perjantai 14. marraskuuta 2014

Teemana Joulunodotus

Voi kun tietäisi mihin päivät oikein katoavatkaan! Tiistaina minua odotti kuistilla Salainen Paketti, jonka jouluisesta ulkomuodosta saattoi jo päätellä lähettäjän, SJY!

Tiistaina ehdin toki avata paketin, ja innosta kihisten yritin muistaa napata kuviakin. Marraskuun valossa, illalla, sisällä, käsivaralla otettuja puna-keltaisia kuvia, olkaa hyvä!

 
Paketista löytyi ihana punainen patakinnas ja söpö koirakortti, jossa kerrot paketin teeman olevan joulunodotus, ja olet oikeassa, paketin sisältö on tarpeellinen ennen joulua, mutta myös sen jälkeen. Itse asiassa neiti jo koekäytti sen mokkapaloja leipoessaan, ja totesi erinomaiseksi. Patakinnas pullotti oudosti ja tuntui painavalta, ja sisältä löytyikin aika kasa tavaraa:



Uskomatonta, mutta kaikki osui niin kohdalleen että epäilin jo itseni laittaneen tavarat pakettiin! Olin juuri jutellut tekemistä mankuvan neitosen kanssa, että voisi alkaa suunnittelemaan tämän vuoden joulukorttiaskarteluja. Ja paketissa oli tarvikkeet kortteihin: korttipohjia, ääriviivatarroja, tarratyynyjä ja jouluisia kuvia kortteihin liimattavaksi.
Olen tumman suklaan ystävä, ja tuota uutta joulusuklaata olin jo pyöritellyt kaupassa sillä maku vaikutti lupaavalta, tummaa suklaata ja omenaa. Ja hyvää se olikin! Nimenomaan oli, sillä nyt yritän hävittää kääreet huomaamattomasti, ettei perheen varsinainen suklaasyöppö huomaa että on jäänyt jostain paitsi...
Paketissa oli myös ihana kuusikoriste, juuri tuollainen kaunis puna-valkoinen ei liian moderni, josta tykkään. Ihana!
Mutta tuo kalenterikynttilä vetää täysin mykäksi. Mistä SJY saatoit tietää, että minun jouluperinteeseeni on kuulunut jo lapsesta asti kalenterikynttilä? Juuri tuollainen ohut, jota ehtii polttaa päivän pätkän verran kiireempänäkin päivänä? Olin oikeasti vedet silmissä, sillä en ollut vielä muistanut kauppareissulla varmistaa kynttilää tälle vuodelle, ja nyt se tupsahti kotiin paketissa. Kiitos!

 Kuoren taakse SJY oli vielä leimaillut joulunodotusterveiset, jaan ne nyt tässä teille muillekin!
Kiitokset SJY ihanasta paketista, se lämmitti mieltä marraskuisena ruuhkaviikkona.

Nyt seikkailen virtuaalisesti lankakauppaan, Rose pääsi loppumaan joulusukkaprojektista, ja sitä pitää siis saada lisää. Nyt on vartti aikaa klikkailla lankaa pakettiin ennen kuin miesväki kotiutuu, Dropsilla olisi alpakka-ale ja joulukalenterisukkiinkin pitää varautua ;-)

2 kommenttia:

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.