sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Ufotarinoita ja selittelyn makua

Rohkaisin viimein mieleni, ja suuntasin kameran kanssa kohti ufolaatikkoa. Listaan nyt ufojen tuhoamisurakkani Neulomon ufoton uusi vuosi -tempaukseen:


Palmikkopeitto lampaanvillasta. Lanka saatu tädiltäni, joka on jo kuollut viisitoista vuotta sitten. Langasta on kyllä tehty jo villapaita ja takki, mutta vielä on jämiä jäljellä reilu kilo. Lappusia on valmiina 12, ja tarkoitus olisi tehdä niin paljon kuin lankaa riittää. Ja sitä riittää... Tätä aloittelin viime keväänä, kun yritin pitää itseni erossa UWA:sta. Sen tuloksena siis ei tullut kahtatoista pientä ufoa vaan yksi iso.


Tämä on taas edellisvuoden KyJy:n satoa. Kirjoneuleliivi itsevärjätystä Woolista. Mahtava idea ottaa tällainen KyJy -työksi minun kutomistahdilla... varsinkin kun mukana listalla oli muutama muukin yhtä kunnianhimoinen tekele. Nyt tämä pääsee sitten numero kakkoseksi ufojen tuhoamislistaukseen.

Seuraavaksi on vuorossa koiranulkoilutuspipo, samaa alkuperää ja materiaalia kuin edellinenkin. Tämä odottaa liivin valmistumista, jos lanka ei riitä liiviin, pipa uhrataan jalompaan käyttötarkoitukseen. Kuten kuvasta näkyy, uhraus ei ole suuren suuri:

Tämä kasa on myös viime keväältä, kun käsi ei kestänyt kutomista ja piti keksiä jotain virkattavaa uimahalliin tyttären uimakoulun ajaksi. Olin kovasti kadehtinut kaverini tekemää siksak -neulehametta, ja satuin löytämään Dropsin sivuilta vastaavan virkatun version. Ah onnea! Lankojahan löytyi, ja aloin intoa puhkuen virkkaamaan omaa siksakhametta. Ehkä olisi pitänyt puhua vähemmän ja seurata ohjetta enemmän, tai ainakin laskea kerroksia, mutta hametta ei tästä sotkusta kyllä tule. Pitäisi vain reipastua ja purkaa koko roska.
Viimeiseksi myös jotain virkattua,
 
tämä on kuva valmiista versiosta pitsikappaa. Aloitettu alkukesästä työmatkalla, kun piti saada jotain kätevää lentokoneessa tehtäväksi. Tämän verhon pari pitäisi saada vielä valmiiksi, etenee etanan vauhtia kun huomasin vasta virheen jonka korjaamiseksi piti purkaa 1½ mallikertaa.

Nyt on ufot päästetty lentelemään julkisuuteen, ja tuhoaminen voi alkaa uudenvuoden aattona. Tällä välin tytär oli leiponut perhettä ilahduttaakseen Mississipin mutakakun, ohje oli joululahjaksi isoveljeltä saamastaan kirjasta. Kakku oli erittäin suklainen, ja erityisesti perheen suklaahiirien mieleen.
Nyt kiiruhdan puikkojen pariin, tämän päivän käsityö on ollut tähän asti koiran turkin hoito. Pesin koiran eilen, hiekkaa tuli turkista sen verran että sillä olisi hiekottanut koko meidän pihan. Mahan alus oli pestävä kolmeen kertaan, ja ilta menikin kuivatellessa. Tänään aloitin urakkani kymmeneltä,  takut oli selvitelty ja alalinja saksittu kolmelta. Kostea ilma ja reipas turkin lähtö tekee nopeasti mahan alusen täyteen rastoja, tällä kertaa ei takkujen sisältä löytynyt mitään oksanpätkiä isompaa. Jännin ylläri aikojen saatossa oli koiran korvakarvojen sisältä löytynyt iso kuusenkäpy :D



lauantai 21. joulukuuta 2013

Lannelämmitin vai lisää sukkia?

Pitipä vielä ennen joululomaa käväistä pikaisella työreissulla Hyvinkäällä. Matkan aiheena oli erään työntekijäni insinöörityöhön liittyvä benchmarking, ja mukaan lähti myös yksi työnjohtajani sekä suunnittelija mieheni tiimistä. Tämä suunnittelija ei tuntenut meidän porukkaa vielä kovin hyvin, ja meidän kierohko sisäpiirihuumorikin aukeni hänelle vähitellen. Reissu oli oikein antoisa, ja kotimatkalle lähdimme ideoita pursuten.

Aamulla päivä valkeni niin myöhään, että jouduin istumaan ihan tyhjin käsin, mutta kotimatkalla heti takapenkille päästyäni polkaisin tuotannon käyntiin eli kaivoin kassistani kutimet. Etupenkillä kartturin paikalla istunut nuorimies rääkäisi spontaanisti: jaa, alaiset saa taas joululahjaksi sukkia! Vieressäni istunut suunnittelijamies näytti kysymysmerkiltä, hän näytti miettivän kuumeisesti kudonko vuosittain todella sukat joululahjaksi alaisilleni... Näytin hänelle, että tällaisesta kutimesta ei synny kyllä sukkia:


 "Se on lannelämmitin", kuului nyrpeä ääni etupenkiltä. "Me saadaan lannelämmittimet." Totesin, että tämän kokoinen lappu ei kyllä peitä ainakaan minun lannettani. Ja valitettavasti tästä ei tule mitään teihin liittyvää, mikä todellakin on suuri ihme. Tässä vaiheessa suunnittelijakaverikin alkoi hoksaamaan, että nyt taas mennään vahvasti puutaheinää -osastolla, samoin insidereiksi paljastui "te ootte niin ihania" ja "lisää huolellisuutta ja tarkkuutta". Kotona taas paremmassa valossa huomasin, että pitäisi tosiaan olla "lisää huolellisuutta ja tarkkuutta", sillä keskellä lappua komeili karmea virhe. Purkuunhan se meni sitten tämäkin tuotos.

Mutta ei tule siis sukkia eikä lannelämmittimiä, tämä on lappu palmikkopeittoon, alla pari onnistuneempaa lappusta:
 
Eilen sain palautetta työkaverini vauvalle väsäämistä tossuista: hän tuli työpaikan joulutilaisuudessa kiittämään vielä tossuista, ne ovat kuulemma ainoat jotka pysyvät pojan jaloissa ja näin ollen ovat jatkuvasti käytössä jo laitokselta asti. Poika on jo kuluttanut ne kuulemma melkein puhki, ja tossujen mallia on ihmetelleet useammatkin. Malli oli kyllä tosi ihmeellinen, etten sanoisi susiruma, mutta hyvä jos ovat pitäneet. Lupasin tossuille takuun, kudon uudet jos entiset kuluvat puhki :D
 
Nyt pitäisi kerätä rohkeutta ja sukeltaa ufolaatikkoon inventaarion tekoon. Olen mukana Neulomossa starttaavassa ufo-tempauksessa mukana, materiaalia ainakin riittää. Muut langat huutelevat olemassaolostaan, ja taas olen tekemässä rakettidiiliä mieheni kanssa, jostain pitäisi vain saada aikaa ;D
 
Joulumieltä vesisateesta huolimatta, edessä on historiallinen kahden viikon joululoma. Tulee erittäin tarpeeseen!

 

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Äiti Julma ja Joulun Ihme

Nyt on taas tunnustusten aika. Valitettavasti ei ole kyse mistään mukavista blogitunnustuksista, vaan ihan omia tekosiani tilitän. Joulun tulon kierrokset näkyvät nousevan kotona huimiin lukemiin, töissä hyrrää vähän toisenlaiset kierrokset, joten tällä äipällä on taas vähän nuttura tiukalla ja pinnit pistelee.

Kyllästyinpä sitten jälleen kerran loikkimaan kamakaaoksen yli, kahlaamaan sen läpi ja yrittää toimia sen keskellä. Normaalisti viikkosiivous on sujunut kevyellä tai keskiraskaasti vääpelöimällä mutta yhteistuumin kuitenkin. Perjantaina ilmoitin, että lauantain harkattoman päivän kunniaksi viikkosiivouksen hoitavatkin lapset. Iskä keskittyy raivaamaan vaatehuoneessa, minä kuuraan keittiössä, pesen pyykkiä ja laitan ruoan. Jos siivous sujuu mallikkaasti, päivällinen nautitaan American Dinerissa. Siivous alkaa sillä, että jokainen kerää omat kamppeensa paikoilleen. Tehtävälista laitettiin tussitaululle, ja opastusta luvattiin aina tarvittaessa. Pienen mussutuksen jälkeen piltit 12 ja 9 vee tarttuivat kuitenkin kiltisti toimeen, ja aloitettiin raivaustoimenpiteet. Kesti noin puolitoista tuntia, että koti oli siinä kunnossa että imuroinnin pystyi aloittamaan!

Oli hauskaa kuunnella sisarusten sanailua, kuinka he jakoivat tehtävät ja sovittelivat. Noloimmat hetket oli kuunnella omia kestofraasejani heleällä lapsen äänellä esitettynä. Suurena ideana tässä oli, että lapset havahtuisivat siihen, miten paljon turhaa työtä tavaroiden keräily oikein aiheuttaa. Siivousurakka saatiin päätökseen iltapäivällä, ja sovimme että ManCityn matsin jälkeen lähdetään kaupungille syömään. Tässä vaiheessa siis nurkat kiilsivät ja lapsoset olivat kuin Suomisen perheestä. Lähdin vielä ennen matsia esikoisen kanssa lenkittämään koiraa, hän juoksi ja minä harpoin perässä.

Sitten tapahtui jotain outoa: esikko mökötti kun olin korjannut hänen juoksutekniikkaansa. Neito riehui kuin hurrikaani, syytä ei tiennyt kukaan, mutta oletettavasti se, ettei hänellä ollut mitään päälle puettavaa (kirjaimellisesti vain pitkät kalsarit jalassa) aiheutti hysteeristä huutoa ja ovien paiskomista. Uhkaillen ja kiristäen saimme porukan pihalle ja autoon, viime hetkellä mies päättikin vaihtaa menopeliä ja siinä vaiheessa homma repesi lopullisesti. Esikko mökötti taas ja syytti siskoaan kaikesta. Isä ja tytär kokeilivat kumpi huutaa kovempaa, ja minä karjuin olevani nälissäni ja tahtovani ruokaa. Nyt. Heti.

Lopputulemana herkutteluhetki Dinerissa vaihtuikin mättöhetkeen lähimmän marketin Mäkkärissä, missä joululaulut ja lasten äänet kilpailivat teinien kovaäänisen keskustelun kanssa. Ah rauhaisaa joulun tunnelmaa.

Joulun Ihme muuten tapahtui jo perjantaina, eli se, että sain taas Juuri  Oikeaan Aikaan (=viime tingassa) 40 joulukorttia valmiiksi ja postiin. Aikataulutus meni sen verran tiukalle, etten ehtinyt edes napata kuvaa. Sen sijaan laitetaan kuva tonttuparista, joka on löytänyt istumapaikan meidän takan kulmalta. Siitä onkin näköalapaikka seurata kuinka kilttejä meillä oikeasti ollaankaan.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Salaisuudet paljastuu...

Juuri ennen itsenäisyyspäivää sain postista paketin, jonka arvelin vahvasti olevan Salaisen Jouluystäväni lähettämä.
Niinpä odotin sitkeästi sitä rauhaisaa hetkeä, kun olisin yksin ja saisin rauhassa tutustua paketin sisältöön. Koska kyseessä oli SJY -kierroksen viimeinen paketti, lopulta selviäisi myös kuka on tämä Salainen Jouluystäväni! Olen seurannut Joulureen kautta pakettien saajia, ja yritellyt arvuutella -surkealla menestyksellä- myös omaa Jouluystävääni.
 
Vihdoin eilen pääsin paketin kimppuun, sieltä tuli esiin jouluinen kassi, joka pursuili yllätyksiä!
Mukana oli kortti, jossa sanottiin paketin menevän varman päälle: "Bingo!" kiljaisi tämä rouva nähdessään sisällön, sillä päällimmäisenä oli kerä samaa upeanpunaista 7veikkaa, jota sain jo edellisessä paketissa. Nyt saan sekä lapaset että  sukat tästä, jes! Tässä kuvassa jo värikin toistuu vähän paremmin oikeanlaisena. Sukkamalli jo kummittelee takaraivossa, tähän täytyy tulla palmikoita... eli kyllä, langalle on aina käyttöä! Neito omi kassin käyttöönsä, siihen majoittui hänen meille tekemänsä joulukalenteri, 24 salaperäistä lappusta joissa on erilaisia tehtäviä. Tänään oli vuorossa tonttujumppaa.
Ja kyllä, glögiä on juotu, ja tytär kattoi heti uudet glögimukin aluset lauantai-illan glögille ja hauskan tonttulusikan rusina-manteleille. Esikoinen kyllä kaivoi jo kerran lusikan pois tiskikoneesta ja luennoi äidilleen miten se ei kestä konepesua. Ja höpö höpö, pakkaus oli onneksi tallella ja poitsukin lopulta uskoi äitiään. Glühwein-fix on minulle uusi tuttavuus, Glühweinia olen kyllä juonut mutta tällainen teepussi -tyyppinen mausteseos uitettavaksi lämmitetyssä viinissä on jotain ihan uutta. Tämä pitää kokeilla jouluiltana ukkokullan kanssa, kun on saatu jälkikasvu nukkumatin seuraksi.
Jahas, ja kuva ei suostu kääntymään... olkoon sitten kyljellään.
 

 Paketin lähettäjäksi paljastui Terhi Vaikka mitä! -blogista, kiitokset ihanista paketeista joilla olet ilahduttanut. Koiruus kiittää haleista, ja blogisi perusteella lähtee isot halit takaisin sinunkin lenkkikaverillesi. Hyvin olit vakoilut suorittanut, ja lisäsin sinun blogisi seurattavien listalle.

Tämä oli ensimmäinen SJY -kierrokseni, ja olen pitänyt siitä kovasti. Harmittaa, että kaikkien kohdalla ei ole mennyt ihan yhtä putkeen, kiitokset Wiltsulle tämän ringin organisoinnista, tässä on ollut kyllä hurja työ!

 
 Lopuksi kuva puolen vuoden urakasta, olen saanut anopiltani lahjaksi jouluna ja nyt kesällä synttäreillä tällaisia tuikkukuppeja (miksikä näitä sanoisi...), neljä kaiken kaikkiaan. Ajatus oli laittaa ne kuistin ikkunoihin, ja suurin urakka oli saada ruuvattua seinään kiinni neljä kiinnikettä, joihin nämä sitten ripustettaisiin. Eino-myrskyn jälkimainingeissa sain tänään vihdoin pienehköllä kiristyksellä ukkokullan antamaan periksi ja tarttumaan akkuporakoneeseen. Paikoillaan ovat, tässä todiste!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Vuoden Äiti -titteliä tarjolla?

Juu ei... mahdollisuudet tuohon titteliin taisivat romahtaa juuri viikonloppuna.

Poika on valitellut sisäpelikenkiään, painaa varpaita ja hiertää ja ei oo kivat. Tämä Vuoden Äiti -ehdokas päätteli, että viime vuonna marketin alekorista ongittu malli ei vain miellytä nuorta herraa ja antoikin tiukkasävyisen komennon tunkea kengät jalkaan narinoitta. Kiltti poikani totteli koko syksyn, mutta nyt loppuviikosta esitteli isoja rakkoja, jotka olivat hiertyneet varpaisiin fyssatreeneissä. Hento puna poskilla kysäisin noin puolihuolimattomasti, että minkähän kokoiset herran kengät oikein ovat. Pienen selvittelyn jälkeen kuului: "nää on 38½". Apua! Juuri ostimme talvikengät kokoa 41... ei muuta kuin lauantai-aamuna poju autoon, äippä rattiin ja lumipyryn halki urheilukauppaan etsimään hieman oikeamman kokoisia kenkiä.
Nyt on pojalla Nitrot kokoa 42. Ei ole enää pieni poika :-(

Asettelin rappusille kynttilöitä kanervien keskelle, jostain syystä harakat tuntevat suunnatonta vetoa näihin öljykynttilöihin?
Lumipyry oli myös tehnyt rappukiveyksen liukkaaksi, ja pyysin poikaa putsaamaan jäät pois. Mummo oli tulossa noutamaan pesuaineita, joita poika oli (pakko)myynyt luokkaretken hyväksi. Tehtävä liene toivoton, pojan innovatiivinen ratkaisumalli alla:


Lopuksi viimeinen kuva sukkaurakastani, sukat lähtevät huomenna Venäjälle ja ehdin korjata kahdeksasta parista vain kuusi.
Nämä päättelin odotellessani neitoa pianotunnilta. Nyt pitää taas palata omien ufojen pariin, vauhdikasta viikkoa teillekin!

perjantai 29. marraskuuta 2013

Nuoren herran hurmaava hymy

Eilen oli taas aika käyttää koiraherra hammaskiven poistossa. Harry on vauhdikas tyyppi joka tavalla, ja valitettavasti samalla energialla lisääntyy myös hammaskivi herran purukalustossa. Huolimatta hampaiden harjauksesta, joka päivä pureskeltavista tikuista ja luista sekä ruokaan lisättävästä jauheesta hampaat pitää käydä putsauttamassa aika ajoin. Koska homma hoidetaan nukutuksessa, pitää paastota (tyyylsäää sanoo ahne spanieli) ja kun loppupäiväkin menee hieman puolivaloilla ja edelleen ilman ruokaa, fiilikset voitte aistia kuvasta:
Kuvasta rajautui pois koiruuden päällä leijunut uhkaava ukkospilvi ;)

Sillä aikaa kun koirapoika oli hoidettavana, kulutin aikaani tekemällä tärkeitä hankintoja. Ensin piti tietenkin huolehtia joulukorteista, postimerkit puuttuivat ja punaisia kuoria piti hakea lisää. Tämän vuoden merkit ovat mielestäni tosi kauniita, niinpä ne piti kuvata kynttilän valossa.

Seuraavaksi piti hakea hieman täydennystä salaiseen pakettiin, jota olen koonnut Salaiselle Jouluystävälleni. Tämän paketin myötä salaisuudet tulevat julki, tässä kuitenkin jo pieni kurkistus hankinnoista, kulma näkyy!
Vähän vielä täydennystä niin saan viimeisen paketin postiin. Toivottavasti lakko ei sotke pahasti tätä viimeistä kierrosta.

Tärkeimpänä hankintana oli katsaus tulevaan, eli töihin seinäkalenteri ensi vuodelle. Yhteistyökumppanien puolesta olisi kyllä tarjolla kauniita kuvia rekoista tai köyhistä naisparoista (ei ole varaa edes vaatteisiin...) mutta tämä on ollut oma henk. koht. vastaiskuni miehisessä työympäristössä jo kahden vuoden ajan. Nyt jo rohkeimmat miehet pystyvät katsomaan päivämääriä seinäkalenteristani, ja reippain käy jopa kääntämässä minulle oikean kuukauden esiin, jos en ole itse sitä ehtinyt tehdä. Tällaisesta järkytyksestä on siis kyse:
Virkkukoukkusen virkee vuosikalenteri, tervetuloa vuosi 2014!
 
Ensi vuoden kalenterissa on näköjään lokakuun kuvana suosikkini, joka on töissä magneettina ilahduttanut minua muutaman vuoden,
Tätä ei silloinen esimieheni ymmärtänyt ollenkaan, vaan piti sitä asenneongelmana. Ja minä kun olen opetellut -ja opettelen yhä- löysäämään pinnejä, luottamaan siihen että vähemmälläkin stressaamisella hommat kyllä hoituu, ja kaiken ei tarvitse olla viimeisilleen viilattua. Ihan virkkukoukkusen tasolle en ole päässyt, lähellekään, mutta suunta on oikea. Erinomaisena oppaana toimii vasen käteni, jonka hermovaurio kyllä muistuttaa välittömästi jos kierrokset kohoaa ohi vihreän alueen tai kun loputon to do -listani pyörii nonstopina korvien välissä. Aikaahan minulla on koko loppuelämä, 24 h päivässä ja joka päivä saan saman satsin uutta aikaa.

Vielä on ilo toivottaa tervetulleeksi uusi lukija, Tyttö sinä olet vahva. Oli ilo löytää sinunkin blogisi, se on todella hauska, mutta myös ajatuksia herättävä. Mukava löytö!
 
 

lauantai 23. marraskuuta 2013

Aamuhämärissä


Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun pitäisi olla nyt pojan kanssa kaupungilla ostamassa hänelle talvikenkiä sekä niin paljon joululahjoja kuin ehdin ennen pojan aamuharkkojen alkua. Harkkojen jälkeen olisimme herkutelleet maksalaatikolla ja aloittaneet viikkosiivouksen. Eikös olekin loistava suunnitelma?

Tytär lähti eilen kaverinsa kanssa Seinäjoelle Nora Heroumin futisleirille, mukaan lähtivät valmentaja-isät ja meidän iso auto. Sekä lompakkoni, joka oli unohtunut hanskalokeroon torstai-illan harkkareissulla. Hakiessani poikaa eilen iltaharkoista, ihmettelin miksi valmentajan ympärillä pojat viittasivat innokkaasti, oma kullannuppuni oli myös lapa pystyssä toiveikkaan näköisenä. Kyseltiin vapaaehtoisia lauantain futsal-pelireissulle loukkaantumisia paikkaamaan, ja poika tuli onnellinen ilme naamallaan kyselemään lupaa lähtöön. No mikäs siinä, kauppareissu kun meni jo valmiiksi myttyyn joten tänä aamuna kello herätti kuudelta puuronkeittoon. Nyt olen siis koiruuden kanssa kaksin kotona, poika palailee joskus iltahämärissä ja viikkosiivous on suunnitelmastani valitettavasti ainoa aktiviteetti mikä ei vaadi lompakon välitöntä läsnäoloa.

Vähän piti kyllä poikaparkaa kiusata, minulla on nimittäin edelleen postaamatta jo kuukausi sitten valmistunut muikkuverkkoni, eli tunika Dropsin Alpacasta.
Tässä muikkuverkko on pudonnut suoraan puikoilta, odottaa höyryttelyä.

Syynä on se, etten ole saanut otettua kuvaa siitä ylläni. Joten kyytipalkaksi poikaparka joutui näppäämään muorista kuvan, ja intohan oli vallan valtava ;-)

Mutta tässä pienen kiristämisen lopputulos, julma äiti hyväksyi vasta neljännen otoksen
Mallin pohjana Novita kevät 2010 malli n:o 16, lanka Drops Alpaca, puikot n:o 5
 
 
Tunika on jo ollut töissä päällä, kaula-aukon pienentäminen osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, sillä sangen avara tuo on edelleen. Huonossa valossa kuvattuna neule näyttää omituisen nyppyiseltä, mitä se ei kyllä ole. Ihan ok lopputulos, jää käyttöön.
 
Eli nyt pääsen toteuttamaan itseäni viikkosiivouksen parissa, kotona vallitsee ihana rauha eikä koiruuskaan kinua vielä lenkille. Tuossa se tuhisee jaloissani tyytyväisenä tassut vipattaen, taitaa pojalla olla vauhdikkaat unet. Maa on taas vaihteeksi valkoinen ja hivenen jopa jäässä, ihanaa että kuran kulkeutuminen loppuu edes hetkeksi.
 
Leppoisaa marraskuun viimeistä viikonloppua, ensi viikon sunnuntaina saa jo sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän!

tiistai 19. marraskuuta 2013

Eikka kävi

Eino -myrsky pyörähti sunnuntaina katkaisemassa sähköt, ja sunnuntain ohjelma meni sen myötä uusiksi. Elenian vikapalvelukartan mukaan kaikki 30 km säteellä oli pimeänä, joten emme odotelleetkaan sähköjä takaisin ihan lähitunteina. Onneksi vettä tuli hanasta, pihagrillin kaasupolttimella jauhelihakeitto porisi reippaasti ja leivinuuni paitsi lämmitti myös paistoi makaronilaatikon. Testasin sähkökatkon kunniaksi makaronilaatikkoa kuivista makaroneista, lisäsin vain nesteen määrää normaalista. Nestettä olisi voinut laittaa vieläkin enemmän, mutta hyvää tuli silti.

Tuulen tyynnyttyä lähdin koiran kanssa lenkille tarkastamaan lähitienoon vahinkoja, muutama puu näytti kaatuneen tielle, mutta ne oli jo korjattu pois meidän ehdittyä paikalle. Illan hämärtyessä meidän taloudessa kuultiin sellainenkin ihme, että ukkokulta pyysi sytyttelemään kynttilöitä ;-) Normaalisti hän kävelee perässäni sammuttamassa kynttilät ja jupisten että sytytän koko talon roihuamaan :D

Sähköt palasivat eilen päivällä, ja nyt on taas normaali iloinen pesukoneen rallatus taustaäänenä. Samoin olen päässyt nettiin surffailemaan koirasivuille, lauantaina käväisin turistina koiranäyttelyssä jossa kaverini antoi pari kuumaa vinkkiä. Ne näyttävät lupaavilta, ainakin ensi vilkaisulta. Epäilinkin käyneeni liian vaativaksi kun mikään ei kelpaa, mutta kasvattajaystäväni totesi minun olevan valitettavan oikeilla jäljillä. Tiedän kyllä, että terveystakuulla ei myydä mitään elävää olentoa, mutta mielestäni on turhaa ottaa tietoisia riskejäkään.

Vielä viimeisenä Q3 -päivitys kävelytavoitteeseeni, yritin kyllä ottaa oikeana päivänä (15.11.) kuvakaappauksen ruudulta, mutta sepä ei onnistunutkaan. Tässä sen korvikkeeksi tämän päivän lukemat, tavoite lähestyy reippaasti!
Tilannetta myös sukkarintamalta: kaksi paria korjattu, kolmas menossa. Eipä ole vapaa-ajan ongelmia!

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kummalliset kantapäät

Tapanani on ollut istua ja kutoa musiikkikoulun aulassa odotellessani neiti pitkäsäärtä tunnilta. Pianotunti kestää 30 min, joten kovin pitkälle ei sillä aikaa kuitenkaan karattaisi. Tyttäreni on päivän viimeinen oppilas, niinpä hänen piano-opellaan onkin usein aikaa vaihtaa sananen kanssani, ja monesti keskustelemme parhaillaan työn alla olevasta kutimesta. Hän vertailee myös mielellään suomalaista ja venäläistä kasvatusta, ja hänen kertomuksensa neuvostoliiton aikaisesta lapsuudestaan ovat aika pysäyttäviä verrattuna nykysuomalaiseen kasvatukseen. Mutta se on aivan toinen juttu.

Olenkin kutonut open kissalle villapaidan, ja nyt hän kääntyi puoleeni kantapääpulmissa. Hänen kahdelta tuttavaperheeltään Venäjällä on lyhyen ajan sisällä palaneet talot, toisessa perheessä on 10, toisessa 12 lasta. Ope on kerännyt perheille lähetettäväksi avustuspakettia, sillä kaikesta on pula ja talvi on tulossa. Ystävällisenä lahjoituksena hän sai kassillisen lasten villasukkia perheille lähetettäväksi.

 Mukava ajatus, mutta lähemmin tarkasteltuna sukissa oli jotain omituista, ne eivät pysyneet jalassa eikä ope osannut sitä oikein paremmin minulle selittää. Pyysin, että tuo sukat minulle seuraavalle tunnille, niin katson mistä kiikastaa. Syy selvisi varsin nopeasti:
Sukissa oli hieman kummalliset kantapäät. En tiedä oliko paksu lanka (minusta lähempänä isoveikkaa kuin 7veikkaa) tehnyt tepposet, vai mistä johtui, ajatus oli ollut oikean suuntainen mutta toteutus hieman tökki. Tuloksena oli käytännössä suora putkilo, joka ei kyllä pysy jalassa. Tässä vielä lähikuvaa kantapäistä.
En keksinyt mitään sen fiksumpaa kuin purkaa sukka ja tehdä uusi kantapää. Minä teen kantapään tällä tumpelomallilla, eli lyhennetyin kerroksin. Pertsa lappukantapäätä en ole koskaan oppinut tekemään kauniisti, minulla se jää jotenkin omituisesti pullottamaan.
Tässä on sitten ensimmäinen pari menossa, 4,5 knittareilla totutusti kaksi yhtä aikaa. Ihalaiskan Ihanuuksista löysin kuvan täydellisistä kantapäistä, semmoisethan voisi nyt opetella tekemään sillä oppimateriaalia riittää. Kassissa oli nääs kahdeksan sukkaparia...

lauantai 9. marraskuuta 2013

SJY n:o 2

Olin haljeta uteliaisuudesta, kun tyttäreni toi perjantaina postin mukana minulle paketin...
Jätin paketin kuitenkin odottamaan rauhallisempaa avausajankohtaa, sillä arvasin tämän olevan Salaisen Jouluystäväni lähettämä. Poika tivasi paketin sisältöä, mihin oli helppo vastata "ei aavistustakaan". Melkein murkkuikäinen tuhahti, että yleensä postista saadaan vain paketteja joiden sisältö ja lähettäjä tiedetään. Juu, mutta nyt äippä ei vain tiedä ;D
 
Tänään sain muun perheen ulkoistettua futisharkkoihin, koira on lenkitetty, pesty ja kuivumassa odottelemassa trimmausta, joten nyt hetkeni koitti. Paketista tuli esiin kolme pakettia ja kortti, jännää!

Kortissa Salainen Jouluystäväni toivoi, että löydän paketeista jotain mieluistakin. Voi ystäväni, voit olla siitä varma, sillä edellinen pakettisi osui erinomaisesti kohdalleen ja kyllä, "lanka-immeisiä" ollaan. Ensin avasin pienimmän paketin.
Tämä tuli juuri oikeaan aikaan, tällä lahjotaan sprinkkupoika pysymään aloillaan takkujen selvittelyn ajan. Ja niitä takkuja muuten riittää juuri nyt, kiitos kostean kurakelin.

Seuraavaksi avasin keskikokoisen paketin, paperissa lenteli kaunis enkeli, ja nauhojen koristeena oli joulunpunainen omena, jonka ripustin keittiön ikkunanpieleen
Paketti oli pehmeä, ja sisältä löytyi ihana jouluinen essu sekä paketti hauskoja jouluservettejä, nämä tulevat käyttöön heti glögikauden alkajaisiksi! Ja sehän voisi olla vaikka jo huomenna..


Jäljellä oli vielä isoin paketti, jossa oli herkullisen punainen kerä 7veikkaa, kaksi virkattua ja tärkättyä "3D"-tähteä sekä lakua. Laku tulee katoamaan takkujen selvittäjän suuhun heti kun tästä pääsen :D Tähdet päätyivät myös heti esille koristeiksi, niiden tekotapa pitää kyllä vielä selvittää... Ja lanka, se on tosi mieluisa! Ensin ajattelin tehdä siitä itselleni palmikkoiset pitkävartiset  joulusukat, sitten mielinkin lapasia, tämä suorastaan huutaa päästä puikoille! Aivan ihana väri, joka valitettavasti ei toistu lähellekään oikeana tuossa kuvassa.

Tuhannet kiitokset Salainen Jouluystäväni, olet kyllä mestarivakooja. Tämäkin paketti oli kuin tilaustyönä juuri minulle tehty, kiitokset sinulle viikonlopun piristyksestä!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Villi lankakerä

Tässä jokin aika sitten ostosreissulla kärryihin oli hypännyt lankakerä:
kerän avustajana toiminut neito kertoi haluavansa siitä pipan (kun entisiä ei ole kuin muutama...), samanlaisen kuin minulla. Pienen selvittelyn jälkeen mallikin selvisi, ja ohje löytyi vanhasta Novitasta. Lanka ei tosin ollut sinne päinkään, mutta säveltämällähän siitä selviää.

En muistanutkaan kuinka viheliäinen kudottava tämä oli, käteen sattui 3 s nurin yhteen -kutominen, mutta sain kuitenkin väännettyä pipan valmiiksi, 78 g lankaa ja nopea kuvaus kännykällä sovituksen yhteydessä
Malli Novita Talvi 2010 n:o 94
Lanka Novita Hile, puikot 6 ja 7; 60 + 16 s
 
Tämän jälkeen pipa onkin ollut jatkuvasti menossa, eikä parempaa kuvaa ole saatu otettua. Hyvä kun kelpasi. Ja sitten taas vanhojen ufojen kimppuun!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Haaste

Suklaamonsterin seikkailut -blogista tupsahti minulle jouluinen haaste, johon ehdin paneutua kunnolla vasta nyt. Katsotaanpa mitä tämä oikein pitää sisällään...

Haasteen tarkoitus on etsiä blogeja, joilla on alle 200 lukijaa ja kasvattaa niiden lukijakuntaa:
 
1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 asiaa itsestään
2. Jokaisen haastetun tulee vastata 11 kysymykseen, jotka haastajasi on valinnut
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuilleen
4. Haastetun tulee valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
5. Kerro, kuka sinut on haastanut ja kenet sinä haastat
6. Eikä sitten haasteta samaa blogia takaisinpäin :)
 
 
Aloitetaanpa sitten: 11 asiaa itsestäni:
  1. Never say never: 18-vuotiaaksi asti tiesin täsmälleen, mikä minusta tulee isona: lääkäri, ei perhettä (puolisoa tai lapsia), "rättikässä", puutarhatyöt ja keittiöhommat olivat kamalinta mitä tiesin. Mikään ei (onneksi) toteutunut...
  2. Jalkapallo on suuri intohimoni, olen kannattanut Manchester Unitedia 4-vuotiaasta asti. Syytä suosikkijoukueeni valintaan en enää muista.
  3. En myöskään muista kuinka opin lukemaan, sain sanoista selvän jo 3-vuotiaana ja 4-vuotiaana luin sujuvasti.
  4. Koulussa en ollut mikään open ihanneoppilas, lapsi täynnä energiaa ja vailla haasteita. Numerot kyllä olivat hyviä.
  5. Päätin opetella kutomaan lukion kolmannella, kun olin liikuntakiellossa polvivamman vuoksi. Jotain tekemistä piti keksiä, ettei pää hajonnut sohvalla istumiseen. Läksythän eivät olleet mielekästä tekemistä ;-) Sillä tiellä ollaan...
  6. Ammattiini/koulutukseeni ajauduin sattumalta, piti keksiä jotain minne voi hakea lukion yhdistelmällä pitkä matikka+pitkä fysiikka+pitkä kemia. Lääkis ei enää silloin ollut vaihtoehto.
  7. Piirre, jota mieheni ei minussa ymmärrä on kuulemma antamisen ilo. Hän ei voi käsittää että joku voi pitää enemmän lahjojen antamisesta kuin saamisesta.
  8. Luonteeltani olen peruspositiivinen, kaikkeen ei voi vaikuttaa mitä elämä eteen heittää, mutta siihen voi vaikuttaa miten asioihin suhtautuu. Asioilla on taipumus järjestyä, olen huomannut.
  9. Olen myös järkyttävän järjestelmällinen, pidän rutiinien luomisesta, to do -listoista, tavoitteista... tätä piirrettä taas äitini ei voi käsittää.
  10. Pidän syksyn pimenevistä illoista, silloin on mukava sytytellä kynttilöitä. Keväällä taas pidän valoisista illoista, silloin käteni kaipaavat multaan ja kuoppia kaivamaan.
  11. Mieluiten kudon kaiken pyöröpuikoilla, myös sukat, ja palmikoita on kiva tehdä.
No tulipa tästä melkoinen sillisalaatti. Sitten vastailen saamiini kysymyksiin:
 
1. Mikä joulussa on parasta? Odotus, valmistelu.
2. Jouluherkku, jota on pakko saada joka joulu? Rosolli, silliä, ei omenaa!
3. Onko jokin jouluruoka, mitä et voi sietää?  No tää on klassikko: lipeäkala.
4. Aito kuusi vai muovikuusi? Meillä on molemmat, mutta aito on se "oikea"
5. Onko joulua ilman lunta ja pakkasta? Voisitko siis viettää joulua jossain lämpimässä maassa? Ei tunnu omalta jutulta, mutta parempi kun ei kovin pontevasti kiellä.
6. Paras joululaulu? Entä elokuva? Näitä on paljon... Piae Cantiones -kokoelma, englantilaiset Christmas Carol:it esim Merrily and High, Ilouutinen... leffa on taas paljon vaikeampi nimetä, jos ei Valioliigan Boxing Day -peliä lasketa ;-)
7. Perinteinen vai moderni joulu? Perinteinen, värikäs, runsas... modernismi ei ole mua varten
8. Milloin laitat jouluvalot ja koristeet? Ekat jouluvalot ja ovikranssi ilmestyvät ensimmäisenä adventtina, kynttilät roihuavat jo lokakuusta.
9. Moneltako lahjat jaetaan teidän kotona? Nykyisin jo myöhemmin, klo 18-20 välillä miten nyt kaikelta syömiseltä ehtii. Kun lapset olivat pieniä, pinna riitti noin klo 15 asti.
10. Paras saamasi joululahja? Tämä on vaikea, pidän yleensä kaikista lahjoista. Ehkä pikkuveljeni 10-vuotiaana askartelema lehti, johon oli kerätty kaikki isosiskon aiheuttamat vääryydet ja piparimuottisetti jonka taakse veli oli kirjoittanut tussilla "opettele leipomaan ääliö!". Lehti on edelleen tallella ja muoteilla tehdään joka joulu pipareita.
11. Teetkö itse jouluruuat vai ostatko valmiina? Itse teen, meillä on yksi lisäaineallergikko jonka vuoksi puolivalmisteita ei juuri voi käyttää, valmisruoista voi vain haaveilla. Onneksi pidän nykyään ruoanlaitosta!
 
