torstai 27. syyskuuta 2012

Syksyn kukkaloistoa

Viikko on mennyt hieman apeissa tunnelmissa, työpaikallani alkoi yt-neuvottelut. Toistaiseksi odotellaan kuuden viikon kulumista ja tietoa siitä, mitä kaikkea se tuo tullessaan. Kurjaa oloa on lisännyt flunssanpoikanen ja huonosti nukutut yöt. Kokeilen nyt tulenko toimeen kokonaan ilman kipulääkkeitä, viimeisenä olen jättänyt pois nukkumaan auttaneet lääkkeet. Vieroitusoireet ovat olleet yllättävän kovia, mutta lievitystä on tuonut -kuinka yllättävää- puikkojen heiluttelu. Viime aikoina meillä on vieraillut päättelykeiju, jonka avustamana olen saanut Puro-liivini valmiiksi, ja villanuttukin alkaa olla loppusuoralla. Huovutusten yllätyksellisistä tuloksistakin on kuvat vielä ottamatta, pidetään jännitystä yllä ;-)

Synkkyyden sijaan olen ihastellut terassin pöydällä kukkimaan innostuneita verenpisaroita

Monk Blå:n raskaat lilat kukinnot kukoistavat jatkuvasta sateesta huolimatta.
Pidän myös Göteborg:in kontrastisävyistä, kukinnon muoto on myös kaunis.
Pidin ennen verenpisaroita vähän "mummokukkina" mutta tarkemmin lajikkeistoon tutustuttuani sieltähän löytyikin todella monimuotoisia ja kauniita kukkijoita! Viikonloppuna taitaa olla aika muuttaa kesäkukkijat takaisin sisätiloihin talvehtimaan ja vaihtaa ulos syysistutukset. Kynttilät on jo viritetty paikoilleen, ja alan valmistautua hämärähyssyn viettoon. Onneksi syysloma on parin viikon päästä, saa pienen hengähdyshetken ennen yt-kierroksen loppua.

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä, itselläni on tilanne aika lailla samanlainen. Yt-neuvottelut käynnissä ja muutaman viikon päästä kuulee mikä on kohtalo. Ja syksyinen flunssa paukkasi päälle minullekin.

    Ei muuta kuin häntä pystyyn ja positiivisia ajatuksia sinne suuntaan!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä sinullekin, May! Onneksi on näitä karvakavereita kiskomassa ulkoilemaan ja antamassa mahdollisuuden rapsutusterapiaan:-)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.