keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuosi 2013 pakettiin numeroina

Mutta ensin toki toivotetaan herkullista tätä vuotta 2014, vaihdoimme vuoden taas perinteisesti hyvässä seurassa syöden ja raketteja ampuen. Jälkiruokana oli neitomme leipoma kakku:
Maistui yhtä hyvälle miltä näyttikin, ja kakku katosi juhlijoiden suihin.
Aamulla perheen vielä nukkuessa ja koiran tuhistessa tyytyväisenä aamulenkin jälkeen maha täynnä nappuloita otin ruutupaperia ja kynän tehdäkseni tiliä edellisen vuoden lankaisuudesta. Tilinpäätöksen jälkeen olin salaa tyytyväinen että tämän vuoden rakettidiilini sai täystyrmäyksen, sillä numerot olivat karua luettavaa. Kas tässä samaan malliin kuin viime vuonna:

vuoden alussa minulla oli reilu 5 kg lankaa, josta
  • kudoin 752 g
  • ostin lisää 2900 g
  • tehtyjä töitä 7 kpl
  • suurin yksittäinen työ oli jämälankatunika 339 g
  • pienin yksittäinen työ oli vauvan tossut 19 g
  • eniten lankaa rohmusin tammikuussa, 1250 g
  • eniten lankaa kulutin syyskuussa, 339 g
  • vähiten valmista syntyi maalis-, huhti- touko- kesä-, heinä- ja elokuussa; 0 g
  • lankaa ei hypännyt ostoskoriini maalis-, huhti- touko- kesä-, heinä- ja syyskuussa
  • lankavarastoni kasvoi 2000 g
Eli olen samassa lankamäärässä kuin kaksi vuotta sitten. Eihän tuota toki ihan määrättömästi ole parhaimpiin hamstereihin verrattuna, mutta pitäisin mielelläni varaston yhteen koiranruokatynnyriin mahtuvana. Olkoon siinä siis tavoitetta tälle vuodelle, kudottavaa on noin puoli tynnyrillistä ;-) Toivottavasti käsi kestää, viime vuoden puolen vuoden kipujakso näkyy kyllä tuossa tilastossa muualla paitsi lankaostoksissa.

Sitten katsaus toiseen tavoitteeseeni, kävellä heinä-joulukuun välisenä aikana 600 km eli 100 km kuussa. Tältä näytti trackerini eilisen koiralenkin jälkeen:
Kilometrejä oli tallentunut 674,95 km, ja noin 40 km on jäänyt tallentumatta joko oman tai puhelimen sähläilyjen vuoksi. Tämä tavoite täyttyi kirkkaasti, ja uskaltaudunkin nyt asettamaan ensi vuodelle saman tavoitteen, 100 km kuussa eli 1200 km vuodessa. Katsotaan miten akalle tässä käy!

Nyt on sitten vuosi avattu, tavoitteet asetettu ja jopa julkistettu. On aika asettua telkkarin ääreen seuraamaan vuoden ensimmäistä Valioliigakierrosta ja aloittaa ufojen tuhoaminen.

Lankaisaa ja ufotonta vuotta 2014!

11 kommenttia:

  1. Puolen vuoden käsikipu! Ääk! Minulle kaksi kuukauttakin on ollut jo kaksi kuukautta liikaa :( tsemppiä ufoiluihin. Minä paljastin ne laatikosta tänään ja parempi olisi varmaan ollut pitää ne vaan piilossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No puoli vuotta oli lyhyt aika verrattuna aikaisempaan puolentoista vuoden kipukierteeseen, mutta se on onneksi tällä kertaa takana.
      Tsemppiä sinullekin ufoiluun, työkaverini viljelemä neuvo "alotetaan vaan laijjasta" on hyvä ja pätevä tähänkin touhuun :D

      Poista
  2. Tuon käsikivun suhteen en voi muuta kuin kompata Heffaklumpenia =/ Upeasti suoriuduit kävelytavoitteestasi, onnittelut siitä! Meillä on ensi vuodelle sitten sama tavoite, 1200 km vuoden aikana ;) Minulla se tosin on juoksutavoite, tänä vuonna jäin ihan inasen alle 1000 km.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi on pitkä aika, ja sairastelu tai loukkaantuminen vaikeuttaa huomattavasti tavoitteeseen pääsyä, juoksussa varsinkin. Tonni vuodessa on juhlava määrä, onnittelut!

      Poista
  3. Hienoa tilastointia lankojen suhteen. Ja onnea kävely saavutuksesta ja tsemmpiä tämän vuoden tavoitteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilastointi kyllä kertoo karun totuuden, itselleni tuli järkytyksenä että olin ostanut melkein kolme kiloa lankaa... enhän minä muuta kuin kerän tai pari vain kerrallaan ja nekin tarpeeseen -niinpä niin!

      Poista
  4. Onpa komea kakku, helppo uskoa että maku ja näkö korreloivat loistavasti :)
    Kiva tilasto ja upeat tavoitteet sinulla :). Toivotaan että kätesi kestää.
    Huoh, mahdankohan koskaan päästä noin ihanteelliseen lankamäärään kuin sinulla on. Pitänee edes asettaa itselleni vajennustavoite tälle vuodelle.
    Rakettidiili-ideasi taisi lähteä kiertoon - yhden työkaverini silmät alkoivat loistaa kerrottuani diilistä, rahan menolla ei näet ole mitään merkitystä kun se pitää ampua vuodenvaihteessa taivaalle, mutta jokaisesta, myös saadusta lankakerästä motkotetaan, vaikka langat on neulottu varastoimatta hyötykäyttöön. Joten kiitos ideasta kaverini puolesta!
    Kiitos samoin ufotonta vuotta sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että raketti-diili -idea kelpaa kierrätykseen! Olen myös ihmetellyt miksi rahaa voi räiskiä kerran vuodessa taivaalle (no onhan se ihan kivaa katsottavaa) mutta lankahankinnoille nyrpistellään.
      Saapa nähdä taas näiden tavoitteiden kanssa, mutta onpahan jotain taas mitä tähyillä. Kilpavietti ei näytä laantuvan iän myötä, ja jotenkin sitä on päästävä kokeilemaan omia rajojaan. Koettaa sitten suunnata sen edes jotenkin järkevästi ;D

      Poista
  5. Onnea kävelytavoitteen ylityksestä =) Mukava on lukea toisten lankatilastoja. Omat luvut ovat kyllä vihkossa ylhäällä, mutta vielä en ole niitä yhteen laskenut. Omat tavoitteet olivat jälleen paljon kovemmat, kuin toteutuneet silmukat =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minullakin tahtoo käydä, lankakerä poikineen hyppää paljon helpommin ostoskärryyn kuin valmistuu sukiksi. Suuresti rakastamani tempaukset ovat tuhoisia ufojen kerryttäjiä, suunnitteluvaiheessa jalat ovat tukevasti ainakin metrin ilmassa kun kuvittelen tekeväni tunikoita, paitoja tai muuta sellaista muutamassa kuukaudessa :D

      Poista
  6. Ensin hieno kakku teillä oli, meillä ei tänä vuonna kakkua saanut kun tyttö päätti olla syömättä ja näköjään tekemättä herkkuja tammikuussa joten katotaan ne kakut sitte helmikuussa. Ja hienosti olit saavuttanut tavoitteesi Onnea! Me yritetään ja saada 1000km vuodessa, hyvin on alkanut, mut ei koskaa tiedä kun tuo meikäläisen selkä on vähän välillä toista mieltä ;) ei anneta periksi!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.