Kohti tavoitetta

Pikainen statuspäivitys tavoitteeseeni, Q2 päättyi syyskuun lopussa, ja tracker näyttää tältä:

Puolivälin krouvi on saavutettu, ja tavoitteessa ollaan yhä! Säät ovat kyllä suosineet, syyskuukaan ei ollut ihan jatkuvaa kaatosadetta vaan olen saanut nauttia raikkaasta ulkoilmasta. Pimenevät illat rajoittavat hieman lenkkivaihtoehtoja, mutta lenkkikaveri ei onneksi nirsoile. Kaikki reitit käyvät, kaikki kelit ovat yhtä mukavia (paitsi turkin pesu ja selvittely kurakelilenkin jälkeen) ja seurahan on ihan parasta ;-)

Puikotkin ovat heiluneet, mutta ei muikkuverkko :-(

Pehmoilua rankan viikon keskellä.

Ei ihan "toppen" ollut tämä viikko tuolla työnantajan palveluksessa, mutta nyt on pahimmat rytinät rytisty. Voin vain olla kiitollinen mahtavasta tiimistäni jonka kanssa saan työskennellä, sellaista yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta en ole vielä muualla kokenut. Koska viikko oli henkisesti raskas, keskityin kerrankin vain omaan jaksamiseeni ja siltä täällä kotona nyt näyttääkin! Kai me ollaan jotain syötykin tällä viikolla, sillä latasin juuri tiskikoneen täyteen likaisia astioita ja yritin vähän raivailla keittiön pöytääkin näkyviin. Viilenneiden ilmojen ansiosta lapsetkaan eivät liene juosseet alasti pihalla, vaan olivat omatoimisesti kaivaneet kaapeista pipoja ja hanskoja. Säilytyslaatikoita löytyy pengottuina vähän joka huoneesta ja puhtaiden vaatteiden korit näyttävät myllätyiltä. Joku on muistanut ulkoiluttaa ja ruokkia koirankin, sillä se makoilee nytkin tyytyväisenä jalkojeni päällä. Minulla ei ole mitään mielikuvaa omasta osuudestani edellä mainittuihin tapahtumiin.

Puikoillakin on tapahtunut, nimittäin maanantai-aamuna värkkäsimme sihteerini kanssa pikapaketin kollegalle. Pienessä paperikassissa oli kortti (harmi, en älynnyt napata kuvaa!) ja tossut, joista postasin viimeksi:

Tossut petroolin värisestä Woolista vastasyntyneelle, 19 g

 

Petrooli on kyllä vaikea väri kuvata keinovalossa! Tossut on tehty kärjestä aloittaen molemmat yhtä aikaa. Puikot 2,5 mm knittarit ja silmukoita 42. Mielestäni näistä tuli vähän omituiset.

 

Työkaveri oli todella mielissään muistamisesta, ja intoutui jopa halaamaan, mikä on hänelle täysin outoa käytöstä. Tuli hyvä mieli kun näin työkaverin niin onnellisena.

 

Muikkuverkko jatkaa epätoivoista huhuiluaan ufo-tynnyrin pohjalta, keskiviikon työreissulle lähtikin peittolappukudin. Olen vähitellen kallistumassa siihen, että puran muikkuverkon etukappaletta ja pienennän kaula-aukkoa. Se on vaan liian iso, ei siitä pääse mihinkään. En halua että sinänsä nätti tunika jäisi kaapin perälle käyttämättä. Jospa saisin sen tänä viikonloppuna työn alle.

 

Jotain jännitettävää piti itselleen järjestää, ja liityin mukaan Salaiseen JouluYstävään. Olen kasaamassa ensimmäistä pakettia, toiveissa olisi saada se pian matkaankin. Olen eka kertaa mukana, jännä nähdä millainen kierros tästä tulee!

