lauantai 23. marraskuuta 2013

Aamuhämärissä


Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun pitäisi olla nyt pojan kanssa kaupungilla ostamassa hänelle talvikenkiä sekä niin paljon joululahjoja kuin ehdin ennen pojan aamuharkkojen alkua. Harkkojen jälkeen olisimme herkutelleet maksalaatikolla ja aloittaneet viikkosiivouksen. Eikös olekin loistava suunnitelma?

Tytär lähti eilen kaverinsa kanssa Seinäjoelle Nora Heroumin futisleirille, mukaan lähtivät valmentaja-isät ja meidän iso auto. Sekä lompakkoni, joka oli unohtunut hanskalokeroon torstai-illan harkkareissulla. Hakiessani poikaa eilen iltaharkoista, ihmettelin miksi valmentajan ympärillä pojat viittasivat innokkaasti, oma kullannuppuni oli myös lapa pystyssä toiveikkaan näköisenä. Kyseltiin vapaaehtoisia lauantain futsal-pelireissulle loukkaantumisia paikkaamaan, ja poika tuli onnellinen ilme naamallaan kyselemään lupaa lähtöön. No mikäs siinä, kauppareissu kun meni jo valmiiksi myttyyn joten tänä aamuna kello herätti kuudelta puuronkeittoon. Nyt olen siis koiruuden kanssa kaksin kotona, poika palailee joskus iltahämärissä ja viikkosiivous on suunnitelmastani valitettavasti ainoa aktiviteetti mikä ei vaadi lompakon välitöntä läsnäoloa.

Vähän piti kyllä poikaparkaa kiusata, minulla on nimittäin edelleen postaamatta jo kuukausi sitten valmistunut muikkuverkkoni, eli tunika Dropsin Alpacasta.
Tässä muikkuverkko on pudonnut suoraan puikoilta, odottaa höyryttelyä.

Syynä on se, etten ole saanut otettua kuvaa siitä ylläni. Joten kyytipalkaksi poikaparka joutui näppäämään muorista kuvan, ja intohan oli vallan valtava ;-)

Mutta tässä pienen kiristämisen lopputulos, julma äiti hyväksyi vasta neljännen otoksen
Mallin pohjana Novita kevät 2010 malli n:o 16, lanka Drops Alpaca, puikot n:o 5
 
 
Tunika on jo ollut töissä päällä, kaula-aukon pienentäminen osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, sillä sangen avara tuo on edelleen. Huonossa valossa kuvattuna neule näyttää omituisen nyppyiseltä, mitä se ei kyllä ole. Ihan ok lopputulos, jää käyttöön.
 
Eli nyt pääsen toteuttamaan itseäni viikkosiivouksen parissa, kotona vallitsee ihana rauha eikä koiruuskaan kinua vielä lenkille. Tuossa se tuhisee jaloissani tyytyväisenä tassut vipattaen, taitaa pojalla olla vauhdikkaat unet. Maa on taas vaihteeksi valkoinen ja hivenen jopa jäässä, ihanaa että kuran kulkeutuminen loppuu edes hetkeksi.
 
Leppoisaa marraskuun viimeistä viikonloppua, ensi viikon sunnuntaina saa jo sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän!

5 kommenttia:

  1. Muikkuverkon arvoitus on ratkennut - upea tunika! Enpä olisi osannut arvata lopputulosta.
    Voi vitsit, lompakko futisleirillä, eipä voi aktiviteettivalikoimalla hehkuttaa.
    Upeat lukemat Sports Trackerissasi ja kantapäälauma huolehtii varmasti tehokkaasti vapaa-ajastasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinpä osasit tiivistää viikonloppuni! Kantapäissä neljäs pari kärkikavennuksissa, vähitellen voisi kaivella taas vähän muutakin tekelettä... tarttis uudet koiranulkoilutuslapaset, ja keksin juuri mitä tehdä yhdestä pätkälankakerästä, ja... tämä on vain sitä tylsyyden aiheuttamaa sutinaa!

      Poista
  2. Hih, toivottavasti lompakollasi oli mukava reissu ;) Siivouksella ja keittiöhommilla mentiin meilläkin viikonloppuna, vaikka lompakko oli kyllä ihan kotosalla. Muikkuverkostahan tuli hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo viihtynyt lakeuksilla ;) Säästyipä rahaa eikä tullut ainakaan ostettua mitään turhuuksia, ja poikakin sai kenkänsä sunnuntai-iltana. Nou hätä!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.