tiistai 4. elokuuta 2015

Liika innokkuus ei ole aina hyvästä

Nyt on ollut niin hurja kiire heilutella puikkoja (ja käydä töissä sun muuta pientä sivuhommaa) ettei ole ehtinyt edes dokumentoida kyjyn etenemistä! Tasaisen vauhdin taulukkoni mukaan seuraava aloitus pitäisi saada tehtyä viimeistään 6.8. ja jotain pitäisi taas valmistua 21.8. mennessä, joten mikäpä tässä kyjyillessä ;-D Kuvausvuoroaan odottelevat vielä Annis ja Ingallsit, mutta parasta aloittaa kuitenkin tunnustamalla taas hamsteroinnit.

Tämä on oikeasti ihan vakavasti harkittu ostos, juuri tämän sinistä 4-ply -sukkalankaa ei ollut varastossa: vaaleampaa, turkoosia tai laikukasta olisi löytynyt mutta se ei nyt vaan käy tähän hyshys-projektiin. Siltä varalta että ukkokulta käy täällä kurkkimassa en kerro tämän enempää, mutta tiedoksi teille että vyyhti Cascadea lähti Titityyltä meille. Erikoismaininta siitä, että matkalla poikkesin myös Pikkulinnan loppuunmyynnissä, enkä ostanut mitään vaikka kuinka teki mieli. Jep jep!

Sitten pari iloisesti ylivalottunutta selfietä reissuneuleesta, josta ei tullutkaan Pinaattitunikaa...

 ... vaan tulikin Pinaattimekko!
Pinaattimekko, Drops Safran, 3½ puikot, 364 g

Niin oli kiva kutoa matkan joutuessa, ettei tullut mieleenkään että M-koon kerrosmäärällä vaatteesta voi tulla hieman pitkähkö henkilölle joka on 160 cm sulka päässä. Puikkokoon pienentäminen teki mekosta ihan soppelin horisontaalisuunnassa, mutta helmaosaahan tähän tuli nyt sitten ihan reilusti. Eipä hätää, käy tämä näinkin, ja olenkin haaveillut kotimekosta ja huokaillut että milloinkahan sellaisenkin urakan alottaisi :D

Kuten jo aikaisemmin postasin, tämä oli ensimmäinen top-down -tekeleeni eikä varmaan tule jäämään viimeiseksi. Työ eteni joutuisasti -tosin olihan mulla uskomattoman paljon aikaa kutoa, kun vain istui autossa ja ainoa tehtävä oli rupatella kuskille ja bongata poroja. Ehkäpä ennen seuraavan tekemistä keskityn nyt supistamaan sukkalankavarastoa kyjyilyn merkeissä. Tynnyristä löytyy laaja valikoima riemunkirjavia toisiinsa sopimattomia seiskaveikkojen jämiä, joten näistä on hyvä lähteä liikkeelle. Hyvin menee saapassukkina... 

Ennen sitä on kuitenkin lähdettävä uhmaamaan Prisman lankahyllyn huutelua. Jääkaapissa on jälleen vain valo jäljellä, joten ei auta muu kuin lähteä täydennysreissulle. Onneksi koulut alkavat ensi viikolla, niin jääkaapin saranat saavat hieman lepoa päivällä ;-) 

4 kommenttia:

  1. Mikäs sen parempi kuin tehdä vahingossa mekko!

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää! Onnekkaat vahingot on niitä parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä vahingosta tuli pelkästään hyvälle tuulelle :D

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.