 

Vielä toivotan tervetulleeksi uuden lukijani, huomasin että yksi on liittynyt taas koiruuksien pariin. Mukavaa! Nyt lastaan kaksi- ja nelijalkaisen poikani autoon ja suuntaan kohti urheiluhallia, kaksijalkainen pääsee kuplaan juoksemaan pallon perään, ja nelijalkaisen kanssa lähdemme siksi aikaa tihkusateiselle lenkille kartuttamaan kilometrejä. Isä ja tytär lähtivät jo omiin treeneihinsä, ja kaivinkone saapui vihdoinkin mylläämään pihaamme, sen piti lopettaa jo viideltä, mutta hurina kuuluu yhä. Mukavaa saada pihaa vähän laitettua eteenpäin, vielä ehtii istuttamaankin jotain.

 

Nyt on syksy parhaimmillaan: viileää, kosteaa ja värikästä!

Eräyhäri ylpeänä esittää:

ta-ta-da-daa! (rumpujen pärinää...)

Jämälankatunika Tennesseestä Muskatilla höystettynä on vihdoin valmis! Tässä tuore otos neidin yllä, ilman pingotuksia tai höyryttelyjä. Tuo kymmenien lankojen päättely melkein otti jo hermoon mutta annoin neulan suihkia jotta pääsisin tästä viimein eroon. Jälleen kerran manailin sitä, etten tee mitään ohjeen mukaan. Tässäkin oli mallina pari ohjetta, joista olin soveltanut jotain ihan muuta, mitä en enää puolen vuoden jälkeen kyennyt muistamaan. Onneksi kyhäelmä kelpasi tyttärelle, 320 g lankaa vähemmän, jes!
Nyt olisi ollut muikkuverkon vuoro, mutta sivusta tulikin jotain paljon kiireellisempää: työkaveri ilmoittikin yllättäen maanantaina saaneensa perheenlisäystä, ja sai jopa sanottua että esikoinen oli joutunut teholle. Tuore isä oli onnellinen, liikuttunut ja huolestunut, kaikki adjektiiveja joita en olisi aikaisemmin osannut tähän ihmiseen ensimmäisenä liittää. Sihteerini kanssa mietimme kuinka muistaisimme tuoretta perhettä, ja päädyimme korttiin & tossuihin, jotka laitoinkin tänään puikoille petroolin värisestä Woolista. Pehmeät pastellit eivät ole oikein tän työkaverin juttu, joten vaaleansiniset jutut tai pehmoilut unohdettiin suosiolla. Laitan kuvaa, kunhan saan jotain valmiiksi...

Sitten taas kerran jotain ihan muuta:

käväisin tässä esikoisen kanssa pyörähtämässä iltarasteillakin. Sattuipa niin, että viedessämme neitoa harkkoihin kentän viereltä oli lähtö iltarasteille. Poikaa ei tarvinnut paljon houkutella, kävimme nappaamassa lyhimmän reitin kartan ja kävimme kiertämässä rastit neidon kirmatessa pallon perässä. Kyllä oli hauskaa! Kierroksen jälkeen poika vihjaisi lenkkareideni mailien olevan jo täynnä, totta, näissä on goretexia enää nimilapussa...

Nyt on ukkokulta taas kotona, pakastimessa pari lintua ja koirapoika on onnellinen ja täynnä virtaa. Jospa näillä eväillä jaksaisi vielä ensi viikon, tiedossa on tosi raskas työviikko. Tämän kun vielä jaksaa niin sitten pitäisi selvitä onko tunnelin päässä näkyvä valo aurinko vai juna. Onneksi on nämä koot kotona, ne pitävät arjen mukavasti kasassa ja äidin raiteillaan.

Synkistelystä huolimatta rentouttavaa viikonloppua teille!

Arjen ilahduttajia

Ensimmäinen hulinaviikko on nyt saatu kuta kuinkin kunnialla läpi, suunnitelmat sisälsivät myös suunnitelman muutoksia kuten odotettavissa oli, ja viikko huipentui suureen jalkapalloturnaukseen ja sukulaisneidin riehakkaisiin 6-vuotissynttäreihin. Tämän viikon olen eräyhärinä miehen ja koiruuden nauttiessa linnustuksesta perinteikkäässä seurassa ja pari seuraavaa viikkoa tulevat olemaan kovia työviikkoja, sanan jokaisessa merkityksessä.

