysteerihuivi on pingottumassa ja revontulikin eteni pitkästä aikaa työmatkalla. Että ei täällä ole vaan laakereillaan levätty ;)

Talvilomakin tuli pidettyä lasten kanssa yhtä aikaa, lapset tosin lähtivät oma-aloitteisesti omia aikojaan mummoloihin. Nautin sitten upeista keleistä koirien kanssa, tosin koirien nauttiminen päättyi suihkukomennukseen, tässä Joen tyylinäyte!

Talviloman varalle mulla oli pikkuinen to do -lista, kuinkas muutenkaan:
- tyhjennä komposti
- tee mustaherukkamehua (tuli 15 l)
- raivaa tilaa uudelle ruokapöydälle (osana 16 in 2016 -listaa)
- bongaa pelargonian pistokkaita (pakkanen yllätti ja tuhosi pelargoniat)

Lauantaina miesväki lähti suksiostoksille, ja minä livahdin Plantageniin tarkastamaan pistokastilannetta. Ei tarvinnut pettyä, siellä oli kaksi pöydällistä pistokkaita ja mukaan lähti 7 erilaista pelargoniaa ja 5 verenpisaraa. Että lähti vähän lapasesta, myönnetään. Nyt vielä mahtuvat pikku ruukuissaan sievästi ikkunalle yhteen lihalaatikkoon, mutta kohta on aika muuttaa nämä isompiin ruukkuihin. Ihan harkittuja hankintoja joka ikinen, meillä on kesällä tiedossa rippijuhlat, ja kyllähän silloin pitää olla kukkia joka nurkka täynnä. Ajatelkaas miten paljon nämä olisivatkaan maksaneet täyskasvuisina kukkina ;P

Lankaahan minulla on ihan riittävästi, eikä lisää olisi tarvetta ostaa. Mutta olin eilen käymässä Järvenpäässä työasioilla, ja kas kummaa kun ennen junan lähtöä olikin sopivasti aikaa piipahtaa Lentävässä Lapasessa. Määrätietoisesti ilmoitin etten tiedä yhtään mitä haluaisin, ehkä jotain kivaa sukkalankaa (sitä mulla on jo 2,5 kg) tai jotain ihq huivilankaa (sitäkin kyllä olisi)... mutta jotain pitäs saada. Esittelin sitten The Other One -huivini ja matkaneuleena kulkevaa revontulta, ja siinä samassa se iski. Aivan uskomattoman upean punainen Ilun merino pötkötteli kopassa ja näin kuinka käteni ojentui kuin transsissa sitä kohti. Seuraavaksi pehmeä punainen vyyhti oli kädessäni ja kuulin oman ääneni sanovan, että tämä on mun.

  

Nyt se vyyhti on sitten meillä. Edelleen yhtä upean värisenä, pehmeänä ja houkuttelevana. Harmittaa ainoastaan se, että näitä jäi sinne vielä kopallinen toinen toistaan uskomattomammissa väreissä, kaikki kun ei mahtunut reppuun millään.

Shoppailun lumoissa tosiaan, ihminen joka inhoaa kaupoissa pyörimistä :)

Mainiota Naistenpäivää kaikille, ja tervetuloa lukijakseni, Aurinkokujalla!

Ciabatta

Harvoin on teinimonsteri ollut näin kiinnostunut mitä äidin puikoilla oikein onkaan, ja vieläpä hoputtanut äitikultaa kutimensa ääreen. Tällainen ihme on nyt nähty sen jälkeen, kun tammikuun 15. päivä loin silmukat villapaitaan.

Lapsi pyysi äitiä tekemään "sellasen siistin villapaidan", ja mallia sitten metsästettiin yhteistuumin Ravelrysta. Vinkkinä oli "sellanen kun se vanha vihree mut ilman huppua" eli osasin etsiä paksuille langoille tehtyä ihan simppeliä paitaa. Malli löytyikin nopeasti, Ciabatta, mutta lanka olikin sitten pitemmissä kantimissa. Joku oli tehnyt vastaavan paidan Dropsin Big Merinosta, joten sitä sitten lähdettiin metsästämään. Ihan tuli ikävä Poppelia, josta langan olisi saanut silloin joskus... nyt ei auttanut kuin tilata Tapiolta, ja poika oli vieressä varmistamassa ettei vaan äiti naksuttele vähän ylimääräisiäkin keriä.

Tiistaina Ciabatta näki viimein päivänvalon. Äiti on hieman piilotellut paitaan kasvunvaraa, sillä monsteri on venynyt mittaa puolessa vuodessa yli 10 cm eikä tahti näytä juuri hiipuvan. Ylhäältä alas yhtenä kappaleena neulottuna tätä on myös helppo tarvittaessa pidentää.

Ciabatta, koko 44, puikot 5, 4½ ja 4. Drops Big Merino 611 g

Paidan onnellinen omistaja oli yhteistyökykyisellä tuulella, ja suostui miesmalliksi todistekuviin - tosin sillä ehdolla että äiti kuulustelee fyken koealuetta ja saksan sanoja. Helppo diili, sillä niin olisin tehnyt joka tapauksessa :-) Monsteri osaa vielä kehua kuinka paljon paremmin äiti osaa selittää fyken asiat kuin ope, niin kuulustelijan motivaatiokin säilyy korkeana.

Tämän vuoden ensimmäinen käsityö on siis valmis, ja taannoisen startiitin jäljiltä hyviä aihioita on jonoksi asti odottamassa tekijäänsä. Mysteerihuivi on nyt puolessa välissä, ja näyttää kyllä siltä, että joudun ottamaan työhön toisen värin jotta lanka riittää. Saas nähdä mitä huivista tulee, mutta se kai näissä mysteereissä on vähän tarkoituksenakin! 

Kevään tuoksua

Tänä aamuna koiralenkillä se tuntui ensimmäisen kerran: kevään tuoksu. Sellainen jännä märkä, mutta raikas. Vähän kuin märkä koira tai hyväntuoksuinen komposti (joo, märkä koira ei aina tuoksu hyvälle... saati komposti) vaikea selittää, mutta minulle tuo tuoksu edustaa kevättä.

Yöllä oli satanut märkää lunta, ja aamupalan jälkeen pääsin herättämään teinimonsteria lumitöihin. Otimme koirat mukaan nauttimaan lumesta, mutta Hartsa hävisi jo ennenkuin saimme kolan ja lapiot esille. Naapurin viehkeät suomenpystisneidit haukkuivat täyttä päätä, ja arvelin Hartsan, tuon omasta mielestään Skellefteån lahjan Suomen neitokoirille, lähteneen naisiin. Manailin jo mielessäni että nyt sinetöit kohtalosi, pallit lähtee ennenkuin eläinlääkäriä ehditään edes varata ja hain remmin lähteäkseni noutamaan innokasta sulhoa.

Olin jo matkalla kun poika soitti löytäneensä Hartsan, se oli jumissa lautataapelin alla ja vingahteli hädissään. Kahteen pekkaan kaivoimme pelastusreittiä lautakasan alle ja rauhoteltiin koiraa. Vihdoin pääsin näkemään koiran, se oli mönkinyt lautakasan alla melkein toiseen päähän asti kunnes reitin oli katkaissut kuormalava. Koira vinkui ja haukahteli kimeästi, enkä vielä osannut sanoa oliko se satuttanut itsensä tai pystyikö liikkumaan. Houkuttelimme Harrya kaivamallemme pelastustunnelille, mutta koira tuijotti vain eteenpäin ja vinkui.

Samassa näin kun jotain vilahti kuormalavan raossa, ja Harry yritti syöksähtää perään. Purskahdin nauruun, meidän suurriistan metsästäjä oli mönkinyt varmaan hiiren tai naapurin kissan perässä lautakasan alle, ja vinkui raivoissaan kun ei päässyt enää eteenpäin. Sain napattua kaulapannasta kiinni ja kiskoimme pojan kanssa vastaanharaavan koiran maankamaralle. Harry yritti heti livahtaa takaisin, mutta saimme remmin kiinnitettyä ja likainen -mutta erittäin kunnossa oleva - koira pääsi kylpyyn.

Lupausta keväästä piti saada vähän sisällekin, ensimmäiset esikot olivat tulleet kauppaan ja mikäs on varmempi kevään merkki kuin tulppaanit ja esikot. Tästä se lähtee!

Ensimmäinen 16 in 2016 -haasteen raivauskohteesta on valmistunut, "mutsin laniluola". Sain vanhan läppärimme nyt ihan omaan käyttöön, eikä tarvi enää sovitella nettiaikaa muiden kanssa. Langaton printtaus ei vielä toimi, mutta piankos sitä kipaisee läppäri kainalossa alakertaan printterin piuhojen äärelle. Kuvassa näkyy myös toinen raivauskohde, kirjanpito, jolle nyt on siis järjestynyt kunnon paikka. Käden ulottuvilla on myös lanka- ja wip-tynnyrit, puikot sekä jämälankapurkki. 

Seuraavaa haastetta kohti mennään, mutta ensin pitäisi saada valmiiksi pojan villapaita. Kaino toive oli "huomiseks", joten nyt ei auta naputella yhtään enempää. Mitäpä ei äiti lastensa eteen tekisi?