maanantai 24. elokuuta 2015

Nyt varaudutaan pakkaseen!

Helle on vienyt ainakin minusta parhaan terän, osasyynsä on lämmöstä riehaantuvalla hermovauriosärylläkin, mutta en ole koskaan ollut mikään auringonpalvoja. Odotan innolla viilentyviä ilmoja ja pimeneviä iltoja, mutta tiedän että suurin osa kanssaeläjistä kiljuu vastalauseita ja nauttii näistä elokun helteistä. Joten ei ärsytetä enempää tällä aiheella ;D

Niin tai näin, monen muun työn ohella tämä bloginkin päivitys on jäänyt vähän sivuraiteelle. Osallistun KyJyyn tasaisen vauhdin taulukkoni mukaisesti, ja aloituksia on kasassa jo 11. Vielä yhden kun starttaa tällä viikolla, niin ensimmäisen osion aloitukset ovat kasassa -ihan kuten olen suunnitellutkin. Voittopuolisesti puikoilla on erilaisia villaisia tekeleitä, joten ensi talvena ei minun lähipiirissäni ainakaan palella! Seuraavassa kuvakavalkadia millaisia kyjyjä löytyi olkkarin nojatuolin ympäriltä:

Tässä kuvassa on joulupukin muorin kutomat, vielä viimeistelemättömät jalanlämmikkeet leikki-enolleni. Kunhan saan höyryteltyä niin otetaan sitten tarkemmat tekniset tiedot kunnon kuvan kanssa. Leikki-enoni oli oikeasti tätini mies, mutta kun minulla ei ole oikeasti enoa hän ritarillisesti lupasi toimittaa enon virkaa, ja lupaus on pitänyt melkein 40 vuotta tädin kuolemasta huolimatta. Nyt tämä kovia kokenut mies saa jotain pehmeää ja lämmintä jouluna.


Sitten harhauttava kuva jälleen suoraan joulumuorin pajalta, tämän työn eteneminen vaatii hieman kavaluutta ja etukäteissuunnittelua. Mutta täyttää reilusti hyväksytyn aloituksen mitat.

 Tämä työ on taas saanut alkunsa äidin ja tyttären alennusmyyntikierrokselta. Neiti tahtoi kovasti itselleen palmikkokuvioista 20 € akryylikaulaliinaa joka tietenkin kauhistutti äitiä monella rintamalla. Akryyli nitisee hampaissa jo pelkästään sanana, ja 20 € mokomasta rätistä on suoranaista ryöstöä, oli aleprosentti kuinka hurja hyvänsä. Tämä malli on Novitan talvi 2014 -lehdestä, kaksipuoleinen palmikkokaulaliina 7-veikasta. Tähän ihme kyllä kelpasi langaksi Rowanin Tweedin jämät, joten oikeastaanhan tässä on säästetty 40 € kun ei tarvinnut käydä lankaostoksillakaan. On vähän kuin laittaisi rahaa pankkiin kun tätä kutoo!



Että kyllä täällä on kovasti kyjyilty vaikka blogi ei ole päivittynytkään, ja uusilta lankaostoksiltakin olen onnistunut välttymään. Eilen vietin taas mukavan iltapäivän vertaistukiryhmän seurassa, ja kaulaliina edistyi ihan huomaamatta. Seuraavaksi siirrynkin kutomaan sitä koirakoulun pihamaalle, sillä aikaa kun neiti ja Joe tokoilevat. Viime maanantaina tein vielä kahvakuulatreenin, mutta nyt käsi on siinä kunnossa että ei voi kuvitellakaan koskevansa kuuliin. Onneksi on tätä muuta askarta tilalle...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.