Mutta tämä viikko alkoi mukavissa merkeissä, ilma alkaa taipumaan vähitellen syksyyn, mutta rappupielessä minua tervehtivät tällaiset kaunistukset

 

Sitkeät miniorvokit ovat kylväytyneet alkukesän istutuksista kivenrakoon, ja kukkivat nyt täyttä päätä. Orvokit olivat mummoni lempikukkia, samoin minun. Nämä kukkijat saavat aina hyvälle mielelle väsymyksestä tai muista murheista huolimatta, joten eihän näitä voi kitkeä pois!

 

Eilen odotellessani neiti Pitkäsäärtä pianotunnilta, kännykkääni piippasi viesti postilta, blogiarvontavoitto Linnea Borealiksen blogista oli saapunut smartpostiin. Olinkin seuraavaksi suuntaamassa juuri sinne täydennysruokaostoksille odotellessamme murkkuherran futisharkkojen loppua. Olin voittanut tämän kirjan, ja lähikirjastomme kiittää myös onnetarta!

Tämä kirja on ollut minulla miltei kestolainassa, nyt sitä saa lainata joku toinenkin onnellinen :-)
Jostain syystä tämä malli tuntui aukeavan jo usean kerran tarkastelun kohteeksi

Tuo palmikkokuvio on vain kovin kiehtova, tekisi mieli kokeilla kuinka sormet taipuvat palmikoihin sukkakutimessa. Mutta sitä ennen pitäisi kyllä saada edes muutama keskeneräinen työ valmiiksi. Kiitokset vielä Linnealle, tämä palkinto ilahdutti kovin!

Nyt "leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä", teen kovasti töitä jotta saisin pian tähän jotain valmistakin kuvattavaksi ;-)

 

 

Ei sitten minkäänlaisia käsitöitä tässä(kään) postauksessa

Huomasin vasta, että blogillani on uusi lukija, tervetuloa Linnea Borealias! Mukavaa että löysit tänne, toivottavasti viihdyt sekalaisten koiruuksieni parissa.

Inventaarion nostaman häpeän puna poskillani olen nyt kilkutellut tyttären tunikaa, toivoen hartaasti että neiti mahtuu vielä siihen. Mitään merkittävää raportoitavaa siinä ei vielä ole. Sensijaan 600 km tavoitteeni on hyvässä vauhdissa, kuun vaihtuessa syyskuuksi Sports Trackerini näyttö näyttää tältä:

Hieman olen saanut etumatkaa, joten pienet syyssateet ei heti romuta tavoitteeseeni pääsyä.

Viikonloppuna olin vuotuisessa kurssitapaamisessa, paikalle ei päässyt kuin kymmenkunta opiskelukaveria, mutta kaikilla oli tuomisina terveisiä joltain pois jääneeltä. Yt-neuvottelut tuntui olevan tämän syksyn hittituote vähän joka kulmalla, tällä hetkellä ei oikein mikään ala tunnu olevan niiltä turvassa. Aloitimme päivän ihastelemalla vanhoja lentokoneita hyvän oppaan johdolla Tikkakosken ilmailumuseossa.

Tämä kaunokainen oli ensimmäisiä kaksitasoja Suomessa, ja siinä oli jo rivimoottori. Siivet oli lakattua kangasta ja runko enemmän tai vähemmän puuta.

Tämä uniikki yksilö oli Valmet -merkkinen, tähtimoottorilla varusteltu kotimaista tekoa oleva kone.

Mukana ollut esikoiseni katosi Drakenin puolikkaaseen kummisetänsä valvovan silmän alla.

Ilmailun kehitys on ollut todella huikeaa, vanhimman ja nuorimman näytteillä olleen koneen ikäero oli vain noin 50 vuotta. Ensimmäisillä kotteroilla lentäneet ovat olleet todella rohkeita, saati niillä taistelleet. Näytteillä oli muutama pahoin romuttunut kone, joiden pilotit olivat kuitenkin pelastuneet kuin ihmeen kaupalla. Olen aikaisemmin käynyt täällä oman kummisetäni kanssa, joka osasi kertoa jokaisen koneen tekniset yksityiskohdat, nyt museon virallinen opas taas kertoili vauhdikkaita tarinoita lentokoneiden taustalta.

Loppuillan vietimme kuulumisia vaihdellen hyvän ruoan äärellä. Perinteenä on ollut "kuka-mitä-häh" -kierros, jossa jokainen kertoo vuorollaan kuulumisiaan siinä laajudessa kuin ne haluaa muille jakaa. Mukavaa nähdä kavereita, opintojen aloittamisesta on jo yli 20 vuotta, mutta yllättävän hyvin porukka on pysynyt yhdessä. Minä värväsin kaukaa viisaana yhden kavereista esikoiseni kummiksi, ja heille on syntynytkin mukava kaverisuhde. Poika oli tänä aamuna polleana, kun kummisetä ajoi pojan harkkoihin isolla Harley Davidsonilla ja joukkuekaverit näkivät ensimmäisenä poitsun istuvan moottoripyörän päällä :-D

Nyt alan valmistautumaan tulevaan viikkoon, luvassa on vähän kaikenlaista vipinää. Pitäkäähän peukkuja että askelmerkit osuvat kohdalleen, ensi viikolla minulla on normisetin lisäksi leipomista ja osallistumista koulun vanhempainiltaan, talkootöitä futisturnauksessa ja tietenkin turnauspelaajan huoltotehtävät, sekä vähän ylimääräistä jännää työrintamalla.

 

Syysinventaario

Olen saanut palautetta samassa osoitteessa asustavilta perillisiltä, että nyssäköitäni pyörii vähän joka nurkassa. Oikeassahan nuo lapset taas kerran olivat, ja tässä ikkunanpesun lomassa lähdinkin Ikean kassin kanssa keräilemään puuhapussejani kasaan ja tekemään löytöjä. Nappasin kameran matkaan, ja lähdin aurinkoiselle terassille tekemään inventointia pursuavan kassin sisällöstä:

 

Onhan tämä toki hauskempaa kuin ikkunanpesu... 

Ensimmäisenä peitonpalasia, tällä testailin käden kuntoa pari viikkoa sitten. Valmiina kolme mallitilkkua, kaikenkaikkiaan peitto koostuu neljällä eri mallilla kudottavista tilkuista, ohjeen mukaan tilkkuja pitäisi tehdä 20. Eli aivan alkumetreillä mennään, lankana vanha 7veikan paksuinen lampaanvilla jota on noin kilo. Tämä työ jatkaa elämäänsä ns välikäsityönä, kätevä silloin kun haluaa tehdä jotain nopeasti, tai ei voi ottaa isoa työtä mukaan. Jatkoon.



 

Seuraavaksi kassista nousi raidallinen tunikantekele neidille, lankoina jämäTennesseet ja vähän taitaa olla Muskatiakin joukossa. Tästä puuttuu enää kaula-aukko ja viimeistely, tämän otan ensimmäisenä työn alle, jospa tunika vielä valmistuessaan mahtuisi neidon ylle. Jatkoon.

Sitten vuorossa oli jotain todella omituista. Tästä pitäisi tulla virkattu hame, mutta olen seonnut ohjeessa niin monta kertaa, että tästä taitaisi tulla vain paljon rumia sanoja. Purkuun, ja uusi yritys joskus suotuisammilla tuulilla. 

