torstai 1. tammikuuta 2015

Jo perinteeksi tullut tilinpäätös

Räiskyvää Uutta Vuotta kaikille! Vuosi vaihtui tuttuun tapaan rakettien paukkeessa, tänä vuonna vähän jännitettiin Joen puolesta mutta turhaan: ei ole ainakaan paukkuarka, hyvää metsästyskoira-ainesta siis!

Wienin philharmonikoiden säestyksellä laitan taas perinteiseen tapaan nippuun lankaisan vuoden 2014. Edellisenä vuonna lankavarasto lihoi ihan huomaamatta 2 kiloa, joten nyt oli tavoitteena saada langat mahtumaan yhteen koiranruokatynnyriin. Kyllä ne tänä aamuna sinne mahtui, kun työn alla olevat oli toisessa tynnyrissä, ja kansikin pysyi hetken kiinni...

Siis: vuoden alussa minulla oli reilu 7 kg lankaa, josta
  • kudoin 3734 g
  • ostin lisää 2450 g
  • tehtyjä töitä 27 kpl
  • suurin yksittäinen työ oli palmikkopeitto 1384 g
  • pienin yksittäinen työ oli pipa 32 g
  • eniten lankaa rohmusin elokuussa, 1300 g
  • eniten lankaa kulutin helmikuussa, 1467 g
  • vähiten valmista syntyi huhti- touko- kesä-,syys- ja marraskuussa; 0 g
  • lankaa ei hypännyt ostoskoriini maalis-, huhti- touko- kesä-, heinä- ja syyskuussa
  • lankavarastoni pieneni 1284 g
Hyvä minä! Yllätyin jälleen ostetun langan määrästä, ihan yksittäisiä keriä vain, tai sitten tarpeeseen... miten sitä nyt noin paljon taas tuli??? Mutta tehtyjen töiden määrä yllätti taasen iloisesti, samoin langankulutus. Ihan en päässyt vuoden 2012 tasoon, mutta suuntahan on tärkein ;-)

Kilometritavoitteeseeni 100 km liikuntaa kuussa en päässyt, kuuma kesä ja kipukaudet verottivat hieman liikkumistani mutta vuoden liikutut kilometrit kipusivat kuitenkin yli tonnin, 1051 km.

Näillä eväillä uuteen vuoteen, samoilla linjoilla jatketaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti