sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Toiveissa räiskyvä vuodenvaihde!

Tervetuloa Tikutin mukaan koiruuksien pariin!

Huomenna on vuoden viimeinen (työ)päivä, joten nyt lienee hyvä hetki tehdä tiliä kesken jääneiden kyjyjen kohtalosta. Valmistumistaan jäi odottamaan neljä aloitusta, joiden kohtaloa olen mietiskellyt töissä käynnin ohessa. Kamera on edelleen kateissa, joten tiedossa kuvaton postaus.

Ensimmäisenä työn alle pääsi slipoveri itsevärjätystä Woolista. Ohje tai oikeammin inspiraatio on vanhasta Novitasta Lucian suunnittelemasta tummasävyisestä liivistä. Koska värjäämäni langat eivät ole ihan teollista tasoa, värien vaihtelu tulee olemaan tasaisen epätasaista koko neuleen ajan. Myös langan riittävyys on huolenaiheena, ja siksi keskeneräinen Kyjy n:o 2, eli koiranulkoilutuspipa itsevärjätystä Woolista sai jäädä odottamaan slipoverin valmistumista. Jos lanka loppuu kesken, pipa menee purkuun ja luovuttaa lankansa tärkeämpään tarkoitukseen.

KeskeneräinenKyJy n:o 3 on jämälankatunika neidille korkeampana tarkoituksena tuhota epämääräinen määrä sekalaista Tennesseen jämäkerästöä. Tähän olisi vasta silmukat luotuna, pitää tarkistaa mitoitus ja ottaa aktiivikäyttöön, tästä tulee hyvä fudiskudin. Kirjoneuleslipoveri nääs etenee hieman liian tuskaisesti Premier League:ta jännätessä.

Viimeisenä oli Purontuhoamisprojekti, aikomuksena virkata pannunalusia. Yhden sain tehtyä, sitten totesin että ihan akuuttia pulaa ei meidän huusholli sittenkään pode tästä artikkelista. Lopuista Puroista taidan pyöräyttää Hugo -kaulurin, pari kerää riittänee siihen mainiosti. (Kuuluisia viimeisiä sanoja, kuinka jouduin lankakierteeseen...)

Huomenna paukuttelemme raketteja naapureiden seurassa. Minulle riittäisi rätinää ihan tähtisädetikuissa, mutta ukkokulta haluaa vaihtaa vuoden hieman järeämmin. Tänä vuonna teimme mielestäni oikein mainion diilin: rakettibudjetti on rajaton, mutta vuodenvaihteen jälkeen ukkokulta ostaa minulle samalla rahamäärällä lankoja :D Tänään hiihtolenkin jälkeen selailin jo käsityölehtiä, mihin neuleisiin rakettirahani sijoittaisinkaan... ja vielä pitäisi valita kumman paikallisen maanmainion lankakaupan valikoimista ottaisinkaan lankani, vai kannatanko molempia??? Tämähän on kuin toinen joulu :-)

11 kommenttia:

  1. Ihan vallan mainio diili teillä, tahtoo kanssa samanmoisen:) (Ai miten niin on jo tarpeeksi?)Ihanaa uutta vuotta toivotellen uudelle upealle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän lankaa voi olla koskaan tarpeeksi ;-) Jos kuulen kommenttia kutimistani, se on nopeasti kuitattu kun luettelen kaikki autotallissa majailevat hylsysarjat ja akkuporakoneet. Yhtä tarpeellisia kaikki hankinnat!

      Poista
  2. Tuopas onkin mainio diili, miksen minä keksinyt tuota :D Hauskaa ja lankarikasta uutta vuotta 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea on vapaasti käytettävissä, vielä ehtii ennen vuodenvaihdetta! Lankatynnyrini tulee kyllä halkeamaan, sillä kuistilla odottelee kaksi kassillista raketteja:D

      Poista
  3. Loistava diili :D

    Lankaisaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2013

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Diili oli kirjaimellisesti loistava, raketit olivat kieltämättä värikästä katsottavaa. Nyt odotan pääsyä lankakauppaan, mallit alkavat olla katsottuna.

      Poista
  4. Kiitos tervetulotoivotuksesta Tjorven :)

    Voi vitsit minkä diilin teit :D

    Oikein Hyvää ja lankaisaa Uutta Vuotta!
    Rapsutukset sprinkuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sprinkut kiittävät rapsutuksista, niiden suhteen nämä pojat ovat täysin pohjattomia :D
      Tästä vuodesta taitaa tosiaan tulla aika lankaisa... ja tarkoitus olisi edelleen supistaa varastoja!

      Poista