sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pieni viaton Rose-kerä

Nyt seuraa taas jakso sarjassamme "tunnustuksia".
Viime postauksessa kerroinkin suuntaavani virtuaalisille lankaostoksille, ja eilen riemukkaan koko perheen harkka-ajan jälkeen kävin noutamassa pakettini.

Kaikki lähti siis kuningasajatuksesta kuluttaa kaikki valkoiset villa-/sekoitelangat isoon joulusukkaan. Kuten jämälankaprojekteissa yleensä, niin tässäkin loppui ensimmäinen lanka heti varsiosuudessa. Rose. Ja sitäpä ei enää löytynytkään kaupasta, eikä edes Novitalta. Tapiolla oli, ja sieltä kliksuttelin yhden kerän koppaan.

 Otin pari kerää lisää sille varalle että tuo yksikään ei riitä, ja kahdesta kerästä on kätevämpi tehdä lapasia. Nyt postimaksut pomppasivatkin jo paketin puolelle, ja suunnistin kohti Alpakka-alea. Koriin naksahti ihanan punaista Limaa, ehkä lapasiin, ehkä ei? Alpacaa ajattelin kokeilla Rosen sijaan lämmikkeeksi 7veikkalapasiin, sitä mustana itsevärjätyn keltaisen pariksi (BVB värit, taas...) ja ruskeanharmaata pariksi sitten ihan mille vain. Eli täysin kylmän viileästi tarkkaan harkintaan perustuvia investointeja, eikä mitään heräteostoksia :-D

Lopuksi vielä ryhmäkuva Lidlin alekorin penkomisen jäljiltä, takana piilottelee paketti sinisävyistä Lidlin sukkalankaa jota sai puoleen hintaan. Halpaahan se oli jo valmiiksi, mutta puoleen hintaan tuo paketti oli ihan pakko langanostolakosta huolimatta kerättävä parempaan talteen. Ja onhan se jämäsukkalankajoulukalenterikin starttaamassa viikon päästä, joten "jämälankaa" on hyvä olla varastossa?
Ryhmäpotretissa 650 g lankaa. Kaikki tarpeeseen...

Nyt ei töiden valmistuminen ole ainakaan langasta kiinni, aikaa kun vielä saisi yhtä helposti kliksuteltua nettikaupasta. Eilisen Arsenal-ManU -pelin aikana mun piti saada kälyn jakkuun etukappaleet valmiiksi, mutta peli oli aivan liian jännä täysipainoiseen kutomiseen. Paljoa ei enää puuttuisi, ja sitten vielä ne hihat... välissä on kyllä tehtävä jotain muuta. Alkaa se Kasteen kiemurtelu ja halkeaminen jo kypsyttää. Ja harras toive on, että pingottaminen tekisi todellakin ihmeitä, minusta se pintaneule muistuttaa puhkihangattua tiskirättiä.

Ihanan talvista sunnuntaita kaikille, nautitaan lumesta ja valosta ennen ensi viikon sohjokelejä!

4 kommenttia:

  1. Ihquja lankaostoksia:) Pengoin omaa jämälankakoria, eikä siellä ollut paljonkaan jämiä, kun syksyn aikana tuli myytyä pois. Mistähän lankaa joulukalenteri sukkiin?! Pitää vissiin lähteä ostoksille;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän jämälankasukkia voi tehdä ilman lankoja! Kalenterihan starttaa jo ensi maanantaina, nyt pian ostoksille ;D
      En voinut vastustaa alpakkalankoja, vaikkei näistä sukkia tulekaan. Pidän alpakan pehmeydestä ja neuletuntumasta, hetken jo harkitsin tilaavani vielä lisää...

      Poista
  2. Hihi, mitä pieni viaton kerä saikaan aikaan, ihanan lankakasan!
    Jämäsukkalankajoulukalenteri kuulostaa houkuttelevalta, pitääpä seurata. Osallistumista en voi edes harkita kun KyJy on kesken ja pukinkontti täyttämättä. Aikakonetta olisin vailla...
    Ah niin tuttu tunne, ettei täysipainoisesta neulomisesta tule mitään jos on kovin jännä ottelu tai kisa seurattavana, mitään keskittymistä vaativaa ei voisi ajatellakaan, purkuun menisi aikaansaannos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on Kyjy kesken minullakin ja taitaa kesken jäädäkin, mutta kaikki aloitetut työt ovat sellaisia, että valmistuvat kyllä aikoinaan. Ehkä ensi kerralla osaan listata töiksi vain sukkia :-)
      Mutta monenlaista työtä pitää olla valikoimissa, jotain aivotonta tv-neulontaan, pientä näppärää matkatyötä ja haastavampaa jumppaa ajatusten nollaamiseen. Nyt jo jännittää nuo joulukalenterisukat, idea on niin mukaansatempaava etten voi muuta kuin hypätä mukaan taas uuteen ufoon!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.