torstai 13. elokuuta 2015

Ne tahtoo Ingallsin Lauran...

Tämä postaus on aloitettava tunnustuksella joka liittyy tosi huterasti alla oleviin villasukkiin. Olin pienenä Pieni talo preerialla -fani, tv-sarja tuli katsottua moneen kertaan ja osasin kirjat ulkoa etu- ja takaperin. Minusta Laura oli hurjan reipas, ettei jopa villi ja ennakkoluuloton tyttö sen ajan normien mukaan, ja aikuisena sitten ihmettelinkin kovin Maija Vilkkumaan biisin sanoitusta. 

Mutta nyt meidän neiti tahtoi Ingallsit. Ne löytyivät a-nanan blogista heinäkuussa, ja tytär tahtoi sellaiset heti alelaarin seiskaveikasta. Tässä ohjeessa oli niin hyvä ohjeistus "tavallisen" kantapään tekoon kärjestä aloitettuihin sukkiin, että ei tarvittu sen kummempia suostutteluja että Ingallsit pääsivät kiilaamaan puikoille heti ensi tilassa. Sen verran muokkasin alkuperäistä ohjetta, että tein sukan päälle 2o2n ribbiä, se istuu paremmin puikulaan jalkaterään kuin sileä neule. Olen aina tehnyt sukkiini tiimalasikantapään kun en ole laiskuuttani muuta opetellut, mutta eihän tämäkään nyt ollut ollenkaan paha!


Ingallsit 7-veikasta, 101 g, 3½ puikot, 10 s kärkialoitus

Sukkia kuvattaessa ne ovat jo olleet käytössä toista viikkoa, helleaallosta huolimatta. Ensitekeleeksi kantapäät ovat ihan mukiinmenevät, hieman on reikäriviä havaittavissa käännöskohdassa, mutta so what.


Mutta ihan parasta on nämä hörselöt ja sukansuun nirkkoreunus! 


Naapurikyttääjät eivät ole niin ihastuneet auringonpaisteeseen, vaan vaihtoivat terassin kyttäysasemat hieman varjoisemmalle puolelle. Paluu arkeen koulujen alun myötä on tapahtunut yllättävän kivuttomasti, tänä syksynä meiltä lähtikin kolme opintielle, kun Joe aloitti arkitokokurssin neiti handlerinaan. Toko taitaa kyllä vaihtua vähän vauhdikkaampaan lajiin, sillä parivaljakkoa jo värvättiin syyskuussa alkavaan junnuagility-ryhmään :-) 


Kärhötkin innostuivat viimein kukkimaan, ukkokulta ihmetteli illalla miten noin mitättömän näköisellä kasvilla onkin noin näyttävät kukat! Nyt ei voi kuin olla samaa mieltä:


2 kommenttia:

  1. Minäkin olen katsonut Pientä taloa preerialla, ihana ohjelma. Laura oilikin minun suosikkini:) Kauniit ovat sinun Laura-sukkasi, kiva malli. Kauniisti kärhöt kukkivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, toinenkin Laura-fani :-) Sukista tuli kyllä tosi nätit, kiitokset mallista menee a-nana:lle jonka blogista nämä bongasin. Kirjava 7-veikka nostalgia sopi yllättävän hyvin malliin, kannattaa näköjään luottaa tyttären makuun!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.