keskiviikko 6. elokuuta 2014

aiqw eiku vähä b eli lisää aloituksia

Kätevä emäntä osaa hyödyntää pienimmätkin hiljaiset hetket, eli nyt muun perheen jalkapalloillessa on rauhallinen tuokio istahtaa bloggaamaan kyjy-aloitukset ajan tasalle. Karmeassa siivossa olevat vessat tai suolammessa pulikoineen koiran perässä valuva turvevesi ei nyt järkytä mielenrauhaa, first things first sanos tehostamiskonsultti. Siis ensin sukellus projektitynnyriin, kamera kaulaan ja pihalle.
Projektipussukat odottavat sisällön julkistamista.

Pinkissä kassissa majailee kyjy #6, jakkaran päällinen Novitan kasteesta ja bambusta. Malli on oma kehitelmä, joten tässä voi vielä tapahtua kaikenlaista... virkataan koukulla n:o 4, joka ehti jo kuvausten tuoksinassa kadotakin hetkeksi. Lanka on tietenkin varta vasten ostettu, ja nyt jänskättää riittääkö se, sillä kaupasta tätä ei enää löydy. Vetäydyn seuraavaksi puntaroinnin ja laskutoimitusten pariin.

Sinisen kassin asukista tulee isona Revontuli-huivi vironvillasta, aloituksena eka kaavio.

Vihreän kassin vihreä tekele on otsikon jo vihjaama sukkakudin, olen joskus luvannut kutoa neidille tästä langasta sukat, ja nyt tuli aika lunastaa lupaus. Aloitus on minimi 5 kerrosta kärkialoituksella, malli tulee olemaan Novitan sukkalehden mallia b muistuttavahko. Jatkuu syksymmällä kun paksu villalanka tuntuu taas kivalta kutoa.

Lopuksi päivän puutarhakuvat, tässä näkymä rinteen valmiiksi rehottavaan osaan, siis siihen missä kasvaa muutakin kuin voikukkaa.
Valitettavasti pieni kuva ei tuo kaikkia vaaleimpia sävyjä oikein esille, mutta tässä on sitä runsautta josta tämä täti tykkää. En siis ole betonikiveys+pallotuija -minimalismin kannattajia omalla pihallani, muualle se kyllä sopiikin.
Ja tämä hörhellys on kärhö "Piilu", taas jännitettävää ensi kevääksi miten talvehtiminen sujuu. 
Pihahommat ovat nyt joutuneet pakosti olemaan hieman kevyemmällä, invalidikäteni ei pidä yli 20 C lämpötiloista ja nyt on kuukauden verran pitänyt yöksi turvautua jo kipulääkkeisiin. Peikkona on että kipu jää taas päälle, mikä ei olisi lainkaan mukava asia. Mutta yritän malttaa mieleni ja pitää varani, etten joudu palaamaan jatkuvaan lääkitykseen. 

Kyjy-aloitusten ensimmäinen deadline on 24 päivän päässä, hieman pitäisi urakoida ettei tempaus tyssää heti ekalle kierrokselle. Viileämpiä kelejä odotellessa...

4 kommenttia:

  1. Hihittelen täällä mukaansatempaavaa kerrontaasi kätevän emännän toimista:d. First tihings first - juu. Hienoja töitä on tulossa, toivotaan saamattoman langan riittävän.
    5 kerroksen aloitukset ovat aika hauskan näköisiä. Juuri 5 kerroksen kohdalla olen ikuistanut itsekin erityisesti ne työt, jotka alkavat: luo 1 s tai 3 s;).
    Oi ihku mikä rinne! Livenä varmasti käsittämättömän upea. Tuollaisesta minäkin haaveilen, vaan eivät harrastustaidot riitä, rinteen pala olisi kyllä valmiina kämppään kuuluvan tontin puolella.
    Peukutuksia kätesi kestävyydelle! Liityn viileämpien kelien odottajakaartiin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidoista en tiedä, intoa on sitäkin enemmän ;-) Ehkä se hieman kompensoi... mutta tiukkaa rajausta käyttäen pihasta alkaa jo löytymään alueita jotka miellyttävät, ja se taas lisää intoa jatkaa. Oppimista erehdyksen kautta, sitähän tämä on.
      Voi olla, että minulla alkaa pian kasautua näitä 5 kerroksen aloituksia, haluaisin varmistaa aloitukset hyvissä ajoin ennen kuin keskityn taas tekemään työ kerrallaan loppuun. Hauskinta on, että nyt on meneillään vaihe ettei lankatynnyristä raaski (!!!) ottaa yhtään uutta kerää, kun niille olis niin monta muutakin ohjetta... on tämä outo harrastus!

      Poista
  2. Päivän naurut iski lukiessani Kärhön nimen yhdellä L kirjaimella liikaa ja kauhistellen kauniin kukan nimeä. Hmm, paras ehkä pestä silmälasit välillä. Kauniita kukkia ja kauniita aloituksia. Toivottavasti käsi paranee eikä jää kipupeikoksi. Viime talvi itsellä vielä tuoreessa muistissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt en minäkään meinaa pysyä jakkaralla! Täytyy myöntää että itsekin tavasin nimilappua taimimyymälässä pariin kertaan, kertookohan tämä enemmän meistä kuin likaisista silmälaseista? Mun rillit on kyllä kestosumeat, en ymmärrä kuka ne aina klähmii... ja vinossakin ovat, kun Prisman liukuovi ei tunnistanut minua ja pamautti kiinni mennessään ohimoon :D
      Juu, kipupeikkoja ei nyt kaivattaisi ollenkaan takaisin, mulla on ainoa vaihtoehto silloin jatkuva lääkitys semmoisilla napeilla jotka laittaa nupin ihan sekaisin. Ei kiva!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.