sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

KyJy -aloitukset puolessa välissä

Tämä aamu alkoi hiostavana, yöllä rankat sadekuurot piiskasivat pihaa ja edelleen kuumeileva neiti piti muuten hereillä. Klo 3:20 hän kyseli huolestuneena, että "haittaakse et mä tein veljestä elokuvan?" No ei haittaa, parasetamolilla saatiin taas kuume laskemaan ja elokuvan teko unohtumaan. Päivystyksestä lohduttelivat, että tämä kesäflunssa voi kestää viisikin päivää.

Eilen kuumeilujen välissä neiti suvaitsi toimia hetken valokuvamallina, jotta ensimmäiset valmistuneet KyJyt saatiin ikuistettua oikeassa ympäristössään. Tässä siis tuubi ja löröpipa:
Puuttuu enää pakkaset ;-) Huomasin muutenkin KyJyni kovin villavoittoisiksi, tässä todiste kymmenennestä aloituksesta, huppari pojalle SK 2012 mallin mukaan:
Vielä on pitkä matka 160 cm pojan paidaksi, aloituksena taskunpohja,  alla laskutoimenpiteitä jolla lanka ja malli saataisiin edes jotenkin täsmäämään. Ekasta yrityksestä olisi tullut noin 1,3 -kertainen koko...
Kiertelin aamulla kameran kanssa tarkistelemassa sadekuurojen jälkiä, kukat olivat vain virkistyneet yöllisestä sateesta. Tämä pioni kukkii ensimmäistä kertaa, kolme kukkaa aukesivat sateessa
Liljat kukkivat komeasti palavan rakkauden ja punapäivänkakkaran ympäröimänä, takana häämöttää maitokello
Hansaruusut aloittavat kukintaa
Ja hortensia rehottaa kiviportailla
Löysin kierroksen lopulla jonkin uuden lajinkin kukkapenkistä, mistä lie tuonne löytänytkin?Lajitunnistus on vielä kesken, mutta värit ja muoto ovat kauniit:
Eilen pakastin kesän ekat mansikat, 10 kg on nyt purkitettu talven varalle. Minussa taitaa asua pieni huovismainen hamsteri, joka varustautuu talven varalle "villavaattein ja säilykkein".

1 kommentti:

  1. Mullakin KyJy-aloitukset puolessa välissä. Mitään en ole vielä saanut valmiiksi asti... Tuo hortensia on kerrassaan herkullisen värinen!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.