keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Tampereen messut


Tässä se on vuosi vierähtänyt, edellinen päivitys on tammikuulta Advent MKAL -huivin kuvia. Sitten iski ensin kuvausplääh kun en osaa mielestäni ottaa nättejä kuvia ja vähäinen valo toimi loistavasti tekosyynä olla ottamatta kameraa esiin.
Sitten iski tuotoskateus, kun kaikilla muilla oli hienoja taidokkaita neuleita (kekseliäästi kuvattuna) ja mulla vaan pukkas seiskaveikkasukkaa jämälangoista, rumia ja tylsiä kuin mitkä. Ei tehnyt edes mieli esitellä.
Kun olisi ollut luonnonvaloa ja vähän muutakin kuin perussukkaa esiteltävänä, kevät yllätti viherturaajan ja lapionvarsi houkutteli huomattavasti enemmän kuin se typerä kamera joka ei osaa ottaa kauniita kuvia. Siis kameran takaa ei löydy mitään vikaa...

Keskellä kauneinta kesää oli neulefestarit joissa kävin himoshoppaamassa 30 min verran ja osallistuin jälleen omaan tahtiini Tour de Sockiin, josta on nyt kahdet sukat valmiina, yhdet varsia vailla ja kolmet ei vaan napanneet. Enpä sitten blogannut näistäkään, kun en niistä seiskaveikoistakaan viitsinyt.
Syksy palautti viherturaajan sisätiloihin ja vei luonnonvalon, mikä ihana tekosyy jälleen olla tekemättä mitään. Syksyn mittaan huomasin, että aika moni on alkanut siirtymään blogista podcastaajaksi, ja blogit ovat hiljentyneet muutaman vuoden takaisesta hurjasti. Itse en koe luontevaksi äärimmäisen introverttina jutella kameralle, vaan jaan ajatuksiani mieluiten kirjoittamalla. Katselen kyllä podcasteja mielelläni aina kun on aikaa, varsinkin reissussa ne katkaisevat mukavasti pitkää työpäivää ja vievät ajatuksia vähän muualle.

Mutta nyt ajattelin marraskuun kunniaksi reipastua, ja laittaa lyhyttä raporttia Tampereen messureissusta. Saalis on tässä esiteltynä odottamassa avaamistaan, Succaplokin kerrosmitta unohtui ryhmäkuvasta.

Olin messuilemassa jo perjantaina neiti 13veen kanssa. Matkustimme junalla, ja hyppäsimme täpötäyteen messubussiin Stockan edestä. Neiti kierteli askartelukojuja ja minä vaanin lankoja, vaikka mitään en tarvinnut. Ekat langat sain kuitenkin "ihan ilmaiseksi", kun tein lehtitilauksen.


Ryhmäkuvassa vasemmalta: Teetee Pallas, Annie Yarn merino sock fingering, Primrose Yarn merino DK, Koukuttamon fingering merinosukkalanka  x 2, Handun merinosukkis fingering. 

Tapasin messuilla myös yhden työkaverini (sen ainoan jonka voin edes kuvitella tulevan tuonne messuilemaan!) ja eksyimme Taito Pirkanmaan kojulle ihastelemaan lamppuja ja himmeleitä. Melkein jo lähti tarvikepaketti matkaan, mutta juuri sitä omaa suosikkia ei enää löytynyt. Sen sijaan silmiin osui tarvikepaketit Pirkanmaan paikkakuntalapasiin, ja valikoimissa näytti olevan molempien vanhempieni kotipaikkakunnan lapaspaketit. Valitsin pitkän harkinnan jälkeen paketin äidin mukaan, sillä isän lapasissa oli puhtaita perusvärejä, äidillä vähän tällaisia murrettuja. Kun paketin mukana tuli myös opasvihko, pääsen tekemään molemmat -sitten kun inspiraatio iskee..
Pirkkalankaa Pirkanmaan paikkakuntalapasiin

Matkaseuralaiseni alkoi kitistä noin kahden aikaan, ja C-hallin katsomossa vietetyn jätskitauon jälkeen kävin vielä Lentävän Lapasen kojussa asioilla ennen kuin lähdettiin suunnistamaan kohti bussia. Messuilta tarttui myös muutama joululahjaksi menevä tuote, ja vaikka uskonkin ettei enoni tai hänen poikansa ole blogini aktiivisia seuraajia, jätän nämä lahjukset kuitenkin julkaisematta. Näin joulun alla kun tonttuja on kaikkialla, niin ei voi koskaan olla liian varovainen ;)

Ensi viikolla alkaa taas Heidi Alanderin Adventti MKAL, johon on jo ohje ostettuna ja langat valmiina!


maanantai 30. tammikuuta 2017

Vuoden viimeinen: Satakieli

Tätä huivia on jo näkynyt kaikkialla, mutta kirjaanpa kuitenkin muistiin oman huivini vaiheita.

Viime vuonna meinasi tulla pettymys, kun Missäneuloimmekerran -blogi ei enää järjestänytkään -ihan ymmärrettävästä syystä- "jo perinteistä" jämälankavillasukkajoulukalenteria. Siinä tuskassa surffailin Ravelryssa etsimässä uutta kivaa kalenteria, sillä jotenkinhan tätä perinnettä halusi jatkaa. Titityyn sivuilla mainostettiin Heidi Alanderin Satakieli KAL:ia, ja johan nappas! Heidi Alander ja huivi, ei voi tulla kuin hyvää jälkeä. Tampereen messureissulla marssin suoraan Titityyn stagelle ja valikoin huolellisesti omat Tukuwoolini:

Niin, miksi niitä olisikaan kannattanut ostaa tuosta reilun kilometrin päästä työpaikaltani? Sitten jännitettiin ohjeen ilmestymistä, kerin langat ja päätin värijärjestyksen A:n, B:n ja C:n osalta ihan viime tipassa, ja sitten saikin vain posottaa.

Ohje ilmestyi joka toinen päivä, ja aluksi pysyin työreissuista huolimatta hyvin tahdissa. Kaksi päivää oli sopivan rauhallinen etenemä, jos ei ekana päivänä ihan ehtinyt niin toisena päivänä pääsi hyvin ajan tasalle. Kunnes seitsemännen vihjeen kohdalla reissut ja muu elämä laittoi tämän muutamaksi päiväksi sivuun, mutta eihän se sieltä minnekään karannut.

Ohje oli selkeästi kirjoitettu, rentoa posoteltavaa aina-oikeaa. Rytmiä katkaisi vaaleat pitsiosiot, jotka kevensivät huivin ilmettä mukavasti. Lankana Tuku on todella miellyttävää, hieman karheaa mutta lämmintä ja helppoa kutoa. Tätä täytyy kokeilla myös sukkalankana.

Satakieli, Tukuwool, 174 g 

Huivi valmistui joulun jälkeen, tein reunaan picot -päättelyn mutten pingottanut sitä voimakkaasti esiin. Muuten pingotin huivin niin, että sain pitsin aukeamaan kauniisti. Huivista tuli iso ja lämmin, värejä mietin ensin että vitsi mitkä mummon alushousut tästä tulikaan, mutta valmiina huivina tykkäänkin kovasti.


Heidi Alander ja huivi = hyvää jälkeä, m.o.t.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Kappa

Minä, päivänvalo ja kamera olemme tähän aikaan vuodesta kovin harvoin samaan aikaan kotona. Kamera täällä kyllä majailee vuorokauden ympäri, mutta minä ja päivänvalo tapaamme valitettavan harvoin. Niinpä kuvien ottaminen on jäänyt ja jäänyt, odottamaan aikaa parempaa. Tai sitten on ollut tyytyminen hämäriin räpsyihin, joista käy jotakuinkin ilmi onko kyseessä pipa vai lapanen, ja väri onkin sitten mielikuvituksen varassa.

Kappa hyppäsi syksyllä puikoilleni työmatkaneuleeksi. Erinomaista posoteltavaa istuessa autossa tai junassa, etenee huomaamatta silmukka kerrallaan ja työn voi jättää kesken juuri sillä hetkellä kuin tarve on.

Kappa, Luohittaren Luolan Ilmatar, 3 vyyhtiä. Puikot 3,00 mm.

Lanka oli hankittu vuosi sitten joululahjaksi saamallani lahjakortilla lähilankakaupasta, ja värit vähän yllättivät itsenikin. Sininen ei ole koskaan ollut mun juttu, mutta oranssi sen sijaan kyllä. Ajatus yhdistää Ruoste ja Valaan laulu Kapaksi tuntui ensin vieraalta, mutta Ruosteen oranssi vangitsi, ja teki valinnan lopulta helpoksi.


Koska olen mallinmitoissa ainoastaan painoni puolesta, päätin tehdä Kappaan pituutta vain kolmen vyyhdin verran. Ajatus ylipitkästä putkulasta ahdisti, ja näin jo itseni kompuroimassa Kappaan, tukehtuvani raskaaseen villakasaan kaulallani ja rimpuilemassa käsiä vapaaksi helman alta. Pituudesta tuli minulle juuri sopiva, ja Kappa laskeutuu kauniisti hartioille, ei valu, ei kiristä vaan on juuri sopivan kokoinen. 


Valinta toki aikaansai sen että minun Kappaani ei voi käyttää huivin tapaan, mutta tämä ei harmita lainkaan. Mutta se lanka. Parasta terapiaa karheille ja kipeille käsille. Ihanan pehmeää, sileää, lämmintä, ja ne värit! Raidoittuvassa Ruosteessa värit liukuivat pehmeästi poltetusta oranssista syvään petrooliin ja takaisin, ja puikkoja heilutti oikein vimmassa, että pääsi nauttimaan värien vaihtelusta. Valaan laulun petroolin sävy syveni ja vaaleni vuorotellen, ja vaikka ikinä en ole valaan laulua kuullut, voin täysin kuvitella että se on juuri tällaista.

Tästä tuli suosikkini välittömästi valmistuttuaan, ja on ollut jo kovassa käytössä. En pidä lainkaan mahdottomana ajatuksena että jonain päivänä minulla olisi toinenkin Kappa. Ja ehkä kolmas. Eikä se kutominen tuntunut ollenkaan työläältä tai pitkästyttävältä tällä lankavalinnalla. Suosittelen!

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Varastosta villapaita, osa 1

Olen ikuinen innostuja ja rakastan haasteita. Niinpä Ravelryn KAListelumaailma on saanut minusta vakio-osallistujan mitä ihmeellisimpiin KALeihin, ja mitä omituisempi tai mysteerimpi, sen parempi.

Loppuvuodesta Lankalaatikossa starttasi "Varastosta villapaita" KAL, tuttavallisemmin VarViKAL jossa ideana on kutoa vihdoinkin varastoista pois ne lukuisat sinne lankojen muodossa hillotut villapaidat, takit, tunikat... Arvatkaapa vain kuka oli ensimmäisenä osallistujien joukossa? Materiaalia riittää, ja tässä on kiva yllyke pyöräyttää villapaitatehdas käyntiin. Jaa minäkö optimisti?

Tytär haaveili samaan aikaan villapaidasta, ja kaikki hänen esittelemänsä akryylinitkutteet eivät todellakaan läpäisseet äidin tiukkaa seulaa, ja tulipa taas lausuttua ne kuolemattomat sanat "tämmöisiä ei kannata ostaa, minä teen sulle paidan". Tytär esitteli netistä "simppeliä Suria" ja taas äidin ääni kuului sanovan "ei kyllä noin kalliista langasta, kun kasvat kuin pavunvarsi ja jää heti pieneksi (eikä vielä mahdu äidille). Minun varastosta löytyy Rosea varmasti sopiva määrä".


Melimiehenkummitytönpaita  kalastajanvaimon ohjetta mukaillen,
Novita Rose, puikot 5 mm, 154 g

Ja kun sitä Rosea ei ihan ollutkaan yhtä väriä varmasti tarpeeksi, tytär sai valita raitavärin samaisista Rose-varastoista. Hän myös suunnitteli raidoituksen ja mittojen oton jälkeen äiti posotti suoraa putkea aloittaen valkoisesta helman resorista. Kyllä, resori oli alun perin valkoinen. Näin saatiin korkattua ensimmäinen työ VarViKALiin.



Laiskimus-äiti päätti minimoida saumojen ompelun, ja silmukoi olkasaumat vartaloputkulan valmistuttua. Hihojen silmukat sai kätevästi poimittua näin muodostuneista hiha-aukoista, ja kas, neulaa ei tarvinnut kuin päättelyyn. Kun paita valmistui, tytär kiskoi helmaa alaspäin ja näytti myrtyneeltä, samoin äiti. Paita olikin liian lyhyt.

Oliko pavunvarsi venynyt paidan teon aikana -noin 3 viikkoa- todellakin viitisen senttiä, oliko äidille sattunut mittavirhe, vai oliko paita ajateltu oikeasti noin lyhyeksi? Äidin säästeliään lankavalinnan ja nerokkaan toteutuksen vuoksi pituuden jatkaminen olikin mutkikkaampi juttu, Rose ei oikein purkaannu ilman saksia. Pienen Ravelry-konsultaation jälkeen räätäli päätti jatkaa paitaa helmasta, eri värillä, vähän eri joustimella poimien silmukat luontireunasta. Jäihän siihen epäjatkuvuuskohta ja tuollainen värikummallisus helmaan, mutta paita tuli valmiiksi ja saatiin kuvattua omistajansa päällä. Sen koommin en ole tätä paitaa nähnyt.







sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Perinteinen vuosikatsaus ja uusia suunnitelmia

Viime vuoden alussa totesin olevani 6626 g:n stashin omistaja, kun tynnyreitäni tuli täyttämään pari kiloa lampaanvillaa. Kaunis tarkoitukseni oli keskittyä vain näiden kerien käyttöön mutta kuinkas kävikään. Heti tammikuussa tuli tarve kotiuttaa 750 g lankaa että lapsikulta saa villapaidan.

Koska omasta stashistani suurin osa on erinäisiä hajakeriä tai niiden jäänteitä, ilmottauduin Kaheleiden suureenpieneensukkalapashaasteeseen. Siinä paalutin tavoitteitani näin:

En osta uutta lankaa tätä tempausta varten. Jos saan lankaa, niin sehän on ihan eri asia! No teknisesti ottaen en tainnut ostaa lankaa juuri tähän liittyviin sukkiin tai lapasiin...
  • ainakin yksi kirjoneule (tätä olen karttanut kuin ruttoa) Taimitarhan kukkasukat tehty!
  • ainakin yhdet sukat ja lapaset itselle No ne kukkasukat plus parit TdS -sukat. Lapaset lähti kaikki kiertoon.
  • ainakin yhdet polvisukat No ne kukkasukat. On tämä jo noloa.
  • ainakin yhdet sukat uudella ohjeella Voi vaikka kuinka ja paljon, neljä TdS -sukkaa ja pari muuta päälle.
  • Lukumääräisesti sukkia, lapasia, kämmekkäitä sun muita raajanpeittoasioita saa tulla niin paljon kuin on tullakseen. Onneksi olin reilulla päällä, 9 sukat ja 4 lapaset tuli.

    Sain lankavarastoa vajutettua rapiat 4 kg, mutta kun ostokset oli reilut 3 kiloa ja siivotessa lankakeriä tuntui löytyvän mitä ihmeellisimmistä nurkista, kokonaissaldo jäi lopulta vain 230 g miinukselle. Mutta väheni siis kuitenkin! Tässä kyseenalainen kunniataulukkoni vuodelta 2016:

    Stash vuoden alussa  6626 g
    kudoin  4205 g
    ostin lisää  3360 g
    tehtyjä töitä 29 kpl
    suurin yksittäinen työ 700 g kassi
    pienin yksittäinen työ  34 g pipa
    eniten lankaa rohmusin  1400 g marraskuu
    eniten lankaa kulutin   989 g maaliskuussa
    vähiten valmista syntyi  0 g huhti- kesä- ja syyskuussa
    lankaa ei hypännyt ostoskoriini helmi-, huhti-, kesä-, heinä-, elo-, loka-, ja joulukuussa
    lankavarastoni pieneni  230 g

    Eli näin ollaan taas takaisin lähtöpisteessä. Stashin sisältö on hienokseltaan muuttunut mukavimpiin lankoihin päin, mutta ne samat peikot majailee edelleen tynnyrin uumenissa. Yksi sukkalapashaaste ei riittänyt kuin vähän rajoittamaan peikkojen lisääntymistä, sen voin kyllä todeta että yhtään uutta seiskapeikkokerää ei meille muuttanut vuonna 2016.

    Tälle vuodelle on siis otettava käyttöön vähän järeämmät aseet. Lampaanvilloja ajatellen ilmottauduin jo loppuvuodesta Lankalaatikon Varastosta Villapaita -KALiin.

    Niinikään Lankalaatikon "tavotteita vuodelle 2017" -ketjuun kävin julistamassa seuraavaa:
    • Stash jälleen mahduttava yhteen koiranruokatynnyriin ilman vippaskonsteja
    • Varastosta villapaita KAL:iin syntyy vielä ainakin kaksi villistä
    • Ällerölangan hävitys jatkuu, tilalle saa ostaa vain kivaa sukkalankaa jos on ihan pakko.
    • Tiukka katse myös käsityökirjoihin ja -lehtiin: teenkö ihan oikeasti jättivillapaitoja vuoden 1995 Novitasta?
    Samaa linjaa sivuten Mummoissa mukana 17 in 2017 KAL:

    17 projektia varastoiduista ohjeista. Joko Ravelry, kirja, lehti tai printti, joka on hillottu tähän huusholliin ennen 1.1.2017. Toiveena siinä sivussa vähentää ainakin lehtien määrää.


    Ja onnistuminen peikkojahdissa varmistetaan vielä Lankalaatikon Tilantekijöissä seuraavalla julistuksella:
    Minäkin liityn pussihaasteeseen, kohteena stashin ongelmanuoret eli pimeydessä partenogeneettisesti lisääntyvät seiskaveikat. Edes viime vuonna tekemäni uudenvuodenlupaus olla ostamatta veikkaa ei auttanut, sitä tuntui löytyvän joka laatikosta jonka veti auki ja penkaisi vähän syvemmältä.
    Nyt olen kaivellut tynnyrin pohjalta kaikki veikkapallerot kahteen pieneen paperikassiin olkkariin pianon päälle, yhteensä noin 800 g. Siinä ne ovat jatkuvan silmälläpidon alla, ja jalostuvat räpylänlämmittimiksi kerä kerrallaan. Suurin osa langasta on todella sekalaisia jämiä. Lisään pussiin vielä loput vastaavan vahvuiset villajämät, neuloutuvat sitten vaikka sukanvarsiin.
    Visio on kirkas ja laadittu strategia aukoton. Se on siis yhtä kalistelua tämä vuosi, ja johan on ihme jos vielä ensivuonnakin pitää istua lankatynnyrin kannen päällä ;D

    lauantai 31. joulukuuta 2016

    Loppuvuoden lahjapläjäys

    Loppuvuodesta ei ole oikein tullut päivitettyä blogia, yhtenä syynä ovat olleet suurena salaisuutena valmistuneet lahjat. Tuin kutomossa Ravelryn puolella järjestettiin yhteistyössä Kiukkulinnun kanssa Lahjat ajoissa KAL. Sen innoittamana päätin minäkin lahjoa läheisiäni pehmeillä paketeilla normaalia enemmän. Olen lahjonut vain harvoja ja valittuja joiden arvelen oikeasti ilahtuvan jostain omin kätösin pakerretusta, ja hieman myös ymmärtävän että pieninkään työ ei ihan haukottelemalla valmistu. Eli lahjan takana on oikeasti aikaa ja ajatusta.

    Tähän ryhmään ei luonnollisestikaan kuulu suosikkilahjottavani veljenpojat eli pikkujäbät. He saavat luvan ilahtua tädin pehmeistä paketeista tai olla ilahtumatta, heille on vain niin kiva tehdä pikkuisia juttuja. Villapaidat olenkin jo esitellyt aikaisemmin, ja partavesipaketista tuunattuun lahjarasiaan meni auto- ja traktoripiparimuottien mukaan heijastavat lapaset. Lanka löytyi lipaston kätköistä kesällä siivotessa, tästä piti aikaisemmin tehdä neidille lapaset tai säärystimet mutta tiettyjen seurasiirtojen jälkeen vihreä on passé, eikä neiti kestänyt ajatusta mistään vihreästä. Kerästä sai juuri kahdet pienet lapaset.
    Lapaset 2-4 v ja 5-7 v, yht 100g. Puikot 5.

    Lisää lapasia syntyi lämmittämään mummojen käsiä, ensin punasävyiset omalle äidille ja sitten sinisävyiset anopille. Oma tuttu malli seiskaveikan ja Rose mohairin yhdistelmästä vitosen puikolla.

     
    Lapaset mummoille, 73 g ja  105 g

    Joulukuun pimeä päivä käänsi punaisen oranssiksi ja toisaalta korosti sinisten lapasten värejä, oikeasti tummansininen mohair tekee värien vaihtelun paljon utuisammaksi.

    Ukkokullan ilmeet olisi pitänyt saada ikuistettua, kun joulupukki toi hänelle ison lieriönmuotoisen rasian. Rasiasta löytyi paitsi muutama suklaakonvehti, myös pipoja.

    Syksyllä sain palautetta, että ei ole oikein sellaisia kivoja pipoja joita olisi mukava pitää. Ja ammoin tekemäni cousteau -tyylinen pipa seiskaveikasta kutitti kamalasti, yllätys yllätys... Niinpä päätin tehdä hänelle pipon joka ei kutita. Ensin sraptastic hatiin kaikki Cascade Heritagen jämät edellisvuoden Tardis-sukista, harmaa Tuulen tytär loppuun viime vuoden huivimysteeristä ja loppuun messuilta ostettua Dropsin  merinoa.

    Seuraavaksi kaivoin itse värjäämiäni Wooleja, ja aloin tehdä vihreästä (pujo + vihtrilli) Exeteria. Resorin jälkeen aloin epäillä langan riittävyyttä, ja kaivoin toisen, vaaleamman vihreän Woolin (lehtokuusama???) jolla raidoitin pipon loppuosan. Vähän camo-henkinen väritys, mutta ihan kiva.

    Exeter, 64 g

    Kun kerran oli vauhtiin päästy, ja edessä oli kolmen päivän työreissu joka vaati kipeästi matkakudinta, kaivoin tynnyrin pohjalta pojan paidasta jääneet Big Merinot ja niille pari ohjetta. Ensin valmistui Skyping beanie, jossa on kiva ribbikuvio


    ja lopuksi Basic hat, ihan tavis, lörpähkö pipa. Voi myös käyttää resori käännettynä beaniena. Tämä kuluttikin onnistuneesti Big Merinon loppuun viimeistä metriä myöten.

    Basic hat, 74 g. 

    Tässä sivussa tein myös Satakieli -MKAL kalenterihuivia joka parhaillaan odottaa kuvausta. Pari työtä on myös blogaamatta viime loppusyksystä, mutta ne jäävät nyt ensi vuoteen. Muu perhe on parhaillaan rakettiostoksilla, lapsosille pitäisi myös saada luistimia ja monoja entisten kutistuneiden tilalle. Saapa nähdä mistä esikon siroon nelikutoseen löytyy monot?

    Huomenna on taas perinteisen lankainventaarion vuoro, olen jo tilinpäätöstä laskeskellut ja marraskuun pyrähdys kässämessuilla ei ollutkaan ihan niin tuhoisa saldolle kuin olin pelännyt. Toisaalta joulukuun raivokas lahjaneulonta vajensi stashia miltei puoli kiloa. Ajatus jo laukkaa seuraavissa töissä, inspiraatiota antaa joulupukin tuoma Veera Välimäen Lankaleikki -kirja. Kuinkas osasinkaan sellaisen tilata itselleni Adlibrikselta;)

    Räiskyvää, mutta turvallista vuodenvaihdetta, palataan taas ensi vuonna puikkoihin!

    maanantai 21. marraskuuta 2016

    Saaliin esittely, ei heikkohermoisille

    Onkohan mitään tilannetta missä en olisi hehkuttanut lähteväni Tampereelle kässämessuille? Ei tule ihan heti mieleen. Lähdin reissuun reppu selässä varautuneena vallattomaan lankashoppailuun, minä, joka inhoan shoppailua. Mutta langat ovat ihan eri juttu. Seuraavana päivänä saalis odotti purkajaansa monenmoisessa pussissa:

    Ukkokulta heitti minut aamulla junalle töihin mennessään, ja viimeiset viisi minuuttia jännitin näkisinkö junan vain kiihdyttävän meidän ohi Hannikaisenkadun liikennevaloissa jumitellessamme. Ei onneksi. Repussa oli matkakutimen lisäksi printattu A- ja C-hallien kartat, johon olin värittänyt mielenkiintoisia lankakojuja. Strategia oli selkeä: ensin Titityyhyn ostamaan langat AdventtiMKALiin, ja siitä sitten reippaalla askelella eteenpäin. Aikani Tukuwooleja taikinoituani päädyin varsin maltilliseen värikomboon, juuri niissä kanervansävyissä joita olin ajatellutkin.


    Survoin Tukut reppuun ja katse kiinnittyi jo seuraavaan lankakojuun, jossa käteni asettelivat Teeteen sukkalankoja neljä kympillä -tarjoukseen. Kunnes huomasin että nurkan takaa samoja lankoja saa ihan ilmaiseksi, kun vaan tilaa lehden ;) Sieltäpä kotiutui kaksi harmaata haltia ja vähän muuta kaupantekijäistä päälle.

    Suunnatessani kohti Taitopirkanmaan standia ostin tädin pikkunaskaleille piparimuotit ja sitten teroitin kyynerpäät jotta pääsin tunkeutumaan Taitopirkanmaan kojulle. Siellä oli nääs muutama muukin innokas. Olin jo pitkään haaveillut Roosa nauha sukkalangasta, ja täältä löytyi valmiita paketteja ohjekuvastoineen. Valikoin pinkki-harmaa -sävyisen setin jossa oli mielenkiintoisin sukkakuvasto mukana, ja päätin etsiä käsiini Lentävän Lapasen.


    Lentävästä Lapasesta haaveilin hakevani Handun sukkalankaa, pidän kovasti Ilun värjäyksistä ja halusin kokeilla nyt sukkalankaa. Raaskinko koskaan tästä aurinkoisesta oranssista tehdä sukkia jää nähtäväksi, mutta pehmoisena lankana sopii moneen eri tarkoitukseen.


    Kontatessani sukkalankalaatikolla näkökentässä loimotti jotain muuta värikästä: Malabrigo Sockia. Nyt kiukuttaa tämä marraskuun harmaus ja sateinen keli, värien tallettuminen kennolle oikein on näköjään täysin mahdotonta minun taidoillani. Ravelry Red on upean syvän punainen ja Turner on tumman oliivinvihreä, eikä tälläiset joulunpunainen ja kakanruskea kuten kuvassa. Pöh.


    Alkoi olla jo nälkä, ravintolaan siirtymistaipaleella hamsteroin vielä yhden kimaltavan turkoosin Sukkapuffan. Ei siis harmaan, vaikka kuvassa siltä näyttää.


    Ruokaillessa päätin tehdä pienen väli-inventaarion ostoksistani. Totesin onnistuneeni ihq-hamstrauksessa odotusten mukaisesti, paljon yksittäisiä vyyhtejä joten listasin hakuun vielä kaksi harmaata fingeringiä väri-iloa tasaamaan. Muistilistalta nousi myös sport/DK-vahvuinen merino pipatehtailua ajatellen ja päätin myös etten kanna täältä "tavissukkalankaa", vaikka Regiaa, Opalia ja Alizea näkyikin useassa nipputarjouksessa. Novitan nurkkaan oli niin järjetön tungos, että totesin parhaimmaksi kiertää sen kaukaa. Kuulin että perjantaina jonotusajat Novitan kassalle oli jopa 40 min.

    Jos ensimmäisen kierroksen vedinkin täsmäiskuina kojulta kojulle, toiseen otin taktiikaksi järjestelmällisen siirtymisen hallien pitkittäissuunnassa. Opiskeluajoilta tutun oululaisen Nappi-Kikan Drops Alpaca -tarjous veti puoleensa ostoslistasta huolimatta, ja meille lähti tällainen nelikko odottamaan käyttötarkoitustaan. Still lightiin on langat varastossa, mutta nämä on hyväksi todettu lapasenlämmikkeenä. Käyttöön tulee.


    Tapion kaupasta kävin valikoimassa kolmikon Baby Merinoa, josta yksi korkattiin jo kotimatkalla scraptastic hatin jatkoksi. Ei siis ollenkaan turha ostos.


    Sen Oikean Harmaan valinta vaatikin hallien järjestelmällisen haravoinnin, ja tätä kaksikkoa olinkin jo käpälöinyt ennen ruokailua. Kakkoskierroksella nämä huutelivat edelleen Vanja Sean pöydältä, ja vaikka siellä olikin aivan huikeita värejä ihan muuta lankaa, kävin päivän päätteeksi hakemassa nämä mukaani. Schoppel Wollen merinoa, ja harmaana päivänä värikin on kutakuinkin oikean harmaa.

    Täydellinen päivä, vaikka junat olivatkin myöhässä ja tihkutti vettä. Tässä vielä vyyhtien väri-iloittelua, vain kaksi samanlaista, kaikki sateenkaaren värit ja monta eri lankaa. Eikös jotain tällaista ollutkin suunnitelmissa?


    Narikkajonossa kuulin jonkun arvuuttelevan, kuinka monta prosenttia hallien tarjonnasta menee oikeasti käyttöön asti. Epäili prosentin olevan aika pieni. Katselin ostoksiani tyytyväisenä ja vastasin mielessäni: 100%.