tiistai 20. syyskuuta 2016

NeuleADHD?

Keskustelin tänä aamuna bussimatkalla miespuolisen kollegani kanssa harrastuksistamme. Kumpikin tunnustauduimme käsityöläisiksi, minä kilkuttelin Kappaa menemään ja hän esitteli kännykästään tekemiään upeita huonekaluja. Saman taustan omaavina keskustelimme kuinka suhtaudumme harrastuksissamme keskeneräiseen tuotantoon ja aikatauluihin. Hän kertoi haluavansa työt nopeasti valmiiksi yksi kerrallaan, ja minä yritin kierrellä ja kaarrella omaa totuuttani. Teille paljastan nyt tämänhetkisen startiitin tilan, vai meneekö tämä jo ADHD:n puolelle?

Ensin se villapaitaprojekti. Ensimmäinen paita oli jo valmis, mutta näytti mittasuhteiltaan hieman omituiselta. Varmistin matemaatikon poikien äidiltä poikien paidan mitan, ja sitten taputtelin itseäni olalle top down -mallin valinnasta. Ekan paidan helmasta puuttui pituutta kymmenkunta senttiä.


Purkuun siis ja pidentämään helmaa.

Toinen jo aloitettu projektini eli Kappa on edistynyt työkavereiden riemuksi työmatkoilla. Vinoilu ei ole enää edes hienostuneesti verhoiltua, mutta se antaa vain lisää pontta Kapan edistämiseen. Vaikeinta on kuvata miehille mikä tästä putkilosta on tulossa isona. Tällä hetkellä olen menossa toisen raidan puolivälin kieppeillä, kuva on otettu sunnuntaina jolloin raita oli vasta alussa. Jestas että olenkin ahkera...


Sitten blogin syötteissä alkoi vilkkua kuvia syyssukista. Niina Laitisen Face-sivulla on alkanut syyssukka KAL, ja ohje julkaistaan palasina päivittäin. Totta kai haistoin mainion tilaisuuden päästä eroon epämääräisistä seiskapeikkojämistä, ja lähdin roikkumaan mukaan puoli viikkoa jättämässä. Keräsin kassiin kaikki potentiaaliset syyssukkakerät, ja sangen värikästä materiaalia on tarjolla:


Niinpä yllätin vähän itsenikin valitsemalla ensimmäiseksi väripariksi näinkin laimean kombon itsevärjäämääni mysteerilankaa: lehtokuusama (vaalea) ja sipulinkuori (??) (keltainen).




Seuraavaan väripariin on kyllä panostettava vähän enemmän, kunhan olen taas kotona tätä edistämässä.

Sitten olen tehnyt lankahankintoja, kiitos maailman parhaan hotellikuoleman tappajan: Tuin Kutomon neulepodcastien. Siellä Laika kertoi ostaneensa Prismasta "ihan ilmaista" Regian sukkalankaa, ja nyökyttelin niska kipeänä kun Laika kehui tämän langan hinta-laatusuhdetta. En voi enempää olla samaa mieltä. Siispä vastoin pyhiä lupauksiani lykkäsin seuraavalla kauppareissulla kärryni lankahyllylle - ja kas, meidänkin Prismassa oli tuota ihmelankaa! Kolme kerää hyppäsi kärryyn, ei siis sitä neljättä vaihtoehtoa. Olin tiukkana. Näistä vasemmanpuoleisesta on nyt aloitettu kiitossukat ihanalle ex-assarilleni joka on sijoittanut tyrnipensaiden ja omenapuidensa ylituotantoa meidän pohjattomaan pakastimeen. Eli täysin harkittu ja tarpeeseen tullut sijoitus, eikä mikään heräteostos.


