sunnuntai 21. elokuuta 2016

Ja lisää jalka-asioita

Esittelyvuorossa tourin ensimmäisen stagen sukat, Twist & turns. Näillä starttasin intoa puhkuen, ja huomasin resorit neulottuani että ensimmäiset ovat jo valmiita... Että siinä näyte meitsun nopeudesta. No en tosin startannut välittömästi ohjeen ilmestyttyä, olin silloin vielä töissä, jonka jälkeen toimitin logistisia velvollisuuksiani ympäri kaupunkia ja vasta illalla pääsin istumaan ja tavaamaan ohjetta. Selitystä tulee kuin suomalaisurheilijalla olympialaisissa...

Twist & turns, Regia 4-ply Kaffe Fasset, puikot n:o 2, koko S, 70 g

Kuvio oli helppo ja sen oppi ulkoa nopeasti. Senkun vain posotteli menemään. Sukille ei ollut vielä tehdessä ajateltu omistajaa, valitsin pienimmän koon ja arvelin näille aikanaan jalat löytyvän. 


Kuten sitten löytyikin. Sukkia kuvatessani totesin näiden sopivan minulle just eikä melkein. Mitä enemmän mallailin jalkojani kameralle, sitä mukavammilta sukat tuntuivat. Jos joku olisi sattunut yllättämään minut sinä helteisenä päivänä kun kuvasin koipiani villasukissa, olisi saattanut olla hyvät selitykset hakusassa. 

Mun sukat.


Vielä ennen viimeistä etappia virkkailin toisetkin Ruby-tossut valmiiksi, nämä syövät kivasti Tennesseen jämiä joita tuntuu riittävän ja riittävän.


Nyt on tour takanapäin, vielä yhdet sukat odottavat esittelyään. Hillitön startiitti puskee päälle, ja puikoilla onkin jo jotain aivan muuta. Haaveilen avustavani Korvatunturin joukkoja muutamalla pehmeällä paketilla, joihin kuvittelen tuhoavani hurjat määrät lankatynnyrini sisältöä. Kuvitelmissani joulukuussa tynnyri kumisee tyhjyyttään, korkeintaan pari yksinäistä lankakerää pyörii pohjalla ja etsii kaveria. Ehkä ei kuitenkaan tänä jouluna...

2 kommenttia:

  1. Jälleen ihanat tourin sukat!

    Juuri nyt onkin oikea aika suunnitella korvatunturin joukkojen avustamista pehmeillä paketeilla, joulun alla on muutakin tekemistä.

    Startiitin uhkaa on täälläkin ilmassa, yritän silti olla päästämättä puikoille keskeneräisiksi kahta työtä enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kovin on pientä mun väkästely mutta onpahan sitäkin suuremmat suunnitelmat :D
      Startiitti pyyhkäisi juuri tänne, ja nyt on taas vilinää puikoilla. Ehkä ehdin laittamaan pientä raporttia vielä tällä viikolla.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.