lauantai 15. helmikuuta 2014

Nyt pingotetaan

Olen viettänyt laiskaa lauantaita. Muu perhe on maailmalla: isä ja tytär Pajulahdessa ja poika Vaasassa juoksemassa pallon perässä. Olen tehnyt vain mitä huvittaa, kävin koiralenkillä naapurin ja hänen koiransa kanssa, koirapojat juoksivat onnellisina metsässä, touhusivat omia juttujaan (hippaa ja poikapainia, lähinnä) ja me juteltiin omiamme. Ulkoilman innoittamana alkoi kovasti pingotuttaa, ja eihän silloin auta muu kuin kaivaa nuppineulat ja Bilteman hyppyruudukko esiin ja alkaa pingottamaan!

 
Hyppyruudukko on ehdottoman kätevä peittolappusten pingotuksessa, tämän peiton lappuset kootaan erityiseen järjestykseen, joten pingotin ruutuun 1 peiton ylimmän rivin laput kokoomisjärjestyksessä, seuraavan rivin ruutuun 2 jne. Nyt ei tarvitse enää pähkäillä miten peitto kasataan. Näppärää.
 
Välikäsityönä puikoille hyppäsi palmikkosukat unikonpunaisesta veikasta, tästä kiitokset vielä salaiselle Jouluystävälleni! Punainen lanka on vaikeaa kuvata ilman luonnonvaloa, mutta jospa tästä saisi jotain tolkkua millaiset räpylänlämmittimet on tulossa. Tikuttimelta saamani sukkaplokit ovat hyvänä apuna kuvaamisessa, omien jalkojen kuvaaminen on hankalaa!

Poika soitteli ja varmisteli kyytiä kotiin, pelireissu oli mennyt kivasti - pienin kolhuin tosin - ja huomenna tätä kivaa olisi tiedossa lisää. Onneksi kotikaupungissa, joten äitikin päässee mukaan. Nyt lähden vielä viemään lankapakettia postiin ennen kuin noudan esikoiseni kotiin.

Leppoisaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Laiska lauantai inspiraation ohjaamine puuhineen, on ah, niiin rentouttava :).
    Hyppyruudukko onkin kätevä, piipahdin jo Bilteman sivuilla kurkkaamassa.
    Peitostasi on tulossa mielettömän upea! Odotan näkeväni sen valmiina.
    Kiva, että sukkaplogeille on joskus käyttöä omien sukkiesi kuvausapulaisena, esim. tuohon havainnolliseen esittelyasentoon olisi hankala saada jalkojaan :d.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Sukkaplokit ovat tosi näppärät, olen pingotellut niillä jo puolivalmiita sukkiani, palmikot tulevat paljon paremmin esiin. Samoin sovittelu ja mitoitus on helppoa!
    Bilteman hyppyruudukon olen joskus bongannut Neulomosta, ja se on kyllä näppärä kapistus kaiken kaikkiaan. Haruni ei ihan mahtunut siihen pingottumaan, mutta kaikki muu onkin hoitunut.
    Laiskan lauantaini ansiosta tänään onkin jaksanut kuskata, ruokkia ja kannustaa esikkoa :)

    VastaaPoista
  3. Ensikertaa minä törmään tuohon hyppyruudukkoon. Näyttää näppärältä. Upea peitto tulossa ja hienot sukat. Sukkaplokit ovat myös käytännölliset. Itselläni ei ole mutta ehkäpä hankin sellaiset.
    Laiska lauantai kuulostaa houkuttelevalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi laiskaa lauantaita ;) Ihan virkistävä kokemus tiukkaan aikataulutetun normiarjen lomassa!
      Sukkaplokit ovat osoittautuneet tosi käteviksi, ilman Tikutinta ei minullakaan näitä varmaan olisi.

      Poista
  4. Todellakin upea peitto tulossa. Olen joissain muissakin blogeissa tuota hyppyruudukkoa nähnyt, mutta enpä ole saanut aikaiseksi vielä itselleni hankkia. Olisi varmaan kyllä näppärä pingotuksessa. Ihanat palmikkosukatkin tulossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta tuossa ruudukossa on se, että sen saa palasiksi säilytyspussiin eikä nurkissa pyöri epämääräisiä levyjä tai rullia. Jumppamatoissa meillä on riesaa jo riittävästi :)
      Nyt on vähän tämmöinen moniajo menossa käsityörintamalla, katsotaan jos näistä joskus jotain valmistuisikin.

      Poista
  5. Tosi kaunis peitto tulossa. Laita kuvaa, kun olet kasannut sen.. Odottelen malttamattomasti.
    Kauniit sukatkin tulossa. Nuo succaplokit ovat tosi kätevät.

    Jaksuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väliaikatietoja, peitto on nyt koottu ja reunusta virkataan, aika lämmintä puuhaa!
      Ihme kyllä peiton teko ei töki tällä hetkellä yhtään, aikaisempien peittojen valmistuminen on ollut melkoista hammasten kiristelyä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.