 

Ja tästä tulee isona pipa, tämä oli sarjassamme KyJy-aloituksia jotka eivät ole edenneet alkua pidemmälle. Ideana oli tehdä ohut kirjoneulepipa itsevärjätystä Woolista koiralenkeille, mutta 

 

tätä tehdessäni heräsi epäilys itsevärjätyn Woolin riittävyydestä kirjoneuleslipoveriin. Pipa jäi siis jemmaan odottamaan kohtaloaan, jos sen lankoja tarvitsisikin liiviin. Liivistä on tulossa mielestäni oikein kaunis, joten se menee jatkoon, ja pipa holdiin.

Muikkuverkko. Epätoivo iski kaula-aukon kohdalla, onko se sittenkin liian avara. Tästä ei puutu kuin hihat ja viimeistely, joten tämän otan työn alle heti neidon tunikan valmistuttua. Jatkoon.

Viimeisenä vuorossa pitsiverhot, ensimmäinen valmis ja toinen noin puolessa välissä. Virkkaus on siitä kurja laji, että lukeminen tai telkkarin katselu ei oikein onnistu ainakaan minulta samanaikaisesti. Tämä voisi lähteä mukanani lentokoneeseen, kun käyn ukkokullan kanssa syksymmällä Englannissa. Ehdottomasti jatkoon.

 

Lopputuloksena 5 jatkoon, 1 purkuun ja 1 holdiin. Eihän tuo nyt niin paha tilanne ole?

Pienen inventaarihetken jälkeen on hyvä lähteä jatkamaan ikkunanpesua, se on homma jonka aloittaminen on olevinaan aina niin vaikeaa, mutta vauhtiin päästyäni se koukuttaa täysin mukaansa.

Auringonpaistetta on luvassa koko viikonlopuksi, ja syksyä on jo ilmassa. Tästä minä pidän!  

 





Paljastuksia perjantain ratoksi

Taidanpa nyt uskaltautua paljastamaan minkälaiseen pinteeseen olen itseni tällä kertaa vapaaehtoisesti ja ihan oma-aloitteisesti järjestänyt. Kun käsi ei kestänyt UWA:an eikä kyjyyn osallistumista, piti minun keksiä jotain muuta tavoiteltavaa :-)

Kuten yleensä nämä minun touhuni, tämäkin lähti vyörymään lumipalloefektinä sattumus kerrallaan toiseen johtaen. Juttu juontaa niinkin kauas kun Scott-vanhuksen lähtöön ja yksin jääneen koiran turhautumiseen. Aloin käydä aktiivisesti Harryn kanssa kävelylenkeillä aina esikoisen futisharkkojen aikana. Kesäloman kynnyksellä sitten vanha tekoälypuhelimeni kilahti viimeisen kerran, ja sain juuri ennen lomalle lähtöä uuden hienon älyluurin. Se on niin uusi ja hieno ettei siinä vielä toimi työpaikan sähköposti tai kalenteri, mutta löysin sille paljon fiksumpaa käyttöä Sports Tracker -sovelluksen myötä.

Ja tästä lähti mopo keulimaan: aloin ensin huvikseni testailemaan trackeria koiralenkeilläni. Oli kiva katsella kuinka pitkä lenkki oikein olikaan, kuinka nopeasti kävelin kilometrin, mikä oli huippunopeuteni ja kalorinkulutus. Kalorinkulutus valitettavasti tippui merkittävästi, kun älysin kertoa sovellukselle etten ole 70-kiloinen kolmekymppinen mies =)

Sitten keksin itselleni oman KyJy:n: vuoden loppuun mennessä tavoitteena on 600 km liikuntaa trackerissa. Ja nopeasti insinööri laski myös välitavoitteet, 100 km kuukaudessa ja 25 km viikossa. Eilen nappasin sitten screenshotin trackerin etusivulta, tavoitteessa ollaan kirkkaasti!

Että tämmöisiä koiruuksia tälläkertaa. Viikonloppuna on ohjelmassa yllättäen jalkapalloturnaus, sekä veljenpojan ristiäiset. Imuri yrittää huudella minulle tuolta kaapista, täytynee lähteä päästämään se valloilleen. Aurinkoista viikonloppua!