Niin, mitäkö kerroin työkaverilleni? Että on minulla aina "muutama" WIP, läpimenoajat vaihtelevat huomattavasti eivätkä ole mitenkään ennustettavissa. Pyrin olemaan aikatauluttamatta töitäni, eli täysin jotain ihan muuta mitä taustani ja työminäni (ja luonteeni) perusteella voisi olettaa. Yritän hampaat irvessä pitää tätä rentouttavana harrastuksena, mutta tiukasti raportoiden, tilastoiden ja analysoiden :)

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Syksyinen startiitti

Tämäkin ilmiö näköjään toistuu vuodesta toiseen, samoin kuin kesäinen blogitauko: startiitti. Nyt en ole mukana missään kyjyssä joten töiden määrä on -sanoisinko jopa maltillinen. En ole edes laittanut yhtään sukka- tai lapasparia puikoille.
Jotta lankatynnyri menisi kiinni ilman että istun jatkuvasti sen päällä (kun työt alkoi, se ei ollut enää mahdollista) piti siirrellä isompia eriä wip-puolelle. Ensin vyyhdeistä keriksi -muodonmuutoksen kokivat nämä vihreät ja harmaat adoptiolampaanvillat. Siis langat ovat adoptoituja, ei lampaat. Näitä lampaita ei ole tietääkseni ollut olemassa enää vuosiin, ehkä jopa kymmeniin?

Koska lankojen adoptioäiti on matikanope ja hänellä on kaksi poikaa, Ravelrysta löytynyt Counting oli itsestäänselvä ohjevalinta poikien paitamalliksi. Ja ihan taatusti jokainen 5- ja 3-vuotias rakastaa paksua pistelevää tädin tekemää villapaitaa. Näin sitä kauniisti jatkuu villaisten turhakkeiden perinne yli sukupolvien.

Koska mallitilkut ovat nössöjä varten, posautin isomman koon suoraa puikoille. Kun langasta ei ole minkäänlaisia tietoja metrimäärän suhteen enkä nyt viitsinyt alkaa mittailemaan kalibrointipätkää punnittavaksi, silmämääräiset arviot puikkokoosta saivat luvan riittää. Kun paita oli jaettu hihoihin ja vartalo-osaan, alkoi mittasuhteet näyttämään "aavistuksen" väljiltä ja neuleesta mitattu tiheys olikin jotain aivan muuta kuin piti. Siispä purkuun.


Uusi yritys, ja nythän minulla olikin sitten kätevästi saatu suhdeluku jolla sain silmukkamäärät kohdalleen. Paitaan tulee raidoitettuna numerot 1-10 englanniksi, pientä nörttikikkailua josta paitakin on saanut nimensä. 

Paidantekele on aivan liian hankala työmatkaneuleeksi, joten äkilliseen reissutyötarpeeseen lähti puikoille Veera Välimäen Kappa. Langat olin saanut "joululahjaksi", Louhittaren luolan Ilmatarta väreissä ruoste ja valaan laulu. En ole ollenkaan sinisen ystävä, mutta kuvassa täysin kummallisesti toistuva petrooli valaan laulu oli vain omaan silmään kovin kaunis. Siihen pariksi ruoste, jossa on erittäin herkullinen oranssi tuomassa särmää sinisyyteen.


Tässä ensimmäisen työreissun tuotos. Aivotonta posotettavaa ja käsiä hellivää lankaa. Ei taatusti ihan nopeasti valmistuva tekele, mutta tällä ei ole deadlinea. Työkaveri ihastui lankaan ja malliin niin, että Huivileikki -kirja lähti heti lainaksi. Vihdoinkin melkein 20 vuoden jälkeen 2000 insinöörin joukosta löytyi toinenkin puikkojen heiluttaja! Ehkä avaruudessakin on sitten elämää?



Eilen vertaistukiryhmä kokoontui, ja saimme taas maailman parannettua ja tsemppiä syyskuisen arjen pyöritykseen. Siinä sivussa eteni pari sukkaparia ja villapaidan hiha, ideoimme omaa goPro -streamia ja juuri kortin saaneiden innokkaiden autokuskien valjastamista kolmen perheen ruokakauppareissujen tekoon. Siinä samalla tulisi päivän kuntosalikäyntikin kuitattua, kun roudaa 20 purkkia maitoa kaupan takanurkasta kassan kautta koteihin.

Ensi viikolla Kappa taas etenee, joten nyt on lähdettävä lataamaan jääkaappia valmiustilaan. Puhtaiden vaatteiden riittävyys on vielä tsekattava, 6 pyöritettyä koneellista ei vielä takaa että teinimonsterilla on puhtaita kalsareita. Eipä silti, neuvokas poika askarteli eräänä aamuna itselleen bokserit lyhyeksi jääneistä pitkistä kalsareista, kun "äiti ei ollut pessyt pyykkiä" = vaatteet eivät olleet tarpeeksi likaisia juostakseen itse sängyn alta pyykkikoppaan. Iloista syyskuun alkua teillekin!

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Ja lisää jalka-asioita

Esittelyvuorossa tourin ensimmäisen stagen sukat, Twist & turns. Näillä starttasin intoa puhkuen, ja huomasin resorit neulottuani että ensimmäiset ovat jo valmiita... Että siinä näyte meitsun nopeudesta. No en tosin startannut välittömästi ohjeen ilmestyttyä, olin silloin vielä töissä, jonka jälkeen toimitin logistisia velvollisuuksiani ympäri kaupunkia ja vasta illalla pääsin istumaan ja tavaamaan ohjetta. Selitystä tulee kuin suomalaisurheilijalla olympialaisissa...

Twist & turns, Regia 4-ply Kaffe Fasset, puikot n:o 2, koko S, 70 g

Kuvio oli helppo ja sen oppi ulkoa nopeasti. Senkun vain posotteli menemään. Sukille ei ollut vielä tehdessä ajateltu omistajaa, valitsin pienimmän koon ja arvelin näille aikanaan jalat löytyvän. 


Kuten sitten löytyikin. Sukkia kuvatessani totesin näiden sopivan minulle just eikä melkein. Mitä enemmän mallailin jalkojani kameralle, sitä mukavammilta sukat tuntuivat. Jos joku olisi sattunut yllättämään minut sinä helteisenä päivänä kun kuvasin koipiani villasukissa, olisi saattanut olla hyvät selitykset hakusassa. 

Mun sukat.


Vielä ennen viimeistä etappia virkkailin toisetkin Ruby-tossut valmiiksi, nämä syövät kivasti Tennesseen jämiä joita tuntuu riittävän ja riittävän.


Nyt on tour takanapäin, vielä yhdet sukat odottavat esittelyään. Hillitön startiitti puskee päälle, ja puikoilla onkin jo jotain aivan muuta. Haaveilen avustavani Korvatunturin joukkoja muutamalla pehmeällä paketilla, joihin kuvittelen tuhoavani hurjat määrät lankatynnyrini sisältöä. Kuvitelmissani joulukuussa tynnyri kumisee tyhjyyttään, korkeintaan pari yksinäistä lankakerää pyörii pohjalla ja etsii kaveria. Ehkä ei kuitenkaan tänä jouluna...

lauantai 6. elokuuta 2016

Lisää sukkia ja kukkia

Tourin stage 5 osui juuri päällekkäin rippijuhlien valmistelun kanssa, kesän kelit olivat ärsyttäneet hermovauriosäryn mukavaan iskuun ja kaiken kukkuraksi vietin vielä usean kesälomapäivän hammaslääkärin tuolissa. Olen öisin alkanut purra hampaitani yhteen ilmeisesti kipujen vuoksi, ja legot ovat ottaneet vähän siitä osumaa. Nyt olen jonossa yökiskojen tekoon, jotta hammasraukat säästyvät pahimmalta kiristelyltä.

Vitosetapin sukka olisi ollut mosaiikkineuletta, mulle uusi tuttavuus ja varmasti olisin normioloissa kokeillutkin, mutta nyt tuntui siltä että liika on liikaa. Jätin tämänkin etapin väliin, ja otin työn alle sukat n:o 2, jotka odottivat terien tekoa.

Tour stage 2, I remembered again. Drops Fabel, 78 g, puikot 2½.
Koko S

Ai että minä sitten tykkään palmikoista. Niiden kieputtelussa on jotain hypnoottista ja työ tuntuu etenevän kuin itsestään. Sukat tehtiin varresta aloittaen mikä ei ole ihan suosikkitapani, mutta tässä ei haitannut pätkääkään. Sen kuin vain posotteli menemään ja seurasi hyvinkirjoitettua ohjetta. Kantapää tehtiin hauskasti kiila/tiimalasisekoituksena (täysin valistumaton diagnoosi) ja kantapään jälkeen sukka tuntuikin valmistuvan hujauksessa.

