sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kevään tuoksua

Tänä aamuna koiralenkillä se tuntui ensimmäisen kerran: kevään tuoksu. Sellainen jännä märkä, mutta raikas. Vähän kuin märkä koira tai hyväntuoksuinen komposti (joo, märkä koira ei aina tuoksu hyvälle... saati komposti) vaikea selittää, mutta minulle tuo tuoksu edustaa kevättä.



Yöllä oli satanut märkää lunta, ja aamupalan jälkeen pääsin herättämään teinimonsteria lumitöihin. Otimme koirat mukaan nauttimaan lumesta, mutta Hartsa hävisi jo ennenkuin saimme kolan ja lapiot esille. Naapurin viehkeät suomenpystisneidit haukkuivat täyttä päätä, ja arvelin Hartsan, tuon omasta mielestään Skellefteån lahjan Suomen neitokoirille, lähteneen naisiin. Manailin jo mielessäni että nyt sinetöit kohtalosi, pallit lähtee ennenkuin eläinlääkäriä ehditään edes varata ja hain remmin lähteäkseni noutamaan innokasta sulhoa.

Olin jo matkalla kun poika soitti löytäneensä Hartsan, se oli jumissa lautataapelin alla ja vingahteli hädissään. Kahteen pekkaan kaivoimme pelastusreittiä lautakasan alle ja rauhoteltiin koiraa. Vihdoin pääsin näkemään koiran, se oli mönkinyt lautakasan alla melkein toiseen päähän asti kunnes reitin oli katkaissut kuormalava. Koira vinkui ja haukahteli kimeästi, enkä vielä osannut sanoa oliko se satuttanut itsensä tai pystyikö liikkumaan. Houkuttelimme Harrya kaivamallemme pelastustunnelille, mutta koira tuijotti vain eteenpäin ja vinkui.

Samassa näin kun jotain vilahti kuormalavan raossa, ja Harry yritti syöksähtää perään. Purskahdin nauruun, meidän suurriistan metsästäjä oli mönkinyt varmaan hiiren tai naapurin kissan perässä lautakasan alle, ja vinkui raivoissaan kun ei päässyt enää eteenpäin. Sain napattua kaulapannasta kiinni ja kiskoimme pojan kanssa vastaanharaavan koiran maankamaralle. Harry yritti heti livahtaa takaisin, mutta saimme remmin kiinnitettyä ja likainen -mutta erittäin kunnossa oleva - koira pääsi kylpyyn.


Lupausta keväästä piti saada vähän sisällekin, ensimmäiset esikot olivat tulleet kauppaan ja mikäs on varmempi kevään merkki kuin tulppaanit ja esikot. Tästä se lähtee!

Ensimmäinen 16 in 2016 -haasteen raivauskohteesta on valmistunut, "mutsin laniluola". Sain vanhan läppärimme nyt ihan omaan käyttöön, eikä tarvi enää sovitella nettiaikaa muiden kanssa. Langaton printtaus ei vielä toimi, mutta piankos sitä kipaisee läppäri kainalossa alakertaan printterin piuhojen äärelle. Kuvassa näkyy myös toinen raivauskohde, kirjanpito, jolle nyt on siis järjestynyt kunnon paikka. Käden ulottuvilla on myös lanka- ja wip-tynnyrit, puikot sekä jämälankapurkki. 




Seuraavaa haastetta kohti mennään, mutta ensin pitäisi saada valmiiksi pojan villapaita. Kaino toive oli "huomiseks", joten nyt ei auta naputella yhtään enempää. Mitäpä ei äiti lastensa eteen tekisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti