torstai 11. helmikuuta 2016

Ciabatta

Harvoin on teinimonsteri ollut näin kiinnostunut mitä äidin puikoilla oikein onkaan, ja vieläpä hoputtanut äitikultaa kutimensa ääreen. Tällainen ihme on nyt nähty sen jälkeen, kun tammikuun 15. päivä loin silmukat villapaitaan.

Lapsi pyysi äitiä tekemään "sellasen siistin villapaidan", ja mallia sitten metsästettiin yhteistuumin Ravelrysta. Vinkkinä oli "sellanen kun se vanha vihree mut ilman huppua" eli osasin etsiä paksuille langoille tehtyä ihan simppeliä paitaa. Malli löytyikin nopeasti, Ciabatta, mutta lanka olikin sitten pitemmissä kantimissa. Joku oli tehnyt vastaavan paidan Dropsin Big Merinosta, joten sitä sitten lähdettiin metsästämään. Ihan tuli ikävä Poppelia, josta langan olisi saanut silloin joskus... nyt ei auttanut kuin tilata Tapiolta, ja poika oli vieressä varmistamassa ettei vaan äiti naksuttele vähän ylimääräisiäkin keriä.

Tiistaina Ciabatta näki viimein päivänvalon. Äiti on hieman piilotellut paitaan kasvunvaraa, sillä monsteri on venynyt mittaa puolessa vuodessa yli 10 cm eikä tahti näytä juuri hiipuvan. Ylhäältä alas yhtenä kappaleena neulottuna tätä on myös helppo tarvittaessa pidentää.

Ciabatta, koko 44, puikot 5, 4½ ja 4. Drops Big Merino 611 g

Paidan onnellinen omistaja oli yhteistyökykyisellä tuulella, ja suostui miesmalliksi todistekuviin - tosin sillä ehdolla että äiti kuulustelee fyken koealuetta ja saksan sanoja. Helppo diili, sillä niin olisin tehnyt joka tapauksessa :-) Monsteri osaa vielä kehua kuinka paljon paremmin äiti osaa selittää fyken asiat kuin ope, niin kuulustelijan motivaatiokin säilyy korkeana.


Tämän vuoden ensimmäinen käsityö on siis valmis, ja taannoisen startiitin jäljiltä hyviä aihioita on jonoksi asti odottamassa tekijäänsä. Mysteerihuivi on nyt puolessa välissä, ja näyttää kyllä siltä, että joudun ottamaan työhön toisen värin jotta lanka riittää. Saas nähdä mitä huivista tulee, mutta se kai näissä mysteereissä on vähän tarkoituksenakin! 

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kevään tuoksua

Tänä aamuna koiralenkillä se tuntui ensimmäisen kerran: kevään tuoksu. Sellainen jännä märkä, mutta raikas. Vähän kuin märkä koira tai hyväntuoksuinen komposti (joo, märkä koira ei aina tuoksu hyvälle... saati komposti) vaikea selittää, mutta minulle tuo tuoksu edustaa kevättä.



Yöllä oli satanut märkää lunta, ja aamupalan jälkeen pääsin herättämään teinimonsteria lumitöihin. Otimme koirat mukaan nauttimaan lumesta, mutta Hartsa hävisi jo ennenkuin saimme kolan ja lapiot esille. Naapurin viehkeät suomenpystisneidit haukkuivat täyttä päätä, ja arvelin Hartsan, tuon omasta mielestään Skellefteån lahjan Suomen neitokoirille, lähteneen naisiin. Manailin jo mielessäni että nyt sinetöit kohtalosi, pallit lähtee ennenkuin eläinlääkäriä ehditään edes varata ja hain remmin lähteäkseni noutamaan innokasta sulhoa.

Olin jo matkalla kun poika soitti löytäneensä Hartsan, se oli jumissa lautataapelin alla ja vingahteli hädissään. Kahteen pekkaan kaivoimme pelastusreittiä lautakasan alle ja rauhoteltiin koiraa. Vihdoin pääsin näkemään koiran, se oli mönkinyt lautakasan alla melkein toiseen päähän asti kunnes reitin oli katkaissut kuormalava. Koira vinkui ja haukahteli kimeästi, enkä vielä osannut sanoa oliko se satuttanut itsensä tai pystyikö liikkumaan. Houkuttelimme Harrya kaivamallemme pelastustunnelille, mutta koira tuijotti vain eteenpäin ja vinkui.

Samassa näin kun jotain vilahti kuormalavan raossa, ja Harry yritti syöksähtää perään. Purskahdin nauruun, meidän suurriistan metsästäjä oli mönkinyt varmaan hiiren tai naapurin kissan perässä lautakasan alle, ja vinkui raivoissaan kun ei päässyt enää eteenpäin. Sain napattua kaulapannasta kiinni ja kiskoimme pojan kanssa vastaanharaavan koiran maankamaralle. Harry yritti heti livahtaa takaisin, mutta saimme remmin kiinnitettyä ja likainen -mutta erittäin kunnossa oleva - koira pääsi kylpyyn.


Lupausta keväästä piti saada vähän sisällekin, ensimmäiset esikot olivat tulleet kauppaan ja mikäs on varmempi kevään merkki kuin tulppaanit ja esikot. Tästä se lähtee!

Ensimmäinen 16 in 2016 -haasteen raivauskohteesta on valmistunut, "mutsin laniluola". Sain vanhan läppärimme nyt ihan omaan käyttöön, eikä tarvi enää sovitella nettiaikaa muiden kanssa. Langaton printtaus ei vielä toimi, mutta piankos sitä kipaisee läppäri kainalossa alakertaan printterin piuhojen äärelle. Kuvassa näkyy myös toinen raivauskohde, kirjanpito, jolle nyt on siis järjestynyt kunnon paikka. Käden ulottuvilla on myös lanka- ja wip-tynnyrit, puikot sekä jämälankapurkki. 




Seuraavaa haastetta kohti mennään, mutta ensin pitäisi saada valmiiksi pojan villapaita. Kaino toive oli "huomiseks", joten nyt ei auta naputella yhtään enempää. Mitäpä ei äiti lastensa eteen tekisi?