Koska tein sukat koossa S, valitsin kärkiin lyhyemmän kaavion. Pidemmällä valinnalla sukista olisi tullut varmaankin toooodella pitkät ja kapeat. 


Lankavalinta ei ihan ollut paras mahdollinen tälle mallille, pienet runsaat palmikot tahtovat vähän hävitä langan kirjavuuteen. Mutta kun olin päättänyt tehdä toursukat täysin varastolangoista, tämä oli paras vaihtoehto tässä tilanteessa. Ja sädekehä loistaa pään päällä :D

Sukista tuli minulle liian suuret, mutta nämä menevätkin lahjapussiin koska ovat äitini jalkaan juuri sopivat niin kooltaan kuin väriltään. Fabel on edelleen yksi suosikkisukkalangoistani hinta-laatusuhteensa vuoksi. Kestävää, mukavaa kutoa ja värejä riittää. 

Sitten muutama kukkakuva loppuun. Daaliat avasivat muhkeat kukkansa vasta rippijuhlien jälkeen, ja kukkaloistoa on riittänyt jo kolmatta viikkoa. Olen talvettanut mukulat autotallissa turpeeseen upotettuna, ja yllättävän hyvin ovat säilyneet. Pientä hävikkiä on vuosittain, mutta sittenhän voi ostaa taas uusia mukuloita tilalle! Tämä kaktusdaalia on ilahduttanut lautasenkokoisilla kermanvalkoisilla kukillaan jo monta vuotta.



Talvella hamstraamani pelargonian pistokkaatkin ovat kasvaneet ja intoutuneet kukkimaan. Ehkä olisin voinut leikata näitä reippaammin niin olisivat haaroittuneet paremmin, mutta kukista olemme päässeet nauttimaan siitä huolimatta. Nyt pitäisikin keksiä miten tämä joukkio talvetetaan, kuistin hylly alkaa käymään auttamatta pieneksi. Tai sitten vain tuumailen niin pitkään että ensimmäiset yöpakkaset ratkaisevat ongelman puolestani.

Ensimmäinen työviikko on takana ja ensi viikolla alkavat koulut. Paluu normiarkeen tuntuu ihan mukavalta, vaikka luvassa onkin rankka talvi töiden suhteen. Illat alkavat jo hämärtyä ja ilma on viileää, ihana helpotus paahtavan helteen jälkeen. Koiratkin nauttivat taas kävelylenkeistä, poikkeuksena tosin Joe joka mieluiten viettäisi aikansa vedessä uiden. Viimeiset toursukat ovat puikoilla hyvää vauhtia valmistumassa, sitten pääsee startiitti valloilleen, sen lupaan!

maanantai 1. elokuuta 2016

Kesämuistoja loman lopuksi

Tänään oli ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä joka sujui nopeasti uusia projekteja suunnitellessa. Oli oikeastaan ihan mukava nähdä taas työkavereita ja luoda suuntaviivoja loppuvuodeksi. Tähän mielentilaan sopikin sitten pieni katsaus omaan pihaan, missä kesällä on lapio heilunut ja mistä jatketaan seuraavaksi.

Se toinen viime talvesta selviytynyt kärhö on intoutunut kukkiman upeasti uudessa tuessaan, se toinen selviytyjä puskee toisaalla vain lisää vihreää vartta. Istuttelin menetettyjen kärhöjen tilalle uusia, ja muutaman uuden vielä lisääkin. Nämä vaan ovat niin kauniita.


Eräs ikuisuusprojekti sai päätöksensä, kun ukkokulta naputteli cottage garden -penkin rajauksen loppuun. Tämä rajaus olkoon väliaikainen ratkaisu, mutta sain tyhjättyä kaksi kompostia ja kasan multaa uuteen penkkiin, ja nyt kurpitsat rehottavat voimakkaassa mullassa. Tynnyreihin kasvamaan laitetut krassit ja hajuherneet ovat sitkeästi taistelleet kirppoja vastaan, mutta kukinta taitaa jäädä tältä kesältä näkemättä.


Viime kesän urakkani "reuhurinteen kesyttäminen" näyttää nyt tältä: 

So far so good, tämä on pörriäisten ja perhosten lempipaikka -ja tykkään kovin itsekin. 

Tässä sitten vähän projektinalkua tuleville vuosille. Näkösuojaa naapurien tielle päin on jo laitettu alkuun mutta kasvua saanee odotella vielä muutaman vuoden. 

Kesäkuun puolessa välissä tasasimme ja hieman laajensimme uutta aluetta ja kylvimme nurmikon. Tänä kesänä ei ole tarvinnut huolehtia kylvöksen kastelusta...

Uuden alueen reunamalle kasattiin ylös nousseita kantoja ja juurakoita joiden päälle tyhjensin vielä neljä puutarhakompostikasaa. Tähän on muotoutumassa ruusukukkula, johon olisi tarkoitus vihdoin haudata vanhojen koiriemme tuhkat. Ensimmäisiä istutuksia on jo tehty: muutama ryhmäruusu, maanpeiteruusu, pari pionia ja neljä kärhöä. Tarkkaa suunnitelmaa en ole tehnyt, rajauksetkin vielä puuttuu, helleaalto puuttui peliin enkä ole kyennyt koskemaan lapioon kohta pariin viikkoon. Mutta eiköhän tämä tästä aikanaan valmistu. 

Viimeiset tour-sukat ovat nyt kantapäissä menossa, mielessä pyörii jo 1001 ideaa seuraavaksi aloitettavaksi työksi, joten startiittia on ilma sakeanaan. Syksyn kalenteri näyttää siltä, että minulla on oltava monenmoista kudinta: kevyttä matkakutomista, iso telkkarineule, jotain pientä välipalaa ettei ihan tylsisty, vähän työläämpi mutta kevyt kudin viikon työreissulle... 

Lauantaina oli lähellä etten kävellyt Kärkkäiseltä neljän Fabel-kerän kanssa ulos, mutta järki voitti kun pakotin itseni muistamaan paljonkos seiskapeikkoa oikein tynnyrissä majaileekaan. Eihän Fabel ja 7veikka ole ollenkaan sama asia, mutta taktiikka toimi ja palautin kerät hyllyyn. Olivat vielä ihan tylsät yksiväriset kerät eikä mitään erikoisjännää väriä. Lankojen sijaan ostin neidille kolme agilityestettä, mikä olikin kovin mieluinen tuliainen koiravahdille.

Aurinkoista elokuun alkua!

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Ruttutimantit, stage 3

Timantitko ovat tytön parhaita ystäviä? Ainakin rippijuhlien dagenefterissä vannoin tiukasti tiskikoneen nimiin, tuo uskollinen apuri pyöritti nurkumatta koneellisen toisensa jälkeen ja vähitellen keittiössä alkoi näkyä vapaata pöytätilaa. Tokihan timantit ovat kivoja, mutta tiskikone tuntui paljon paremmalta kaverilta.

Tourin kolmannella etapilla tehtiin timanttisukat. Sukkien ohje oli vähintäänkin mielenkiintoinen, ensin heräsi epäilys että Kalle Päätalon jäämistöistä on löydetty Kallen runoilema sukkaohje. Kun otti reippaasti puikot käteen ja alkoi kiltisti tehdä mitä ohjeessa käskettiin, sukkaa alkoi pukkaamaan ihan itsestään. Tierien kutominen oli koukuttavaa, ja sukka valmistui palasissa timantin muotoon.


Aloittelin sukkia juhannuslomamatkalla autossa, ja ennenkuin sain ohjeen rytmistä kiinni, tein ja purin ekaa tieriä muutamaankin kertaan. Ukkokulta kyseli huolestuneena onko tuollainen purkaminen normaalia, kamalaahan se olisi jos minä olisin maailman ainoa sukanpurkaja. Vakuuttelin pakittamisen kuuluvan tukevasti tähän genreen, ja jatkoin sitkeää puurtamista. 

Pientä harmitusta aiheutti oivallus, ettei näitä tehdäkään "kaksi yhtä aikaa" -tekniikalla, vaan joudun oikeasti tekemään kaksi erillistä sukkaa. Kun reissuun lähti vain yksi pyörö, en voinut edes ähertää näitä vuorovedolla. Yritin merkkailla ohjeeseen pahimpia mokiani jotta osaisin mokata toisenkin sukan suunnilleen samalla tavalla.  Ensimmäinen sukka valmistuttuaan oli omituisesti rutussa, mutta kyllä sen sukaksi tunnisti.

