sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Ei enää niin salaista

Minua odotti perjantaina paketti!

Kesti sunnuntaihin asti, että sain hätistettyä uteliaat nurkista pyörimästä, ja pääsin keskittymään paketin sisältöön. Kyseessähän oli ilmiselvästi Salaisen JouluYstäväni viimeinen lähetys. 

Paketin sisältä löytyi lahjakassi, jonka kylkeen teipatusta kauniista kortista kävi ilmi, että minulle oli lähetellyt paketteja PurppuraPerhonen. Kortissa luvattiin paketin ohjaavan nautiskelun, tunnelmoinnin ja hassuttelun pariin, sekä hieman töitä käsille vapaapäivien iloksi... siispä äkkiä narut auki ja sisältö esiin!



Yritin saada kaiken mahtumaan yhteen kuvaan, mikä ei ollutkaan ihan helppoa! Nautiskeluun lempparisalmiakkia ja erinomaista tummaa suklaata, nautiskelu on jo aloitettu... tunnelmointiin syttyi led-tuikku somaan lyhtyyn eteisen lipaston päälle, ensimmäinen kynttilä jonka ukkokultakin antaa palaa :-) ja keittiötä pääsi somistamaan kauniit sydämet, ja ihanat kimaltelevat futistontut vahtivat meidän kalenteria. Mahtavat! Niin, ja tosiaan käsille töitä: kaksi kerää Pikkusiskoa ihanan jouluisissa väreissä, näistä tulee ainakin raitasukat, tai sitten teen ulkoilupipan ja lapaset...


Kiitos sinulle PurppuraPerhonen, oli ilo olla ystäväsi! Pakettisi ilahduttivat pitkin syksyä, ja aika kului tämän vaihdon myötä kuin siivillä. Nyt on jouluun enää reilu viikko, ja kalenterikynttiläkin (kiitokset siitäkin SJY:lleni <3) poltettu jo yli puolen välin. Lumista kolmatta adventtia kaikille!

4 kommenttia:

  1. Aivan ihana jouluinen paketti =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pidin tästäkin kovasti. Karkit on jo kyllä "tallessa"....

      Poista
  2. Kiva kuulla, että paketti on mieluinen... Hieman jännitin nuiden tonttujen suhteen, että kehtaanko laittaa ollenkaan pakettiin niitä mukaan :D Uskalsin kuitenkin, kun tuo tonttuajatus on muhinut mielessä jo alusta alkaen :)

    VastaaPoista
  3. Ihana SJY-paketti:).
    Oikein Hyvää Joulua teille kaikille ja rapsutukset koiruille!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.