torstai 9. toukokuuta 2013

Kotona jälleen

On se vaan niin, että "borta bra men hemma bäst". Kaksi päivää herkullista italialaista ruokaa, pitkät työntäyteiset päivät ja huonosti nukutut yöt vievät kyllä mehut meikäläisestä. Reissu oli tiukkatahtinen, mutta saimme hyviä tuloksia aikaan, ja vähän ekstraakin päälle, joten kannatti mennä.

Maanantain vietimme Como-järven pohjoisosissa huikeiden maisemien keskellä. Takana siintävät Alppien ensimmäiset huiput, ilma oli tosin sateinen ja pilvinen, joten olimme vain tyytyväisiä, kun vietimme aikamme pääosin sisätiloissa tai autossa istuen :-)


Lounas syötiin pikkuravintolassa, joka oli päivisin ympäröivän teollisuusalueen työntekijöiden lounaspaikka ja iltaisin Rotary-clubi. Ruoka oli herkullista, kaikki viisi lajia jotka syötiin paikalliseen tapaan viinin kera. Jälkiruoka vaihdettiin kahviin, muuten meidät olisi saanut pyöritellä ravintolasta ulos. Ulkona atsaleat olivat täydessä kukassa, ja ruoho vihersi kuin meillä juhannuksen tienoilla.
Tiistaina olisikin sitten ollut +27 asteen helle, mutta me istuimme neukkarissa nauttien noin +40 asteen lämmöstä ja 95% ilmankosteudesta. Illalla kun jonotimme lentokentän turvatarkastuksessa, työkaverini kuittasi reissun lausahduksella "eipä sit päästy Milanon catwalkeille". No eipä päästy, mutta saimme tutustua lähemmin pariin italialaiseen perheyritykseen, jossa oli käynnissä vallan siirto isältä pojalle/pojille. Sukupolven vaihdokseen on valmistauduttu jo vuosia, poikia on "ajettu sisään" systeemiin järjestelmällisesti. Olipa yksi tuhlaajapoika laitettu vuodeksi Itävaltaan tunnetusti pihin myyntiagentin oppiin -virallisesti tutustumaan asiakkaisiin ja oppimaan saksaa, mutta isänsä kertoi minulle taka-ajatuksena olleen että poika oppisi että elämästä voi nauttia vähällä rahalla. Samalla tuli tutuksi lukuiset serkut, veljenvaimot, tädit ja sedät jotka kaikki olivat mukana yrityksessä. Jopa isoisän 80-vuotias serkku köpötteli vielä tehtaalla esittelemässä meille paikkoja -italiaksi!

Kappa ver2 oli mukana kuten lupasin, ja se edistyikin mukavasti. Nyt ollaan jo niin lähellä lopullista mittaa, että taidan ottaa siitä kuvan vasta valmiina. Huomenna vietän talvilomapäivää, jos säät suosivat voisin pestä vaikka ikkunoita. Se on työtä jonka aloittaminen on aina yhtä vaikeaa, mutta vauhtiin päästyä on jopa vaikea lopettaa. Tai sitten voisin vaikka kuopsutella pihalla, tekemistä riittää kyllä!

7 kommenttia:

  1. Kiva ja mielenkiintoinen matkakertomus perheyrityksineen kaikkineen :).
    Ja oih, miten huikeat ja kesäiset maisemat. Katseltavaa ja koettavaa olisi varmasti riittänyt puuttuneelle vapaa-ajallekin.
    Vain italialainen sauna (=neukkari) kuulosti aika kehnolta ;).

    Kiva, että sait edistettyä kappaa ver2 oikein mukavasti.

    Vaikka tekeminen ei sinulta varmasti lopu, niin koitahan myös rentoutua lyhyellä talvilomapätkälläsi.
    Perinteiset sukset suosittelisin kuitenkin vaihtamaan vesi- tai rullasuksiin, ettei vauhdin hurma jää puuttumaan ;).
    Tiedätkö vielä milloin ehdit pitää loput talvilomasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella mielenkiintoista tutustua täysin toisenlaiseen toimintaympäristöön kuin mikä on oma työpaikkani. Asiat voidaan tehdä monella eri tapaa oikein, se tuli taas nähtyä!

      Näyttäisi siltä että ilmojen haltija on kanssasi samaa mieltä, taivas on tasaisen harmaa ja tiputtelee vettä, joten tämän päivän suurin saavutus taitaa olla ruokakaupassa käynti :) Sopii kyllä mainiosti, voisin vaikka edistää taas kappa ver2:a...

      Poista
  2. Mielenkiintoinen matka sinulla. Ja ihanaiset maisemat. Tekee varmasti hyvää nähdä erillaisia tapoja toimia. Antaa perspektiiviä omille tekemisilleen.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat oli todella upeat, ja kieltämättä mieltä jäi kaihertamaan kuinka erilaista olisikaan toimia itsenäisenä yrittäjänä, vastuu ja riskit olisivat tosin entistä konkreettisemmat.

      Poista
  3. Ihania kuvia olit ottanut ja mielenkiintoinen matkakertomus. Varmasti mukava päästä reissaamaan välillä - vaikka lähteminen ei aina niin mukavaa olisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan kiva päästä välillä irti normiympyröistä, vaikka tietää että kotona odottaakin sitten pyykkikasat ;) Onneksi ei työn puolesta tarvitse juuri reissata, niin saa näistä pienistäkin jutuista ilon irti.

      Poista
  4. Varmasti mielenkiintoinen vaikkakin väsyttävä reissu. Työmatkat monesti tuppaavat olemaan niin tiivistahtisia, ettei mihinkään "turistimeininkiin" juuri aikaa jää. Onhan se silti erilaista kuin omalla työmaalla puljaaminen ja vaihteluhan tunnetusti virkistää ;)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.