Lankana oli Väiskiä värissä ruska, ja oli oikein mukava tuttavuus. Tätä voisi käydä hakemassa lisääkin, kunhan lankatynnyrin kansi menee taas kiinni ilman päälle istumista.


Dimangisukat, Väiski 64 g, puikot 2½, koko S
Tour de Sock stage 3

Koska neljännen etapin sukiksi paljastui helmisukat joita en aikonutkaan tehdä, nitkuttelin nämä saman tien loppuun asti. Ei lähellekään etapin aikarajoja, mutta valmistuivatpa kuitenkin! Sukista tuli mulle jokseenkin sopivat, pientä modausta on havaittavissa kantapään kieppeillä ja sekavat muistiinpanot takasivat taatusti yksillölliset ja keskenään erilaiset sukat. Timanttien väleihin jäi paikoitellen japaninkokoisia reikiä, mutta tuokoot ne sukkiin sellaista pitsimäistä keveyttä ;)



Nämä jäävät siis omiin jalkoihin, testataan samalla Väiskin kulutuskestävyys. Kiva ohje, lanka korosti mukavasti kuviota ja väri on just niin mun mieleiseni. Lopputulos tukevasti plussan puolella.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Jämäilyä

Näköjään blogin kesätauko alkaa jo muodostua perinteeksi, olkoon sitten niin. Tässä blogihiljaisuutta pidellessä olen ollut mukana Tour de Sockissa lähinnä kannattajajäsenenä sekä osallistunut -myöskin matalalla profiililla- Ravelryn Lankalaatikon jämäilyyn.

Tourin alkamista odotellessani jämäilin ensin Miamin jäänteistä itselleni huivihattuja.
Huivihattu, 34 ja 39 g, puikot 3½, Novita Miami

Nämä herättivät heti päähäni ilmestyttyään välitöntä ihastusta perheen miesjäsenissä: "miks sä oot vetäny koirien ruokailuhupun päähäs?" -ukkokulta- . "Vähänks järkky tollane kuutiopää vaeltelee meiän pihalla luurit korvilla" -teinimonsteri-. Erittäin käyttökelpoinen päänsuojus pihatöihin, suojaa auringolta ja pitää hiukset pois silmiltä. Esteettiseen puoleen en ota kantaa, sillä en pihatöihin mennessäni pahemmin katsele peiliin. Ehkä pitäis?

Seuraavaksi aloin tuhoamaan Tennesseen jämiä. Hieman Dropsin Ruby -tossujen ohjetta modaten tein ensimmäiset versiot pinkki-valkoisena. Ihan näpäkät kotitossut.
Kotitossut Novita Tennessee, 68 g, koukku 3½.


Seuraavat tossut lähtivät liikkeelle valkoisina, ja ne valmistuivat kun skippasin kaksi Tourin etappia. Ovat vielä kuvaamatta ja taltioimatta projekteihin, joten niistä sitten tiedot aikanaan.

Kesän suurin ponnistus oli esikoisen rippijuhlat, joita vietimme sunnuntaina. Siivous aloitettiin klassisesti vaatehuoneesta, jossa kävi yksi juhlavieras: Juho 4 v. Varmasti osasi arvostaa tädin ponnistuksia vaatehuoneen järjestämiseksi. Tästä raivausprojekti lähti sitten laajenemaan, ja lähtöpassit saivat mm. meidän entisen kodin verhot (hillottu siis vuodesta 2007) jotka saivat neidon ensin puhkeamaan hillittömään tirskuntaan. Hoksattuaan että nämä ovat todellakin roikkuneet hänen kotinsa ikkunoiden peittona tunteeksi vaihtuikin syvä häpeä. Yritin selittää, että verhojen hankintavuonna 1999 muoti oli hieman toinen, ja verhot ovat olleet omana aikanaan ihan ok eikä yhtään nolot.

Täytyypä tässä loman kuluessa päivitellä tänne tour-sukkia, niitä on jo kaksi paria valmiina ja kolmas odottaa kärkeä. Viimeinen ohje julkaistaan huomenna, ja jos ohje on kiva, laitan sitten neljännenkin parin puikoille.