Vielä 11 kysymystä haastetuille, jatketaan jouluisessa teemassa ja pääsen jatkamaan haastetta:
  1. Mikä on lempivuodenaikasi?
  2. Milloin aloitat jouluvalmistelut?
  3. Onko lahjojen keksiminen tuskaa vai iloa?
  4. Entä teetkö itse vai ostatko valmiina?
  5. Mistä jouluperinteestä olisit valmis luopumaan?
  6. Entä mistä perinteestä pidät kiinni viimeiseen asti?
  7. Muistatko eläimiä jouluna?
  8. Kuuluuko riisipuuro teidän jouluaattoon?
  9. Kinkku vai kalkkuna?
  10. Valitsetko jouluun jonkun teeman tai värin koristeille?
  11. Onko joulusi iloinen, harras vai pakkopullaa?
Sitten vielä haastettavat. Ihan yhtätoista en taida keksiä, mutta haaste lähtee seuraaville:
 
Onnea matkaan!
 


sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Godona daas -massiivisen flunssan kera

Niin oli ja meni syysloma, jonka vietin kyllä suurimmaksi osaksi töissä. "Lomaviikon" lopulla lapset kärrättiin mummolaan, koiruus hoitolaan ja mies suoritti vielä lumisateessa pikaisen renkaanvaihdon talvinakkeihin. Talvi taas yllätti autoilijat, perjantai-aamuna lento lähti klo 6, eikä ajatus kesärenkaista tuntunut ollenkaan mukavalta.

Lähdimme siis synttärimatkalle Manchesteriin, pääkohteena Old Trafford, ja lauantainen ManU - Southampton -liigapeli. Areena piti päästä tsekkaamaan heti ekana päivänä, osallistuimme opastetulle kierrokselle, jota veti mukava vanhempi herrasmies Peter. Pääsimme tutustumaan stadioniin niin katsomosta käsin, kuin myös pukuhuoneiden puolelta. Tässä näkymä Stretford Endiin, eli fanikatsomoon:

Pukukopissa, tässä suosikkipelaajani paita. Toivottavasti en tartuttanut Ryaniin tätä suomalaista räkätautia!

Lauantaina oli sitten itse matsin vuoro, meillä oli liput Sir Alex Ferguson -endiin, entiseen North Endiin. Vieruskavereina paljon tanskalaisia :-) Stadion oli loppuunmyyty, yli 76 000 katsojaa.

Peli päättyi valitettavaan 1-1 tasuriin, S'ton tasoitti viimeisellä minuutilla :-(


 
Sunnuntaina noudatimme perinteitä ja tutustuimme paikalliseen tekniikan museoon. Museo oli rakennettu viiteen vanhaan teollisuusrakennukseen, pääsy kaikkiin museoihin Manchesterissa oli ilmaista, vapaaehtoinen muutaman punnan kannatusmaksu toki kerättiin, ja sen mielellään maksoikin.
Tässä kopio vanhasta höyrykoneesta.

Manchesterin alle rakennettiin 1800-luvun lopulla painehöyryverkosto, verkostoa hoitavan vesilaitoksen kaunis mittaristo oli seinällä.

Oma hallinsa oli myös ilmailulle, tässä ensimmäinen ilmassa pysynyt brittikone.

Kaunis auto, kuin Mummo Ankalla...
 
Kotiin tuomisiksi oli matkalaukullinen urheiluvaatteita lapsille, vähän joulukrääsää (joulukauppa oli jo täydessä vauhdissa!) ja tietenkin teetä ja marmeladia. Kotiin tultaessa lumesta oli vain sohjoinen muisto, ja pääsemme taas nauttimaan kunnon kurakeleistä. Keskiviikkoiltana minulle nousi kuume, ja podinkin kunnon räkätautia pedin pohjalla. Jotain on valmistunut puikoiltakin, mutta siitä sitten ensi kerralla. Nyt täytyy lähteä vallottamaan kotia takaisin röykkiöiden alta.

tiistai 15. lokakuuta 2013

SJY

Taisin jo aikaisemmin mainitakin, että liityin ensimmäistä kertaa Salaiseen Jouluystävään. Lohduttavaa huomata, että meitä aikuisia "jouluhulluja" (mieheni diagnoosi) on muitakin kuin minä. Tänään postilaatikosta löytyi Salaisen Jouluystäväni ensimmäinen paketti!
Salakuljetin sen hiljaa työhuoneen kätköihin odottamaan, että muu perhe lähtee päivän treeneihin, ja pääsen availemaan pakettia kaikessa rauhassa. Pitää vain toivoa, että valo riittää vielä kuvaamiseen. Totta kai kameran akku piiputti juuri kriittisellä hetkellä, ja piti turvautua kännykän apuun. 

Paketin sisältä löytyi kolme pakettia, jännittävää! Koira hääri tärkeänä ympärillä assistenttina, jaa miksiköhän?
Isoimmasta paketista löytyi koiran lemppariherkkutikkuja! Hartsa istahti kauniisti pää kallellaan odottamaan herkkuja, mutta enpä anna vielä... Ja kauniin punainen kerä Isoveikkaa, JEE! Tästä voisi tulla vaikka mulle pipa, sopisi just talvitakin väriin... pitääkin piilottaa kerä ennen kuin neito bongaa sen, hän kyllä keksii siitä vaikka mitä - itselleen.
Pienimmässä paketissa oli mansikantuoksuisia tuikkuja, jotka pääsevät heti tositoimiin, sekä paketti nenäliinoja, flunssa yrittää iskeä mutta eihän näihin raaski niistää!
Litteästä neliön muotoisesta paketista löytyi jouluisia servettejä, voi kun saisi jo käyttöön! Täytyy ensin käyttää syksyiset sieniservetit pois, ja asteittain kääntää kattausta jouluisempaan suuntaan, jotta välttyy miesväen teräviltä kommenteilta :D
 
Kiitokset paljon Salainen Jouluystäväni, pakettisi oli iloinen piristys ja todella mieluinen! Hyvin osui lahjat kohdalleen, jään jännityksellä odottamaan kierroksen etenemistä. Ja Harry kiittää myös tikuista!